tiistai 29. marraskuuta 2022

Alex Schulmanin Malman asema

Alex Schulmanin Malman asema (suom. Jaana Nikula, Nemo 2022, 295 s.) on häkellyttävä romaani. Se pureutuu perheen salaisuuksiin, sisarusten välisiin suhteisiin, vanhempien kyvyttömyyteen elää yhdessä ja olla vanhempia, lapsen liian suureen taakkaan, kun hän ei saa olla lapsi.

Romaanissa on kolme kertojaa ja heidän tarinoittensa kautta kaikki selviää lukijalle vähitellen. Mihin äidit ovat kadonneet, miksi sisarukset eivät saa kasvaa yhdessä, miksi rakastaminen on niin vaikeaa, Tärkeintä on saada selville miksi kaikki matkustavat Malman asemalle, missä ei ole mitään eikä ketään.

Schulman on ammentanut aiheet moneen kirjaansa omasta elämästään. Viidestä teoksesta on suomennettu Unohda minut (suom. Raija Rintamäki, Nemo 2017), Polta nämä kirjeet (suom. Jaana Nikula, Nemo 2020) ja Eloonjääneet (suom. Jaana Nikula, Nemo 2021). Kaikki niitä kirjoja, jotka jäävät askarruttamaan mieltä eivätkä unohdu.

Malman asemaa lukiessa ei ole tarvetta miettiä miltä lukiessa tuntuu kurkistaa ruotsalaisten kulttuuriperheiden verhojen taakse. Mutta samansukuisesta perheenjäsenten verkostosta on kyse nytkin. Schulmanilla on ainutlaatuinen kyky kuvata hyljeksityn lapsen tuntoja. Kun aikuiset ovat kykenemättömiä elämään omaa elämäänsä säällisesti, he ovat kykeneväisiä hylkäämään lapsensa – myös henkisesti.

Milloin tietää menettäneensä lapsensa? Tähän haetaan myös vastausta. Ehkäpä kaikki alkaa ennen kuin sitä huomaa. Ystävä hämmästelee: ”Mutta etkö ole huomannut, että kaikki muut pitävät lapsiaan sylissä, mutta te ette koskekaan tyttöön… En tiedä olenko koskaan nähnyt sinun pitävän häntä sylissä”.

 Malman aseman kertomuksessa on salaperäisellä tavalla myös toivoa kaikesta ankeudesta huolimatta. Hieno romaani.   

 


keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Annie Ernaux`n Isästä ja Äidistä

On helppo kertoa olevansa tänä vuonna Nobel-palkinnon saaneen ranskalaisen kirjailijan Annie Ernaux`n ihailija. Isästä ja äidistä (suom. Lotta Toivanen, Gummerus 2022, 152 s.) on hieno kirja. Samoissa kansissa on kaksi kirjaa. Isästä on tarina miehestä, joka häpesi koko ikänsä taustaansa ja äidistä, joka on näennäisesti vahvempi. Päästäkseen lähemmäksi keskiluokkaa pariskunta ryhtyy yrittäjäksi. Isä pyörittää kahvilaa ja äiti ruokakauppaa. Isä on kuitenkin edelleen tyytymätön elämäänsä. Äidillä on kahdet kasvot: toiset asiakkaille ja toiset kotiväelle..  

Tyytymättömyys omaan itseensä ja elämäänsä, saa äidin ja isän jäkättämään toisilleen. Normaali puhetapa ei kuulu perheen kulttuuriin.  Köyhyyden kammoksuminen tarttuu tyttäreen ja tämä aloittaa keskiluokan ihastelemisen hyvin varhain.

Koska vanhemmat eivät ole voineet käydä koulua kuin muutaman pakollisen vuoden, he haluavat tarjota tyttärelleen mahdollisuuden opiskella. Sitä mukaa kun tyttärelle karttuu kouluvuosia, hän erkaantuu vanhemmistaan. Vähitellen hän huomaa, ettei hänellä ole mitään puhuttavaa isälleen. Äidin kanssa välit pysyvät läheisempinä.

Annie Ernaux myöntää kirjoittavansa omasta elämästään, mutta tarkastelee yksilön kohtalon läpi yleistä yhteiskunnallista kehitystä. Hän on sanonut, että kirjoittaminen on poliittinen teko, joka avaa silmämme sosiaaliselle epätasa-arvoisuudelle.

Epätasa-arvoisuudesta kärsivät romaaneissa sekä isä että äiti. Kohti maineikkaan kirjailijan uraa kipuava Ernaux on halunnut pitää kiinni työläistaustastaan. Mutta hän pystyy myös myöntämään että hänen tavoitteenaan on samalla ollut myös erottautuminen siitä.  

Ruotsin akatemia perusteli Nobel-palkinnon myöntämistä ”rohkeudella ja kliinisellä täsmällisyydellä, jolla hän selvittää henkilökohtaisen muistojen juuret, vieraantumiset ja kollektiiviset pidäkkeet”. Palkinnon julkistamistilaisuudessa Akatemian sihteeri painotti, että Ernaux`n tuotanto on kirjallisuutta kaikille.

Puhutteleva kirja. On kuin lukisi omasta nuoruudestaan. Kotonani ei rähisty, mutta tarve sosiaalisesta noususta on hyvin tuttu. Vanhempani eivät kumpikaan koulumenestyksestä huolimatta voineet jatkaa opintojaan keskikoulussa. Koulutuksen kaipuu ja arvostaminen sai heidät pitämään huolta siitä, että me lapset saimme opiskella. Mutta samalla se toi välillä pintaan omat pettymykset ja toteutumattomat toiveet.

Luokkaero oli samalla tavalla kuin Ernaux`n elämässä tosi asia, sitä ei vain aina haluttu myöntää. Vanhempani olivat ylpeitä lastensa menestyksestä. Kouluvuosina saattoi äiti tuuskahtaa näsäviisaalle tyttärelleen: ”Tuollaiseksi sitä tulee kun käy oppikoulua”. Omalla käytökselläni ja puheilla ansaitsin huomautuksen.

Ymmärryksellä ja rakkaudella Annie Ernaux kuvaa äitinsä muistisairautta, sen mukanaan tuomia elämänmuutoksia ja äidin kuolemaa. Kirjan loppu on kaunis.

En enää saa kuulla äidin ääntö. Äiti ja hänen sanansa, hänen kätensä ja eleensä, hänen tapansa nauraa ja kävellä yhdistävät tämän naisen, joka minä nyt olen, siihen lapseen, joka minä joskus olin. Olen menettänyt viimeisen siteeni siihen maailmaan, josta olen kotoisin.   

 


keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Johan Bargum Ikämiehiä

Jos voisin ostaa isälleni isänpäivälahjaksi kirjan, tiedän minkä kirjan olisin hänelle antanut. Isäni piti historiallisista romaaneista ja tamperelaisena tietysti yli kaiken Väinö Linnan ja Lauri Viidan teoksista. Isäni ei ole enää lahjaa vastaanottamassa, mutta olen varma että hän olisi pitää nyt 137 -sivuisesta Johan Bargumin novellikokoelmasta Ikämiehiä (suom. Outi Menna, Teos Förlaget 2022).

Novelleissa on eletyn elämän maku. Vaikka novellin kertoja muistelee lapsuuttaan, osaa hän nyt suhtautua siihen kaikella sillä ymmärryksellä mitä hänelle on vuosien saatossa kertynyt. Kun eläkkeellä oleva näyttelijä menee kysymään teatterinjohtajalta töitä, hän päätyy vaatenaulakon hoitajaksi. Tarkoitushan oli saada jokin rooli, vaikka kuinka pieni ja päästä takaisin näyttämölle. Mutta tarpeelliseksi voi tuntea itsensä naulakollakin.

Vanhat miehet ovat itse asiassa aika alakuloisia, kaikki muistot eivät ole pelkästään hyviä. Mutta kun yrittää pysyä elämänsyrjässä kiinni, kestää vanhojenkin muistelemisen helpommin. Eläkkeellä oleva taksiyrittäjä, ajaa silloin tällöin vanhalla autollaan keikan, kun hänen kyytiinsä tottunut asiakas sitä haluaa. Pakostakin hän joutuu miettimään ”minne kaikki ihmiset ovat matkalla. Vaikka on toki selvää, että kullakin heistä on oma määränpäänsä. Kaikkia ratin takana istuvia odottaa joku”.

Bargumin novellien sanomaksi haluan nostaa Huvila myytävänä kertomuksen kiteytetyn viestin: ”Ihmisen pitää unohtaa. Jollei unohda, ei voi elää. Kyky unohtaa on ihmiselle siunaus”.  Onneksi kokoelman ikämiehet eivät ole unohtaneet kaikkea mitä heidän elämänsä varrella on tapahtunut. Ilman muistia ei olisi tarinoita.     



 

perjantai 14. lokakuuta 2022

Èdouard Louisin Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Èdouard Louisin Naisen taistelut ja muodonmuutokset (suom. Lotta Toivanen, Tammi 2022, 103 s.) on lumoavan hieno romaani. Louis kirjoittaa äitinsä elämästä samalla kertaa lämpimästi ja analysoiden äitinsä yhteiskunnallista asemaa. Romaanissa on samaa maagista vetovoimaa kuin Louisin 21-vuotiaana kirjoittamassa Ei enää Eddy ja Kuka tappoi isäni -romaaneissa.   

Louis kertoo yksilön elämäntarinan, mutta nivoo sen hienosti osaksi ranskalaista yhteiskuntaa. Äidin elämänkohtalo ei ole vain yhden naisen ajelehtimista vaikeudesta toiseen, se on myös kiinteä osa sitä epätasa-arvoista yhteiskuntaa, jonka jäsen hän on ja joka antaa vain vähäisiä mahdollisuuksia muuttaa elämän kulkua.

Nuori nainen tulee raskaaksi lukiolaisena, avioituu ja saa toisenkin lapsen. Muutaman vuoden kuluttua hänellä on uusi aviomies ja viisi lasta eikä minkäänlaista tietä umpikujasta, johon hän on alkoholisoituneen miehen rinnalla joutunut. Hän on kotiäiti, joka on kaikessa riippuvainen miehestään. Hän elää köyhyydessä ja jatkuvan väkivallan uhan alaisena, kunnes hän 45-vuotiaana soittaa pojalleen ja kertoo jättäneensä pojan isän. Nyt hän on vapaa. Hän on rikkonut edes osan yhteiskunnan kahleista, joista ei yleensä ole ulospääsyä.  

Louisin tapa kirjoittaa ja asettaa yhteiskunta vastuuseen on sukua tänä syksynä Nobel-palkitun kirjailijan Annie Ernauxin teoksille Isästä ja äidistä (suom. Lotta Toivanen, Gummerus 2022, 152 s. ) ja Vuodet (suom. Lotta Toivanen, Gummerus 2021, 215 s.).

Omaa irtiotostaan perheensä luokka-asemasta Louis kuvaa kirpeästi. Hän kertoo kohdanneensa lukiossa itselleen aivan vieraan maailman. ”Olin asettunut niiden ihmisten maailmaan, joita sinä olit aina kutsunut porvareiksi, ja halusin heti olla heidän kaltaisensa.” Poika haluaa myös heti osoittaa äidilleen, ettei hän enää kuulu tämän kanssa samaan joukkoon. Ranskassa yhteiskunnallinen asema paljastuu helposti kielen avulla. ”Kun olin lapsi, me häpesimme yhdessä – kotiamme, köyhyyttämme. Nyt minä häpesin sinua, sinun takaisi. Häpeämme erkanivat toisistaan.” Pojalla ja äidillä ei ollut mitään sanottavaa toisilleen. Pojan ja äidin läheneminen alkaa sen myötä, kun äiti itsenäistyy.

Miten hienolla tavalla Èdouard Louis kirjoittaa. Miten osuvasti hän lomittaa kaiken osaksi yhteiskuntaa ja sen asettamia luokkarajoja. Pieni romaani kertoo tämän päivän Ranskasta ja Euroopastakin enemmän kuin  mlaajinkaan yhteiskunnallinen raportti tai tutkimus.    



 

tiistai 11. lokakuuta 2022

Olli Jalosen Stalker-vuodet

Olli Jalosen Stalker-vuodet (Otava 2022, 509 s.) on työläiskodista opiskelemaan lähteneen nuoren miehen kasvutarina. Hän pääsee opiskelemaan yliopistoon, hänet napataan mukaan suureen kohorttitutkimukseen tutkijaksi ja valmistumisen jälkeen työpaikaksi löytyy työvoimatoimiston ilmoitustaulun pienen lapun avulla Indonesian Tasavallan Helsingin Suurlähetystön tiedotusapulaisen tehtävä.   

Tutkijan paikan vastaanottamisesta vuonna 1974 on vaikea kieltäytyä, vaikka tehtävän anto on jo alusta lähtien hieman outo. Tehtävänä on raportoida entisten koulutovereitten elämästä ja heidän poliittisista asenteistaan. Aluksi on aika mahdotonta keksiä syitä miksi ottaa yhtäkkiä yhteyttä koulutovereihin, joiden kanssa ei ole liiemmälti ollut tekemisissä kouluaikana eikä etenkään kouluvuosien jälkeen. Vähitellen lähestyminen onnistuu. Raporttien kirjoittaminen tuntuu välillä lähes ylivoimaiselta. Ei kaikkien seurattavien elämässä tapahdu kaiken aikaa jotain suurta ja uutta. Politiikka ja muutkaan yhteiskunnalliset tapahtumat ja ilmiöt eivät kaikkia kiinnostua. Pakko on välillä hieman värittää kertomuksia ja kehitellä niitä ”omasta päästä”.  

Työpaikka omine vaatimuksineen tekee elämästä oikeastaan vielä kummallisemman. Kaikan aikaa tiedotusapulainen tietää ja aavistaa mitä Indonesiassa oikeasti tapahtuu. Mutta hänen on kirjoitettava lehtiin vastineita ja pidettävä yhteyttä jopa lehtien päätoimittajiin ja vaadittava näitä oikaisemaan ”vääriä tietoja”, jotka hän tietää oikeiksi. Työ on tiukasti kontrolloitua.

Kun kirjoittaa viikosta viikkoon valeita ja vääristelyä, ei se voi olla vaikuttamatta, vaan alkaa pitää väärää tavallisena. Silti yritin ajatella että ei tämä ole muuta kuin työtä, ja kun hoidan sen hyvin, ei muuta ole.

Aika ajoin käy ilmi että päähenkilön omaakin elämää seurataan. Elämän uusille raiteille saaminen on hankalaa. Voimavaroja niin suureen ponnistukseen ei riitä. Aika muuttaa monta asiaa, mutta elämä ei muuttuessakaan oikein vastaa niitä odotuksia, joita sen varalle on joskus rakentanut. Äidin menettäminen tuntuu kohtuuttomalta, vaikka hyvä asia on, että isä selviytyy yksin paremmin kuin poika on uskaltanut odottaa. Seurustelutkaan eivät oikein tahdo johtaa alkua pidemmälle.  

Kuplat puhkeavat aikanaan. Romaani on hyvin tarkkapiirteinen. Ajankuvaus on uskottavaa ja analyyttistä. Kaikki kerrotaan päähenkilön kokemana ja hänen kauttaan. Taustalla on se Suomi ja maailma, jossa hän elää suomettumisineen ja lama-aikoineen.       

 


 

 

sunnuntai 11. syyskuuta 2022

Päivi Lipposen Toivon että tapaamme

Päivi Lipposen toinen romaani Toivon että tapaamme (Otava 2022, 367 s.) on mielenkiintoinen yhdistelmä tarua totta. Filosofian tohtori on tehnyt perusteellista taustatyötä rakentaessaan Sofian elämäntarinan. Romaani on tulvillaan historian oikeita henkilöitä, puhumattakaan tapahtumista.

Huutolaiseksi lapsena joutunut tyttö päätyy Pietarin palatseihin palvelijaksi ja tapaa palveluspaikassaan kaikki oman aikansa kuuluisuudet, näkee jopa Rasputinin murhan. Nuori nainen rakastuu aatteelleen omistautuneeseen kommunistiin ja ryhtyy itsekin uudistamaan maailmaa. Kaikki ei mene kuitenkaan Sofian suunnitelmien mukaan. Pari poikkipuolista sanaa sopimattomassa yhteydessä koituu hänen kohtalokseen.

Monien vaiheiden jälkeen Sofia pääsee takaisin Suomeen ja tekee vuosia töitä Elannon leipomossa, kunnes 1958 hänen kotikadullaan on musta autoa ja ”virkapukuiset” KGP:n agentit. Sofia saa tehtävän, jonka hän päättää suorittaa. Matka takaisin Neuvostoliittoon alkaa junalla. Kirjan tyyli on hyvin intensiivinen ja hyvin yksityiskohtainen, äänessä on vain Sofia, jota askarruttaa onko hän tehnyt elämässään kaiken parhaalla mahdollisella tavalla.

Sinänsä Sofian tarinassa ei ole mitään uutta, mutta sen tapahtumat on punottu kasaan tarkasti ja mukaansa tempaavasti. Oliko Sofian kuljettaman postin sisältö ihan oikeasti se mitä Lipponen kirjassaan kertoo? Sitä emme ehkä koskaan saa tietää.



perjantai 9. syyskuuta 2022

Tommi Kinnusen Pimeät kuut

Tommi Kinnusen Pimeät kuut. Talvikirja (WSOY 2022, 284 s.) on kertomus 1940-luvun lopulla itärajan tuntumassa opettajan työtä hoitavan kansakoulunopettajan Elna Suojärven kouluvuodesta. Kuusikymppinen Elna on syrjäseudun koulun ainoa opettaja. Koulua käydään erikoisen mallin mukaan: syksyllä alaluokkalaiset käyvät koulua joka päivä, vanhemmat lapset vain lauantaisin, talvella vuorot vaihdetaan ja keväällä palataan syksyn käytäntöön. Vanhempien lasten on oltava kotona auttamassa pelto- ja muissa töissä syksyllä ja keväällä. Näin koulun johtokunta on päättänyt vastoin yleisen oppivelvollisuuden vaatimuksia.

Koulua käydään hatarassa, vetoisessa parakissa, jonka toisessa päässä on Elnan ”työsuhdeasunto”. Oppikirjoja ja koulutarvikkeita joutuu ruinaamaan johtokunnalta. Uusi koulu on rakenteille naapuritontille. Uudessa rakennuksessa on kaksi luokkahuonetta, miesopettajalle perheasunto ja naisopettajalle pieni huone – yleisen käytännön mukaisesti.

Romaanissa on kertojana koko ajan Elna. Samalla kun hän kuvaa ankeaa kouluvuottaan, hän läpikäy omaa elämäänsä. Tärkeä ihminen joka on hänen ajatuksissaan kaiken aikaa on Niilo. Sen verran heti alussa selviää, että Niilo on menettänyt mielenterveytensä sodassa. Elnan välit ainoaan sisareen ovat katkenneet.

Elna pakottaa itsensä selviytymään sairaudestaan (MS-tauti) huolimatta työstään mahdollisimman hyvin. Työmäärä tuntuu mahdottomalta, Elna joutuu hoitamaan yksinään kahden opettajan työt. Oppitunnit on suunniteltava huolellisesti, koska samaan aikaan on opetettava montaa luokka-astetta. 

Harvoin ehdin tehdä mitään omaa. Oppituntien valmistelua on niin paljon, ja ihan pelkästään parakin lämmittämistäkin, kun mikään ei varaa lämpöä.  

Elna ei päästä ketään lähelle itseään, töykeän ulkokuoren alla on kuitenkin lähimmäisiä arvostava sydän. Hän ei osallistua kylän rientoihin millään tavalla. Hän ei liioin kiinny oppilaisiinsa millään tavalla. Pimeät kuut on alusta loppuun kunnianosoitus opettajille.

Harva näkee opettajaa työtä tekevänä ammattilaisena, vaan kuin lapsenpiikana, joka omaksi ilokseen puuhastelee luokkahuoneessa pienten kanssa. Aikuisetkin ihmiset palaavat opettajan edessä pahatapaisen lapsen asemaan ja kiukuttelevat niin kuin kouluaikaan kiukkusivat.    

Romaani on myös itsenäisen naisen puolustuspuheenvuoro. Elnaa ei nujerra viranomaisten nuiva suhtautuminen hänen pyrkimykseensä saada eläkettä hieman etuajassa. Hänen on pakko uskoa omiin voimavaroihinsa. Hän ei ole vihainen eikä väsynyt, hän on varma.

Varmaa on minulle se, että Tommi Kinnusen uusi romaani on aina tapaus.   



 

keskiviikko 31. elokuuta 2022

Petra Rautiaisen Meren muisti

Petra Rautiaisen Meren muisti (Otava 2022, 207 s.) on vangitseva romaani. Kaikki se mistä romaani on alusta alkaen kertonut, selviää lukijalle yksityiskohdissaan vasta romaanin viimeisillä sivuilla. Lukija joutuu monta kertaa pidättämään hengitystään, kun olettaa kaiken ratkeavan, mutta ei kuitenkaan.

Aava, nelikymppinen nainen on vuosien jälkeen palannut kotiseudulleen Ruijaan Tenojoen suulle Jäämerelle. Hän on öljyteollisuuden palveluksessa ja hänen tehtävänään on käsikirjoittaa dokumentti-ohjelmaa, jossa on tietoa Norjan öljylöydöistä ja ylipäätään öljystä. Hän myöntää itse, että kyseessä on mainosvideo, joka on täyttä propagandaa. Kotiseudullaan suomalaisten, norjalaisten ja kveenien asuttamassa kylässä, hän pystyy lopulta myöntämään, että ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja sen tuhot luonnossa ovat nähtävillä, ovat olleet nähtävillä jo vuosikausia.

Norjan suuri öljylöytö tehtiin 1969 ja romaanin tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle. Silloin tutkimukset siitä mikä merkitys öljynporaamisella on luonnolle olivat hyvin hataria. Kaikki se, mitä olemme kokeneet ja joudumme kokemaan oli jo silloin olemassa. Sitä ei tiedetty ja jos tiedettiin, kukaan ei uskaltanut kertoa.   

Aava myöntää sen minkä hän omasta kokemuksestaan tietää: ”Öljyteollisuus on soluttautunut joka puolelle. Ne ovat hankkineet ystäviä jokaisesta merkittävästä uutistoimituksesta ja sanelevat, mitä öljyntuotannosta saa sanoa ja mitä ei. He maksavat vastustajat hiljaisiksi. He valehtelevat.”

Hän tajuaa vähitellen päästessään lukemaan enonsa hallussa olevia asiakirjoja, että tietoa oli mutta se oli salattu. Tutkimushankkeessa  vuodelta 1958-1959 selvitettiin Arktisen jään sulamisen prosessia pitkällä aikavälillä niin kutsutun ilmaston lämpenemisen seurauksena, ja sen vaikutuksia valaisiin.

Romaani on myös hieno tietopaketti merten suojelun tarpeellisuudesta ja siitä mitä seuraa kun merta pidetään vain joutomaana. Romaanin tunnelmassa on jotain samanlaista, mitä koin aikanaan lukiessani ensimmäistä kertaa Ernest Hemingwayn Vanhusta ja merta.  En yleensä anna tähtiä, mutta nyt annan viisi.  




 

tiistai 30. elokuuta 2022

Christy Lefterin Laululinnut

Christy Lefterin Laululinnut (suom. Leena Ojalatva, S&S 2022, 379 s. perustuu tapahtumiin, joita on sattunut Kyproksella työskenteleville kotiapulaisille ja heidän lapsilleen. Lefter on kirjoittanut puhuttelevan, mutta samalla kiehtovan tarinan Nishasta, joka on matkannut Sri Lankalta kotiapulaiseksi Kyprokselle. Hän on saanut välitystoimiston kautta asiallisen työnantajan. Nisha on apulaisena leskeksi jääneen optikko-yrittäjän perheessä. Hän on kasvattanut perheen tyttären ja on tälle läheisempi kuin tytön oma äiti. Hän on huolehtinut kaikesta vuosia. Omaan tyttäreensä hän pitää yhteyttä puhelujen avulla. Tärkeintä on, että hän pystyy lähettämään rahaa, jotta tytär ja äiti pärjäävät.  

Lisäväriä kertomukseen tuo Nishan miesystävä, joka myy pyydystämiään pikkulintuja mustassa pörssissä. Kaiken aikaa leijuu yllä pelko että puuhasta jää kiinni. Salapyydystystä pyörittävät tahot myös pitävät huolen siitä, että hankkeesta ei voi hypätä syrjään. Kielikelloja ei kaivata!

Riipaisevinta romaanissa on viranomaisten yliolkainen suhtautuminen kotiapulaisten kohteluun ja asemaan. Pahoihinpitelyihin ei uskota. Naisten katoaminenkaan ei kiinnosta poliisia. Kadonneen löytäminen jää työnantajaperheen ja kadonneet ystävien harteille.

Lefteri on kietonut romaaniinsa upealla tavalla faktaa ja fiktiota. Idean romaaniinsa hän on saanut tutustuttuaan Kyproksella Sri Lankalta muuttaneeseen kotiapulaiseen.              



keskiviikko 10. elokuuta 2022

Satu Rämön Hildur

 Miksi antaa tottumusten määritellä sitä, miten elämäänsä elää? Muut voivat tehdä sitä mitä osaavat, mutta minä teen sitä mitä haluan. Ja sitten opettelen, jos en tarpeeksi hyvin osaa, mutta tarpeeksi paljon haluan. Kesäisin ratsastan työkseni islanninhevosilla ja vien matkailijoita seikkailulomille Islantiin. Talvisin istun toimistolla tekemässä konseptisuunnitelmia ja pyörittämässä tiedostoja Rivissä ja Dropboxissa. Koulutan, mentoroin ja kirjoitan kirjoja. Kirjoitan tätä blogia.

Blogin kirjoittaja on Satu Rämö, suomalainen tietokirjailija ja moniosaaja, joka on asunut vuosia Islannissa. Rämö osaa kirjoittaa ja nyt hän on osoittanut myös sen, että hän osaa kirjoittaa dekkarin ja kaiken lisäksi hyvän dekkarin.

Rämön dekkarin Hildurin (WSOY 2022, 232 s.) päähenkilö on rikosetsivä, joka asuu Islannin Länsivuonoilla pienessä kyläyhteisössä. Hildur pitää poliisin työstä, mutta vielä enemmän hän pitää surffaamisesta ja lenkkeilystä. Hildurin elämää varjostaa pikkusiskojen selvittämätön katoaminen 25 vuotta sitten. Tytöt myöhästyivät koulubussista ja päättivät kävellä kotiin uuden, ei vielä liikenteelle käyttöön otetun tunnelin kautta. Tyttöjen jäljet päättyvät tunnelin suulle.  

Hildurin työpaikalle on tullut suomalainen Jakob, harjoittelija, joka pakenee menneisyyttään ja neuloo villapaitoja. Pian Hildur apulaisineen saa selvitettäväkseen lumivyöryn alle jääneestä talosta löytyneen murhatun miehen kohtalon. Mies on pedofiili, jonka luota poliisi on usein hakenut pois teini-ikäisiä poikia. Muutaman päivän kuluttua reykjavikilaisessa parkkihallissa kuolee menestynyt, mutta monen inhoama lakimies. Äkkipäätä näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään. Mutta ehkä sittenkin.

Välillä Hildur uskoo jopa, että uusien rikosten myötä hänen sisarustensa kohtalo selviäisi. Dekkarin juoni on sopivan yllätyksellinen ja uskottava. Luonnon kuvaus on huikean hienoa ja muutenkin islantilainen yhteiskunta tulee monella tavalla tutuksi.

Parasta on että lukija jää kaipaamaan Hilduria ja Jakobia. Satu Rämö on luvannut Hildurille jatkoa. Jossain vaiheessahan siskojen kohtalosta on saatava lisää tietoa.




maanantai 25. heinäkuuta 2022

Abdulrazak Gurnah: Loppuelämät

Tansanian Sansibarissa syntynyt ja akateemisen uran Isossa-Britanniassa tehnyt kirjailija Abdulrazak Gurnah sai Nobel-palkinnon 2011. Hänen uusin romaaninsa Loppuelämät (suom. Einari Aaltonen, Tammi 2022, 339 s.) on huikea kuvaus Afrikan maiden itsenäistymisestä. Romaanissa seurataan nuoren askarin (sotilaan) Hamzan selviytymistä Saksan siirtomaaimperiumin sotajoukoissa.

Saksan ItäAfrikka oli Saksan keisarikunnan siirtomaa Itä-Afrikassa. Se käsitti nykyisten Burundin ja Ruandan sekä Tansanian mantereenpuoleisen osan alueet. Saksa valloitti siirtomaan 1880-luvulla ja menetti ne ensimmäisessä maailmansodassa Britannialle ja Belgialle. Sodan päätyttyä siirtomaa luovutettiin Kansainlitoon haltuun. Asukkaita siirtomaassa oli vuonna 1913 noin 7,7 miljoonaa. 

Mikään sana ei oikein pysty kuvaamaan sitä kurjuutta ja väkivaltaisuutta mitä nuoret soturit joutuvat kokemaan. Heillä ei ole oikein käsitystä siitä missä he ovat eikä etenkään siitä missä heidän perheensä ovat. Nuorten selviytymiskyky on käsittämätön. Esimiehet ja sellaisiksi itsensä tuntevat voivat kohdella ”alaisiaan” miten vain – etenkin väkivaltaisesti.

Sodan jälkeenkin kodittoman ja perheettömän Hamzan elämä on kädestä suuhun elämistä, päivästä toiseen selviytymistä. Ainoastaan se väkivalta jonka kohteena hän oli ollut, on loppunut. Jäljellä ovat fyysiset vammat. Nyt hän tutustuu toisenlaiseen väkivaltaan, salakuljetukseen ja kavaltamiseen.  

Siihen aikaan Hamza ei ymmärtänyt paljoakaan, vaikka matkusti sisämaassa ja kuuli siirtomaavallan lujittumisesta. Sen sijaan hän ymmärsi oman orjuutensa ja voimattomuutensa, tosin vain hämärästi, mutta kuinka kahleet kuristivat häntä ja näivettivät hänet haamuksi.

Gurnahin kerronta on intensiivistä ja mieliin painuvaa. Hämmentävää on huomata miten pintapuolisia tietoni Afrikan historiasta ovat. Ei niitä saa vaikka olisi ollut ihastelemassa Tansanian kauneutta ja kauhistelemassa maan köyhyyttä ja kiipeämässä Kilimanjarolle.  




torstai 21. heinäkuuta 2022

Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar

Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar (Gummerus 2022, 347 s.) aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka pääosassa on tamperelainen vanhempi rikoskonstaapeli Jarkko Hallavainen työtovereineen. Nyt Poliisien selvitettävä on omalaatuinen tilanne.

Asunnon jokaisessa huoneessa näkyi verijälki. Eteisessä, makuuhuoneessa ja olohuoneessa sitä oli tippoina tai tahroina, mutta keittiössä ja kylpyhuoneessa suurena lammikkona.

Tutkimukset junnaavat pitkään paikoillaan. Asunnon omistaja on varakas liikemies. Asunnossa asuu hänen poikansa avovaimonsa kanssa. Samaan aikaan kun poliisit yrittävät päästä selville mitä asunnossa oikein on tapahtunut, yrittää Oulusta Tampereelle muuttanut vastavalmistunut sosiaalityöntekijä Anu tutustua uuteen kotikaupunkiinsa ja perehtyä työhönsä kaltoin kohdeltujen ihmisten auttajana.

Anu joutuu merkillisiin tilanteisiin, häntä selkeästi seurataan, hänelle huudellaan asioita, joista hän ei ymmärrä mitään. Vähitellen Anu tulee vakuuttuneeksi siitä, että hän on todellisessa vaarassa. Tarinan edetessä Anu saa tietää hämmästyttäviä asioita omasta elämästään.

Alasalmen teksti on soljuvaa ja tarina monine sivuraiteineen mielenkiintoinen. Lukijan kyky päätellä millainen ihminen Alamaailman kuningatar oikein on, joutuu välillä koetukselle. Dekkarin kiehtovuutta lisäsi entiselle tamperelaiselle tuttujen paikkojen kuvaukset. Seppo Jokisen komisario Sakari Koskinen on joka tapauksessa edelleen tamperelainen suosikkipoliisini. Artturi Reinikaista ei lasketa, koska hän ei ole kirjojen sankari.  

Päivi Alasalmi on monipuolinen ja tuottelias kirjailija. Hän on kirjoittanut romaaneja, novelleja ja satukirjoja. Vainola (Gummeurs 1996) oli Finlandia-ehdokas. Se parodioi romanttista kartanoympäristöä goottilaisen kauhun kera. Viime vuonna ilmestynyt Sudenraudat kertoo vuosista 1880-1881, jolloin susi tai susipariskunta surmasi Turun seudulla yli kaksikymmentä lasta.  Sudenraudat on inhimillinen kertomus siitä miten taistelu luonnonvoimia vastaan on rankkaa ja turhauttavaa. Vaikka sudentappajaksi ja palkkioiden saajaksi nouseekin itsepäinen torppari, joka uhraa kaiken aikansa ja taitonsa susien nujertamiseksi, on kertomuksessa mukana myös yhteisöllisyyttä ja lähimmäisen auttamista.




torstai 14. heinäkuuta 2022

Elisabeth Stroutin Voi William! (suom. Kristiina Rikman, Tammi 2022, 228 s.) on oivallinen lisä kahteen aikaisemmin ilmestyneeseen Lucy Barton -romaaniin. Lucylla on takanaan kolme avioliittoa. Kahdesta liitosta hän on lähtenyt pois, kolmas aviomies on kuollut ja jättänyt suuren aukon Lucyn elämään.

Yllättäen aviomiehistä ensimmäinen, William tarvitsee entisen vaimonsa tukea. Tuskin William on toipunut kolmannen vaimon jättämisestä, kun hän saa tietää omasta äidistään asioita, jotka ovat pysyneet salassa vuosikymmeniä. William itse on yli 70-vuotias ja hänen äitinsä kuolemasta on vuosia.

Hieman tahtomattaan Lucy lähtee Williamin kanssa matkalle, jossa he kohtaavat Williamin sukulaisia ja saavat selville millaisista oloista Williamin äiti on kotoisin. Lucya olosuhteet eivät hätkähdytä yhtä paljon kuin entistä aviomiestä. Onhan hän itse kotoisin köyhästä perheestä. Williamin on tavattoman vaikea kestää omaa menneisyyttään ja syntyperästään paljastuvia asioita.

Lucylle on itsestään selvää, että heidän kummankin elämässä on toteutunut amerikkalainen unelma.

Meidän isämme taistelivat sodassa toisiaan vastaan ja meidän äitimme nousivat köyhyydestä ja niin tein minäkin, ja katso nyt meitä, me asumme molemmat New Yorkissa ja olemme menestyneitä.

William muistaa miten hän ihmetteli tavattuaan Lucyn vanhemmat ja käytyään hänen kotonaan miten Lucy voi olla niin ainutlaatuinen ihminen. Eli niin kuin William asian kiteyttää: ”Sinä löydät tiesi ihmisten sydämiin”. Lucy puolestaan muistelee lämmöllä rakastumistaan Williamiin.  

Romaani on monella tapaa myös kuvaus äitiydestä. Se kertoo siitä millainen äiti Lucy kokee olevansa aikuisille tyttärilleen. Toinen heistä on hiljattain kokenut vaikean keskenmenon ja toivoo hartaasti tulevansa äidiksi. Lucy tapaa tyttäriään säännöllisesti ja huomaa vähitellen, että tyttärillä on enemmän asiaa toisilleen kuin hänelle. Williamin äidillä on tarinassa hyvin keskeinen rooli. Yksi romaanin äideistä on Williamin kolmas vaimo, jonka tyttäreen Lucyn ja Williamin tyttäret yrittävät tutustua.   

Romaani on tulvillaan omanlaistaan magiikkaa ensi sivuiltaan lähtien. Stroutin kieli – myös suomennettuna, kiitos Kristiina Rikmanin) on soljuvaa, kuvailevaa ja kaunista olipa kerrottavana ihania muistoja, tämän hetken tunnelmia tai elämän tarjoamia yllätyksiä.  

  • Elisabeth Stroutin romaaneja:
  • Nimeni on Lucy Barton (2016, suom. 2018)
  • Kaikki on mahdollista (2017, suom. 2019)
  • Olive Kitteridge (2008, suom. 2020)
  • Pikkukaupungin tyttö (1998, suom. 201/2020)
  • Oliver, taas (2019, suom. 2021)
  • Voi William! (2021, suom. 2022)

keskiviikko 6. heinäkuuta 2022

Frida Skybäck: Lukupiiri maailman laidalla

 Voisi väittää että lukupiirit ovat muotia, muodikas tapa kokoontua yhteen kaikkia osanottajia kiinnostavan asian pariin. Frida Skybäckin Lukupiiri maailman laidalla (suom. Annamari Typpö, WSOY 389 s.) kertoo lukupiiristä joka kokoontuu Skånessa Ljuskärin rantakaupungissa, lähellä Ystadia. Lukupiiriläiset ovat tuttuja toisilleen jo nuoruusvuosiltaan. Nyt lukupiiri on saanut kaksi harvinaista vierasta. Maailmanmaineeseen yltäneen näyttelijän, Mariannen. Toinen vieras on Amerikasta tullut Patricia, joka on saapunut toistamiseen paikkakunnalle selvittämään sisarensa Madeleinen katoamista yli kolmekymmentä vuotta sitten.

Romaani on toisaalta dekkarimainen – samalla kun kerrotaan tästä päivästä, kerrotaan takautuvasti myös kaikesta siitä mitä Madeleinelle aikanaan tapahtui. Se on sukellus kanssaihmisten kyvyttömyyteen tulla hyvin toimeen toistensa kanssa. Mutta se on myös kuvaus ystävyydestä ja rakkaudesta, joka todella kestää melkein mitä vaan.

Punaisena lankana on vapaaseurakunnan ilmapiiri ja seurakunnan papin käyttäytyminen. Kaikki keritään yhteen lopussa ehkä tarpeettomankin yllätyksettömällä tavalla. Lukupiirikään ei oikein ehdi kokoontua kun kaiken aikaa on vireillä monta muuta asiaa. Tärkeimpänä kesäjuhlien järjestäminen.

Romaani kuvaa uskottavalla ja viehättävällä tavalla eri sukupolvien suhtautumista yrittämiseen, elämässä selviytymiseen ja rakkauteen. Hotellia pyörittävä 68-vuotias Mona on tyttärensä mielestä liian vanha yrittäjäksi, mutta Mona itse kokee vielä pystyvänsä mihin vain. Ja avukseen hän saa näyttelijäystävänsä ja tämän lapsenlapsen. Elämänmakuinen romaani, joka samalla on hieno puheenvuoro lukemisen tärkeydestä ja siitä miten se rikastuttaa elämää.  



tiistai 14. kesäkuuta 2022

Eppu Nuotio:Leinikkimekko

Eppu Nuotion Leinikkimekko. Raakel Oksa ratkaisee (Gummerus 2022, 232 s.) on uuden dekkarisarjan ensimmäinen teos. Päähenkilönä on puuseppä Raakel Oksa. Leinikkimekossa Raakel on saanut mieluisan korjausurakan. Vuonna 1906 Helsingin Töölöön valmistuneen talon huoneisto pitäisi nykyaikaistaa kaikkea vanhaa kunnioittaen. Urakan alkuvaiheessa on yksi jälkeenpäin asuntoon rakennettu väliseinä purettava. Seinä kaatuu hujauksessa. Kahden seinän välistä löytyy laatikko, jossa on leinikkikuviollisesta kankaasta tehty mekko, letti ja hartsinpalanen. Raakelia jää vaivaamaan miksi laatikko tavaroineen on kätketty. Hänen teini-ikäinen poikansa avustaa äitiä alkuun arvoituksen ratkaisemisessa.

Kustantaja mainostaa dekkaria hyvän tuulen dekkariksi ja sitä se todella on. Samaan aikaan kun lukija seuraa remontin etenemisestä, hän pääsee seuraamaan Raakelin sinnikästä toimintaa mekon ja letin arvoituksen ratkaisemiseksi. Raakel tutustuu ”salapoliisin” tehtävässä moneen mielenkiintoiseen ihmiseen. Apuna hänellä on poikansa lisäksi myös työtoveri, melkein Raakeliakin taitavampi puuseppä.

”Raakel tuntee kuinka jokin antaa periksi, kuinka aika keriytyy taaksepäin ja pyyhkii vuosikymmenet puhtaiksi unohduksen tomusta.”

Nuotio on kirjoittanut kymmeniä kirjoja. Uusi romaanisarjan sankari on kiehtova persoonallisuus, jonka tulevia tehtäviä jää jo nyt kaipaamaan. Onneksi Raakelin oma elämäkään ei ole ihan yksioikoista. Ketäpä ei harmittaisi kun entinen aviomies ilmaantuu aina paikalle huolitellumpana ja tyylikkäämpänä kuin yksikään miesmalli.     


 

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Eve Hietamies: Numeroruuhka

Eve Hietamies on luonut Antti Pasasesta ja hänen pojastaan Paavosta rakastetun parivaljakon. Numeroruuhka (Otava 2022, 468 s.) kertoo samalla rennolla ja ymmärtäväisellä otteella parivaljakon elämästä ja edesottamuksista kuin kolme aikaisempaakin romaania Yösyöttö (2010), Tarhapäivä (2012) ja Hammaskeiju (2017). Kirjoista on tehty elokuviakin ja ne ovat olleet suosittuja.

Viisi vuotta sitten Eva Hietamies kertoi, että hän ei enää halua kirjoittaa Pasasista. Onneksi kirjailija on pyörtänyt sanansa. Eiväthän Pasasten kommellukset siitä mihinkään muutu vaikka isä vanhenee ja poika kasvaa. Koulussahan Paavo ehtii tehdä kaikkea sitä mitä alaluokkalainen poika vain voi tehdä. Wilma-viestejä sinkoilee sitä tahtia ettei Antti-isä pysy perässä. Antin elämää varjostaa työpaikan YT-neuvottelujen uhka. Naisasiatkaan eivät oikein suju ja kaiken lisäksi Antin isä joutuu sairaalajakson jälkeen putkiremontin takia Antti Pasasen vanhustenhoitoyksikköön.

Kaikkien Pasasten miesten elämää ilahduttaa Pipo-koira, joka sekin pystyy heiluttamaan Antin arkea tempauksillaan. Onneksi Pipo takaa pääsyn koirapuiston naiskaartin vaikutuspiiriin.

Numeroruuhka on täydellinen kuunneltava tai luettava kesäkirja. Ei haittaa vaikka koulut ovat kiinni.    



maanantai 30. toukokuuta 2022

Maggie O`Farrell: Hamnet

Maggie O`Farrell paljastaa romaanissaan Hamnet (suom. Arja Kantele, S & S 2022, 382 s) mitä on voinut tapahtua Englannissa Stratfordissa vuonna 1596. Historian kirjat kertovat että silloin kuoli William Shakespearen ja hänen vaimonsa Annan poika Hamnet 11-vuotiaana. Pariskunnalla oli myös kaksi tytärtä Susanna ja Judith, Hamnetin kaksoissisar. Neljä vuotta myöhemmin Shakespeare kirjoitti näytelmän Hamlet.

Romaanissa tapahtuu paljon sellaista, mitä on tapahtunut oikeasti, mutta myös paljon sellaista mikä on syntynyt kirjailijan mielessä. Romaanissa hansikkaantekijän perheen pojille on hankittu latinanopettajan. Perheen tytär, 8 vuotta opettajaa vanhempi Agnes ei latinan taitoja isänsä mielestä tarvitse. Riittää että hän osaa lennättää haukkaa ja tietää rohdoista ja yrteistä enemmän kuin kukaan muu lähiseudulla.

Latinanopettaja rakastuu silmittömästi omapäiseen nuoreen naiseen ja haluaa mennä hänen kanssaan naimisiin. Nuoripari jatkaa asumista hansikasmaakarin, äreän ja moniin vilpillisiin liiketoimiin sekaantuneen käsityöläisen talossa. Agnes ehdottaa, että isä laajentaisi liiketoimiaan Lontooseen ja hänen miehensä lähtisi hoitamaan niitä. Vaimo pääsisi lasten kanssa muuttamaan perässä sitten kun asiat olisi saatu kuntoon. Latinanopettaja muuttaa Lontooseen, mutta aloittaa siellä teatterin tekemisen, kirjoittamisen, näyttelemisen, teatterin rakentamisen.

Yllättäen Judith sairastuu vakavasti ja äiti ymmärtää nopeasti että lapsi on sairastunut ruttoon. Romaanin pakahduttavimpia kohtauksia on Hamnetin epätoivoinen retki, kun hän yrittää löytää aikuisia auttamaan kun Judithin kunto heikkenee nopeasti. Aikuiset ovat omilla teillään. Kun äiti palaa kotiin onkin yhtäkkiä Hamnet kaksosista se, joka on sairaampi. Ennen kuin Lontoosta kirjeellä tavoitettu isä saapuu kotiin, on Hamnetin elämä päättänyt. Suunnaton suru on nujertaa niin äidin kuin kotiin saapuneen isänkin, puhumattakaan sisaruksista.

Agnes kuulostelee vielä, pinnistelee saadakseen yhteyden siihen, mitä hiljaisuuden takana ja alla piilee. Jospa tätä kautta onnistuisi tavoittamaan kaukaisuuden kohinaa, jonkin äänen, kenties viestin pojaltaan. Jos saisi jonkin aavistuksen siitä mihin Hamnet on joutunut, vihjeen paikasta josta hänet saattaisi yhyttää.   

Farrellin romaanissa on paikka paikoin hyvin maaginen tunnelma. Kieli on kaunista ja herkkää. Samaan aikaan se on historiallista 1500-luvun loppuvuosien ajan kuvausta. Perheen merkitys nuorten elämässä on paljon tiukempi kuin myöhempinä aikoina. Moni joutuu elämään isänsä mielivallan alla. Rakkauskaan ei riitä kaikesta irtaantumiseen.

Romaani on myös tarina suunnattomasta surusta, lapsen ja sisaruksen menettämisestä. Jokainen suree tahollaan ja tavallaan. Kaksossisko kuulee Hamnetin luudan suhahtelussa lattialla. Isosisko ei kestä kodin ahdistavaa ilmapiiriä vaan muuttaa mummulaan. Kajoamattomat vaatteet tuolilla ja kengät sen alla muistuttavat veljestä joka päivä. Mitään ei kuitenkaan puhuta – ei kotona, mutta ei mummulassakaan.   

Agnes ei ole enää entisensä. Hänellä oli kyky auttaa toisia. Hän kulki maan kamaralla sujukasti ja luottavasti. Pojan kuoleman jälkeen hän ajelehtii irrallaan, hän on joutunut hukkaan. Perheen isä karkottaa surun elämästään ahkeralla ja ankaralla työnteolla.



lauantai 28. toukokuuta 2022

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä

 Kun kirjan kirjoittaja on Johanna Venho ja se kertoo suuresti ihailemastani näyttelijästä Martti Suosalosta, olivat odotukset korkealla. Venhon kirjoittama Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022, 492 s.) täytti kaikki odotukset. Sen vetovoimaa lisäsi myös se, että Suosalo itse on äänikirjan lukija.

Suosalolla on takana kuusikymmentä vuotta. Siinä vaiheessa on hyvä luoda katse taaksepäin ja kerrata mitä elämä on pitänyt sisällään. Venho on turvautunut elämäkerrassa tavanomaiseen rakenteeseen: asiat kerrotaan aikajärjestyksessä. Kirjaan on myös haastateltu muutamia Suosalon ystäviä, työtovereita ja vaimoa Virpi Suutaria. Suosalo on armoton tarinoiden kertoja ja tarinoista  taitava ja hyvä kirjoittaja Johanna Venho on tehnyt vetävän ja monipuolisen elämäkerran.  

Suosalon perhe asui eri puolilla Suomea. Paikkakuntaa vaihdettiin aina sen mukaan mistä perheen isä sai paremman työpaikan. Hän oli E-liikkeen palveluksessa ja lähti kuin armeijan sotilas aina uuteen kaupunkiin vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Lapsuudessaan Martti Suosalo asui ja varttui Oulun Tuirassa. Hän kuvaa itseään perässä kulkijana. Hän tottui pienestä pitäen noudattamaan isonsiskon ohjeita ja tekemään niin kuin sisko vaati.

Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli Martilla kuusi-vuotiaana, kun hän oli mannekiinina Oulun Centrumin muotinäytöksessä. Näytöksestä jäi vain hyviä muistoja ja parasta siinä oli, ettei tarvinnut puhua. Esiintyminen ja esityksen tekeminen alkoi vähitellen viehättää pojan mieltä. Näytteleminen ei ollut aivan outoa, sillä Martin isoisä Martti Aleksander Suosalo oli näytellyt Vaasan työväen näyttämöllä 1920-luvulla. Hän jatkoi näyttelemistä ja teatterikurssien pitämistä sodan jälkeen Rovaniemellä. Martin sedän Paavo Suosalon mukaan Martti muistuttaa monella tapaa isoisäänsä.

”Monesti kun Martin juttuja katselen, nousee mieleen muistoja isästä, Tunnistan tuttuja eleitä ja liikkeitä. Osa on tietysti ihan meidän suvun miespuolisten geeniperinnössä: kävelytyyli ja ruumiinrakenne”.  

Kun Martti oli 9-vuotias, perhe muutti Turkuun. Oppikoulussa Martti ystävystyi Timo Kuhlmanin kanssa. Pojat ehdottivat äidinkielen opettajalle voisivatko he perjantaina viimeisellä äidinkielen tunnilla esittää jotakin. He saivat luvan ja niin alkoivat kahden miehen esitykset. Jalkapallo veti myös puoleensa ja Martti olikin hyvä pelaaja. Ouluun Suosalot muuttivat 1979, Martti oli lukion toisella luokalle ja löysi tiensä Oulun Nuorisoteatteriin. Koulunkäynti ei kiinnostanut enää ollenkaan. Oppitunneilla oli hauskempi lukea Nuorisoteatterin vetäjältä Janne Putkoselta saatuja Beckettin ja Shakespearen näytelmiä.  

Ensimmäisen kerran Suosalo pyrki Teatterikorkeakouluun keväällä 1981, jolloin hän oli jättänyt lukion Oulussa kesken. Taidot karttuivat Helsingissä Kellariteatterissa, niin että Jouko Turkka kumppaneineen hyväksyi Suosalon Teatterikorkean oppilaaksi. Alkoi vuosien likeinen työ Turkan opastuksessa. Suosalo samalla kertaa arvostaa suuresti Turkkaa ja vieroksuu toisaalta hänen opetusmetodejaan. Mutta myöntää oppineensa Turkalta paljon sellaista, mikä on kannatellut hänen näyttelijäntyötään vuosikaudet.

Millään rytinällä Martti Suosalosta ei tullut rakastettua ja ihailtua näyttelijää. Ryhmäteatterissakin hän kertoo mieluummin näytelleensä pieniä roolia kuin havitelleensa päärooleja. Rooleja karttui kasapäin ja kun mies vedettiin mukaan tv-ohjelmien ja elokuvien tekoon, alkoi nimi kantaa. Merkittävä elokuva oli Pekka Parikan ohjaama Talvisota.

”Pekka Parikka oli hieno, taitava ohjaaja. Hän antoi minulle kamman ja puisen tupakkakolkin. – Tässä on sun leikkikalut, leiki näillä.”

Timo Koivusalon elokuvissa Suosalo oli Reino Helismaa (Kulkuri ja joutsen), Irwin Goodman (Rentun ruusu) ja Jean Sibelius (Sibelius). Elokuvarooleja ja rooleja eri näytelmissä eri teattereissa on kertynyt lukuisia.

Martti Suosalo pitää kollegansa Mika Nuojuan kanssa hallussaan yhdenlaista enäätystä. He ovat esittäneet irlantilaisen Marie Jonesin Kiviä taskussa -näytelmää kaksikymmentä vuotta. Ensi-ilta oli Helsingin Kaupunginteatterissa 2002, esityksiä on nyt takana yli 850 eikä loppua näy. Tänä keväänä sai ensi-iltansa miesten uusi yhteisesitys Beckettin Huomenna hän tulee.

Näyttelijästä ei tule tunnettua, suosittua, rakastettua ilman valtavaa työpanosta. Martti Suosalo on niitä näyttelijöitä jotka paneutuvat uusiin rooleihinsa enemmän kuin perusteellisesti. Vuorosanatkin on painettava mieleen päällä seisten ja ne on osattava jo melkein ennen ensimmäisiä lukuharjoituksia.

Aviopari Suutari-Suosalo kertoo toisistaan kauniisti ja toisen ammattitaitoa arvostavasti. Kirjassa jopa raotetaan heidän tavallista perhe-elämääkin. Suosalo on kantapään kautta oppinut että näytelmiä on markkinoitava jopa antamalla haastatteluja naisten lehtiin.

Kaikkea ei Martti Suosalo on ole vielä näyttelijän urallaan saanut. Haaveissa on Sirkus Suosalon perustaminen. Ensin tarvitaan teltta, joka voidaan pystyttää ihan minne vaan ja jossa on paikat kahdelle ja puolelle sadalle katsojalle.

”Lähden teltan kanssa kiertämään ja esityksiä voi olla kummallisissakin paikoissa. Pääsen itse mukaan pystyttämään telttaa ja saan tehdä konkreettista ulkoilmahommaa… On mahdollisuus suunnitella oma teatteri ja tehdä esityksiä omien kavereiden kanssa.”

Matkaan on tarkoitus lähteä alkusyksyllä 2023. Mukaan otetaan halukkaita nuoria näyttelijöitä. Ensin opetellaan pystyttämään teatterirakennus, katsomo ja lava, myymään lippuja ja sitten esittämään sitä mitä on Suosalon johdolla opittu.     

    


     

lauantai 21. toukokuuta 2022

Enni Mustosen Tekijä

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinan viimeinen eli kahdestoista romaani Tekijä (Otava 2022, 480 s.) päättää kolmen sukupolven naisten tarinat. Kaikki alkoi Idan elämästä paimentyttönä 1880-luvulla. Tekijä päättyy vuoteen 1966. Suomi muuttui tavattomasti noiden vuosikymmenten aikana ja erityisesti muuttui naisen asema.

Tekijä alkaa siitä kun suvun kantaäidin Idan tyttären Kirstin tytär Viena on jättänyt taakseen  puvustajan työt Hollywoodissa. Vienan mies on kuollut lyhyen avioliiton jälkeen ja Viena on valmis rakentamaan itselleen uuden elämän Suomessa. Leppävaaran talo ja siellä omassa siivessään elävä mumma-Ida tarjoavat turvapaikan. Pitkään ei Viena työtä vailla joudu olemaan, kun hän onnellisten sattumien seurauksena saa töitä Marimekosta.

Suomen pienuutta ja tilannetta, jossa kaikki tuntevat kaikki, kuvaa se miten Viena saa taustatukea työhönsä ja erityisesti kanssakäymiseen Armi Ratian kanssa äidiltään. Kirstistä on tullut ammattikasvatushallituksen tarkastaja, takana ovat vuodet pukuompelun opettajana. Kirstin mies Martti Streng on kauppa- ja teollisuusministeriön osastopäällikkö.

Virkamiesten vastapainona romaanissa ovat Vienan velipuolen Ilpon ystävät Ylioppilasteatterista. Ida-mumman kuoltua Kirsti muuttaa miehensä kanssa pysyvästä Helsinkiin. Ilpon ”taiteilijaystävät” valtaavat Leppävaaran talon ja Kirsti pääsee läheltä seuraamaan nuorten elämää. Siinä ohessa hän tutustuu myös tulevaan mieheensä. On hauska lukea tarinoita tunnettujen näyttelijöiden ensiaskelista työurallaan. Romaanissa kuvataan Mikko Niskasen johdolla kulttielokuvan paikan saanutta Käpyä selän alla.

Samalla tavalla kuin Tekijän edeltäjässä Näkijässä lukija pääsi seuraamaan Hollywood-tähtien tekemisiä, nyt seurataan Armi Ratian Marimekon kasvua, menestystä, hiljaiseloa ja taas uudelleen kukoistukseen puhkeamista. Romaanin Kirstillä on moneen asiaan käytännönläheinen mutta samalla bissneksen tekemisen näkökulmasta oikea ote ja ratkaisu.  

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Pakostakin jää välillä miettimään oliko se Armi juuri tuollainen ja tuollako tavalla Viljo Ratia yritti pitää idearikasta vaimoaan jalat maassa. Ei ole itse asiassa väliä tapahtuiko kaikki niin kuin Enni Mustonen sen kertoo, kaikki on kerrottu niin että lukija uskoo että noin se meni. Romaanisarjaa on ollut ilo lukea ja sillä on paljon ystäviä.

        


tiistai 19. huhtikuuta 2022

Pääsiäisviikon lukusaalis

Ann-Luise Bertellin Ikävän jälkeen (suom. Vappu Orlov, Tammi 2022, 200 s.) on ravisuttava kertomus nuoresta naisesta joka lähtee veljensä perässä Kanadaan pakoon isäpuolta. Kirja perustuu kirjailijan äidinäidin elämäntarinaan. Romaanissa vanha nainen muistelee elämäänsä ja kirjoittaa siitä tyttärelleen. Hänen äitinsä avioitui aikanaan perheen isän kuoltua väkivaltaisen ja arvaamattomasti käyttäytyvän miehen kanssa. Isäpuoli ei selviydy ns. omien lastensa kohtalosta: kuolemasta ja erilaisuudesta. Kanadassa nainen joutuu selviytymään omin avuin ja päätyy samanlaisen miehen vaimoksi mitä oli hänen isäpuolensa. Vasta uusi rakkaus ja paluu Suomeen antaa toisenlaisen suunnan elämälle. Hinta tästä kaikesta on kuitenkin kova. Ikävä on ajanut naista eteenpäin eikä ikävöinti lopu koskaan. Bertell on näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja. Ikävän jälkeen on monelta osin kuin hyvän elokuvan käsikirjoitus. Bertellin Oma maa oli vuoden 2020 Finlandia-ehdokas.

Anni Saastamoisen Ja mutta että sitten (Gummeurs 2022, 218s.) on riipaiseva kertomus kolmekymppisestä naisesta ja miehestä. Naisen hyvä ystävätär on kuollut kaksi vuotta sitten eikä nainen tahdo millään selviytyä menetyksestään ja surustaan. Miehen parisuhde on kariutunut eikä hänelläkään tunnu enää olevan mitään syytä elää. Pienessä asunnossa on vain patja lattialla. Ostettu ruokapöytäkin on pakkauksessa nurkassa. Nainen miettii olevansa ihmisenä haalea tahra. ”Enkä usko jättäväni kehenkään mitään pysyvää jälkeä itsestäni”. Kirjassa kuvataan kummankin mielentiloja ja ajatuksia sekä eritellään yksinäisyyden perimmäistä olemusta hienovaraisesti ja uskottavasti. Ehkä iäkkäämpänä on sittenkin helppo ymmärtää nuoren ihmisen elämisen vaikeutta.      

Ninni Schulmanin Tyttölapsi nro 291 (suom. Katriina Huttunen, Tammi 2022, 197 s.) on Ruotsissa suositun Hagfors-dekkarisarjan kirjoittajan kertomus hänen omasta elämästään.  ”Minulla oli synnynnäinen skolioosi, siis vino selkä. Lääkärit luulivat että kuolisin ennen kuin ehtisin aloittaa koulun, että selkäni kasvaisi niin vinoon että lopulta tukehtuisin.” Nelivuotiaana pienen tytön selkä leikataan ja hän makaa puoli vuotta sairaalassa. Muitakin sairauksia oli, mutta Ninni Schulman on selviytyjä. Hän kestää kiusaamiset niin koulussa kuin muuallakin. Hänestä kasvaa omanarvon tuntoinen aikuinen.

 


Seppo Jokisen Pahasti tehty (Crime Time 2020, 368 s.) on tuttua ja kuitenkin joka kerta on tarjolla uutta luettavaa komisario Koskisesta, hänen työtovereistaan, esimiehistään ja yksityiselämästään. Entisenä tamperelaisena oman lisävärinsä lukemiseen tuovat tutut paikat, jotka piirtyvät verkkokalvolle kuin parhaimmassakin elokuvassa. Koskisella ja kumppaneilla on ratkaistava henkirikos, johon ei löydy minkäänlaista motiivia eikä sen ratkaisemiseen mitään johtolankoja, kunnes palaset loksahtavat kohdilleen ja kaiken takaa paljastuukin jotain mitä poliisit ovat luulleet jättäneensä taakseen. Koskisen ja kumppaneiden ystävänä minulle alkaa olla pelko siitä, että Sakari Koskinen toteuttaa aikeensa jättää kaikki ja vetäytyä eläkkeelle.  Pahasti tehdyssä hän riisuukin henkilökortin kaulastaan ja laittaa sen viereen työpöydälle lapun, jossa lukee KIITOS KAIKESTA. Mutta onneksi henkilökortti on vielä laitettava paikoilleen ja lappu revittävä.        

 

 

    

 

tiistai 5. huhtikuuta 2022

Elisabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani

Sammaltutkija, kasvitieteilijä, ison tuontifirman pyörittäjä, oman tiensä kulkija, upea 1800-luvun itsenäisen naisen edustaja, sisar, tytär, aviovaimo. Tätä ja kaikkea muutakin on Elisabeth Gilbertin romaanin Tämä kokonainen maailma (suom. Taina Helkamo, Gummerus 2022, 576 s.) päähenkilö Alma Whittaker. Alma syntyi vuonna 1800 varakkaan, kartanonomistajan perheeseen Philadelphiassa. Ei kovin kaunis, mutta älykäs tyttö jää perheen ainoaksi lapseksi. Myöhemmin perheeseen adoptoidaan toinen tytär.

Romaanin alkuosa on huikea kertomus Alman isän Henry Whittakerin rikastumisesta. Henryn isä on  kuninkaallisen puutarhan hedelmäpuutarhuri. Henry on nuorin perheen kuudesta pojasta, hurjapää ja älykäs. ”Kukaan ei olisi yllättynyt jos hän olisi pudonnut kirkontornista tai hukkunut Thamesiin.” Henry pääsee isänsä apulaiseksi ja kehittää kuninkaallisessa puutarhassa hyvän bissneksen kähveltämällä harvinaisia kasveja puutarhasta ja myymällä niitä halukkaita. Rahaa tulee, mutta lopulta hän jää kiinni ja hänet karkotetaan merille. Mutta niiltäkin retkiltään hän palaa varakkaana ja entistä taitavampana puutarhurina.

Alma kasvaa tieteen saavutuksille ja sen tekemiselle avoimessa ilmapiirissä. Hyvin nuorena Alma kiinnostuu sammaleista ja niiden tutkimisesta. Häntä ei väheksytä eikä nujerreta vaikka hän onkin nuori nainen. Sen sijaan omassa henkilökohtaisessa elämässään hän ei oikein pärjää. Hän rakastuu väärään mieheen, joka menee naimisiin väärän naisen kanssa, kuten Alman sisarpuolikin. Samaan aikaan kun Alman tietämys ja kokemus sammalien olemuksesta kasvaa, samaan aikaan hän käpertyy omiin unelmiinsa, kunnes kartanolle saapuu kaunis ja komea mies ja jonka kanssa Alma avioituu. Mutta avioliitto epäonnistuu täydellisesti.

Surtuaan tarpeeksi kauan miehensä karkottamista Tahitille, Alma lähtee selvittämään mitä hänen miehelleen on oikein tapahtunut. Tahitissa hän joutuu elämään sikäläisten ihmisten ehdoilla, mutta selviytyy ankeissa ja karuissa olosuhteissa kohtalaisen hyvin.

Seuraava etappi on Hollanti ja siellä asuvat äidin sukulaiset. Alma on koonnut tutkimustensa tulokset 40-sivuiseksi muistioksi, jonka hän antaa Amsterdamissa enonsa luettavaksi. Eno tajuaa että Alma on oivaltanut ja löytänyt Darwinin evoluutioteorian ennen Darwinia.

Tämä kokonainen maailmani on muhkea lukuromaani, jossa luonto on keskeisessä roolissa. Romaani on luokiteltu ilmestymisvuotenaan 2013 vuoden parhaaksi kirjaksi New York Timessä, Washington Postissa ja New Yorkerissa. Alma on poikkeuksellisen lahjakas ja itseriittoinen nainen. Kirjailija on hienosti kuvannut 1800-luvun tiedenaista, jolle esikuvia löytyy oikeastakin elämästä. Kiehtovaa luettavaa.     

 


 
   

tiistai 15. helmikuuta 2022

Karin Smirnoffin Viedään äiti pohjoiseen

 Ei niin ahdistavaa kuin esikoisteos Lähdin veljen luo, huokaisen, kun suljen Karin Smirnoffin trilogian toisen kirjan Viedään äiti pohjoiseen (suom. Outi Menna, Tammi 2022, 332 s.). Ruotsissa suuren suosion saaneessa romaanissa kerrotaan Jana Kipon ja hänen veljensä matkasta Pohjois-Ruotsiin Kukkojärven kylään. Äiti on esittänyt, että hänen ruumiinsa pitää viedä sinne. Sisarukset ovat hämmentyneinä kun äidin siunaustilaisuudessa kirkko on täynnä. Sukulaisia ja ystäviä on paljon – kaksoset vain eivät ole tienneet äitinsä menneisyydestä ja hänen elämäänsä liittyvistä ihmisistä.

Alun perin oli tarkoitus hoitaa hautajaiset ja palata kotiin. Mutta Kukkojärvellä Bror löytää Jumalan. Viina ja muut vehkeilyt saavat jäädä. Kylää hallitsee tiukka uskovaisten yhteisö, johon veli saadaan houkuteltua mukaan. Jana pysyy lujana eikä anna periksi uskovaisten houkutuksille. Mutta hän ei kykene lähtemään poiskaan. Veli pitäisi pelastaa ja palata hänen kanssaan kotiin.

Jana hankkii töitä, tapaa monenlaisia ihmisiä ja miehiä. Hän on kuvaamataidon opettajana, hotellissa monitoiminaisena. Hän yrittää selvittää niin äidin kuin omaakin menneisyyttään. Tuntuu että heidän suvussaan naisille on tapahtunut vain ikäviä, kauheitakin asioita. Miehet ovat olleet häikäilemättömiä ja käyttäneet tyttöjä ja naisia hyväksi monella tavalla. Uskonto on säädellyt asioita, etenkin papit ovat olleet ja ovat erehtymättömiä. Janalle selviää mikä on totuus. Vääjäämättä Jana joutuu uskovaisten silmätikuksi ja se tekee monista asioista mielettömiä.

Romaani on hätkähdyttävä. Se on tyylillisesti omanlaisensa. Ei isoja kirjaimia, ei pilkkuja. Lyhyttä ja nasevaa kieltä, joka on suomennettu mainiosti. Rankkaa, mutta totuudenmukaista kerrontaa ihmisten pimeistä puolista.    

Karin Smirnoff (s. 1964) työskenteli toimittajana kunnes osti puutavarayrityksen Piitimestä Pohjois-Ruotsista. Hän on käynyt Lundin yliopiston kirjoittajakoulun, missä esikoisromaani Lähdin veljen luo sai alkunsa. Romaani oli Ruotsissa August-palkintoehdokkaana vuonna 2018. Menestystrilogian kolmas osa Sitten menin kotiin ilmestyy syksyllä 2022.

 


keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Éduard Louisin Kuka tappoi isäni

 Édouard Louisin Kuka tappoi isäni (suom. Lotta Toivanen, Tammi 2022, 76 s.) on ravisteleva ja kantaa ottava romaani. Louisin Ei enää Eddy (Tammi 2019) oli  hätkähdyttävä kertomus pojasta, joka uskalsi paljastaa sen mitä hän on. Nyt Louis kertoo isänsä tarinan ja kertoo myös siitä miten vaikeaa oli kasvaa pienessä kylässä. Isän ankaruus ja sopeutumattomuus raskasta työtä tekevän tehdastyöläisen elämään, ei  ollutkaan isän pahantahtoisuutta – näin isäänsä vihaava poika ajatteli vuodesta toiseen.

Isä ei ollut opiskellut mitään ja hänen mielestään oli miehistä lopettaa koulunkäynti niin pian kuin mahdollista. Piti myös kieltäytyä noudattamasta käskyjä ja kunnioittamasta järjestystä.

Kun työ turmelee isän terveyden ja tämä ei kykene enää elämään täysipainoisesti, avautuvat pojan silmät. Kyseessä ei ole isän jääräpäisyys, vaan ranskalaisen yhteiskunnan luokkarakenne. Se kahlitsee jäsenensä tiettyyn kaavaan huolimatta siitä mitä he itse tekevät.

Hyväosaisille politiikka on lähinnä esteettinen kysymys: tapa ajatella, tapa nähdä maailma ja rakentaa omaa identiteettiä. Meille politiikassa oli kyse elämästä ja kuolemasta.

Syytökset vallanpitäjiä kohtaan ovat kovia, mutta hyvin perusteltuja. 76 sivua riittää todistamaan yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet. Aiheen rankkuudesta huolimatta, koin riemua siitä, että joku rakentaa yhteiskunnallisen analyysin yksittäisen ihmisen elämän kulusta.         

 


Alex Schulmanin Malman asema

Alex Schulmanin Malman asema (suom. Jaana Nikula, Nemo 2022, 295 s.) on häkellyttävä romaani. Se pureutuu perheen salaisuuksiin, sisarusten ...