maanantai 10. tammikuuta 2022

Marja-Leena Tuurnan Eeva-Liisa Manner

 

Muistan tummatukkaisen naisen Tampereen Ojakadulta, kun olin koulupäivän jälkeen palaamassa kotiin Tampereen Kauppaoppilaitokselta. Olin myös kuullut, että ihailemani runoilija oli asunut muutaman vuoden kotikadullani Mäntykadulla, mutta ehtinyt muuttaa sieltä pois ennen kuin perheemme muutti sinne.

Eeva-Liisa Manner (1921-1995) oli kuuluisa runoilija jo 1960-luvun puolivälissä. Häntä näki Tampereen katukuvassa sen jälkeen enää harvemmin, koska hän asui osan vuotta Espanjan Andalusiassa ja vietti kesiään Ruoveden kesätorpassaan tai Havisevan kesämökillään.

Marja-Leena Tuurnan Eeva-Liisa Manner. Matka yli vaihtelevien äärten (Tammi 2021, 265 s.) valottaa hienolla tavalla hieman arvoitukselliseksi jääneen runoilijan elämää. Mannerin aikana kirjailija ei myynyt aikaansaannoksiaan omalla olemuksellaan vaan teokset puhuivat itse omasta puolestaan.

Manner on sodanjälkeisen kirjallisuutemme merkittävimpiä kirjailijoita. Hän oli runoilija, näytelmäkirjailija, romaanien kirjoittaja, suomentaja ja kriitikko. Vuonna 19512 ilmestynyt Tyttö taivaan laiturilla oli vuosikymmeniä paras koskaan lukemani kirja. Luimme kirjan kouluni Tampereen Yhteislyseon kirjallisuuspiirissä. Tutustuimme myös Mannerin runoihin.

Tuurnan elämäkerta on hieno kunnianosoitus hienolle taiteilijalle. Monipuolisesti Tuurna valottaa Mannerin elämänvaiheita ja niiden yhteyttä hänen runouteensa.

Olemme panneet ajan

liian ahtaaseen astiaan?

Aika ei virtaa, ei ole perättäinen, vaan,

kaikki aika on ympärillä?

 

Näyte on Kokoelmasta Fahrenheit, 1968. Tuurna pohtii tämän runonäytteen avulla Mannerin suhdetta maisemaan. ”Se (maisema) merkitsee hänelle avaruutta ja sellaista aikaa, jossa menneisyyteen sisältyy myös tulevaisuus. Ajan rinnastaminen maisemaan merkitsee sitä, että tapahtumat ovat jo valmiina ja tulevat aikanaan kohdalle.”  

 


sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Brit Bennettin Mikä meidät erottaa

 Brit Bennettin Mikä meidät erottaa (suom. Maria Lyytinen, Tammi 2021, 403 s.) on kertomus naisista, joiden elämää säätelee heidän ihonvärinsä  - toisaalta niin kuin yhteisö määrää ja toisaalta niin kuin nainen itse haluaa. Kaksostytöt asuvat pienessä kaupungissa, jossa valtaosa väestöstä on vaaleaihoisia mustia. Tyttöjen isä kuolee tapaturmaisesti ja omalla paikkakunnalla töitä olisi tarjolla vain piikana. Tytöt karistavat pikkupaikkakunnan pölyt jaloistaan ja muuttavat New Orleansiin. Siellä toinen tytöistä, Stella katoaa.

Tästä eteenpäin kirjailija kertoo kummankin tytön elämäntarinan erillään. Desiree päätyy väkivaltaisen miehen vaimoksi ja saa tyttären, joka useimpien mielestä on se tummin heidän koskaan tapaamansa lapsi. Lopulta Desiree pakenee miestään ja päätyy kotikaupunkiinsa. Mies palkkaa yksityisetsivä Earlyn etsimään vaimoaan, mutta Early päätyykin Desireen miesystäväksi ja suojelijaksi. Early yrittää myös saada selville mihin Desireen sisar Stella on kadonnut, mutta ei onnistu selvittämään kadonneen jalanjälkiä.

Vuosia myöhemmin Desireen tytär Jude on varma, että hän on nähnyt Los Angelesissa äidin kaksoisolennon. Kun Jude tutustuu Stellan tyttäreen, alkaa kadonneen sisaren arvoitus vähitellen ratketa. Stella on oikeastaan sattuman seurauksena ryhtynyt ”valkoiseksi” ja päättänyt salata menneisyytensä kaikilta. Jos salaisuus paljastuisi, hänen elämänsä luhistuisi. On kuin lukisi dekkaria, kun Stellan elämä alkaa selvitä hänen perheelleen.

Bennettin romaani on ollut ilmestyttyään viikkoja New York Timesin best-sellerlistalla. Bennettin kaksosten kohtalossa on hyvin paljon yleisinhimillistä ulottuvuutta, yhteisön,  perheenjäsenten rakkauden ja hyväksymisen merkitystä.   



  

Suvi Ratisen Omat huoneet

Suvi Ratisen Omat huoneet. Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten (Tammi 2021, 179 s.) kertoo missä syntyivät Aino Kallaksen, Helmi Krohnin, Anni Swanin, Maria Jotunin, Elsa Heporaudan, Hilja Haahdin, Maila Talvion, Hella Wuolijoen, L. Onervan ja Ain`Elisabet Pennasen teokset. Suvi Ratinen sai idean kirjaansa Virginia Woolfin esseestä Oma huone, joka ilmestyi englanniksi 1929, ruotsiksi 1958 ja suomeksi 1980. 

Joku suomalaisista kirjailijanaisista halusi täydellisen työrauhan, toinen kirjoitti tapahtumien keskipisteessä keittiön pöydän ääressä, kolmas vetäytyi metsän keskelle, neljäs jäi kesällä kaupunkiin kirjoittamaan kun muu perhe matkasi kesäasunnolle, viides kirjoitti kartanonsa upeissa saleissa, kuudes keuhkotautiparantolassa.

Omat huoneet ei ole tarina vain olosuhteista missä naiset kirjoittivat, se on myös kulttuurihistoriallinen katsaus Suomeen ja kirjailijoiden ja heidän perheittensä elämään sata vuotta sitten. On ilahduttavaa kun tutkija löytää uusia näkökulmia kirjailijoiden kannanottoihin ja ylipäänsä kertoo heidän elämästään omana aikakautenaan muunakin vaikuttajana kuin kirjailijana.

Monella tavalla raikas ja vanhoja mielikuvia ravisteleva teos. Vanhat valokuvat vahvistavat mielikuvien luomista kirjailijoiden elämästä ja elinolosuhteista. Kirjan kansi – Emmi Kyytsösen käsialaa - jo sinänsä houkuttelee tutustumaan kirjaan.    



Marja-Leena Tuurnan Eeva-Liisa Manner

  Muistan tummatukkaisen naisen Tampereen Ojakadulta, kun olin koulupäivän jälkeen palaamassa kotiin Tampereen Kauppaoppilaitokselta. Olin m...