tiistai 14. kesäkuuta 2022

Eppu Nuotio:Leinikkimekko

Eppu Nuotion Leinikkimekko. Raakel Oksa ratkaisee (Gummerus 2022, 232 s.) on uuden dekkarisarjan ensimmäinen teos. Päähenkilönä on puuseppä Raakel Oksa. Leinikkimekossa Raakel on saanut mieluisan korjausurakan. Vuonna 1906 Helsingin Töölöön valmistuneen talon huoneisto pitäisi nykyaikaistaa kaikkea vanhaa kunnioittaen. Urakan alkuvaiheessa on yksi jälkeenpäin asuntoon rakennettu väliseinä purettava. Seinä kaatuu hujauksessa. Kahden seinän välistä löytyy laatikko, jossa on leinikkikuviollisesta kankaasta tehty mekko, letti ja hartsinpalanen. Raakelia jää vaivaamaan miksi laatikko tavaroineen on kätketty. Hänen teini-ikäinen poikansa avustaa äitiä alkuun arvoituksen ratkaisemisessa.

Kustantaja mainostaa dekkaria hyvän tuulen dekkariksi ja sitä se todella on. Samaan aikaan kun lukija seuraa remontin etenemisestä, hän pääsee seuraamaan Raakelin sinnikästä toimintaa mekon ja letin arvoituksen ratkaisemiseksi. Raakel tutustuu ”salapoliisin” tehtävässä moneen mielenkiintoiseen ihmiseen. Apuna hänellä on poikansa lisäksi myös työtoveri, melkein Raakeliakin taitavampi puuseppä.

”Raakel tuntee kuinka jokin antaa periksi, kuinka aika keriytyy taaksepäin ja pyyhkii vuosikymmenet puhtaiksi unohduksen tomusta.”

Nuotio on kirjoittanut kymmeniä kirjoja. Uusi romaanisarjan sankari on kiehtova persoonallisuus, jonka tulevia tehtäviä jää jo nyt kaipaamaan. Onneksi Raakelin oma elämäkään ei ole ihan yksioikoista. Ketäpä ei harmittaisi kun entinen aviomies ilmaantuu aina paikalle huolitellumpana ja tyylikkäämpänä kuin yksikään miesmalli.     


 

lauantai 11. kesäkuuta 2022

Eve Hietamies: Numeroruuhka

Eve Hietamies on luonut Antti Pasasesta ja hänen pojastaan Paavosta rakastetun parivaljakon. Numeroruuhka (Otava 2022, 468 s.) kertoo samalla rennolla ja ymmärtäväisellä otteella parivaljakon elämästä ja edesottamuksista kuin kolme aikaisempaakin romaania Yösyöttö (2010), Tarhapäivä (2012) ja Hammaskeiju (2017). Kirjoista on tehty elokuviakin ja ne ovat olleet suosittuja.

Viisi vuotta sitten Eva Hietamies kertoi, että hän ei enää halua kirjoittaa Pasasista. Onneksi kirjailija on pyörtänyt sanansa. Eiväthän Pasasten kommellukset siitä mihinkään muutu vaikka isä vanhenee ja poika kasvaa. Koulussahan Paavo ehtii tehdä kaikkea sitä mitä alaluokkalainen poika vain voi tehdä. Wilma-viestejä sinkoilee sitä tahtia ettei Antti-isä pysy perässä. Antin elämää varjostaa työpaikan YT-neuvottelujen uhka. Naisasiatkaan eivät oikein suju ja kaiken lisäksi Antin isä joutuu sairaalajakson jälkeen putkiremontin takia Antti Pasasen vanhustenhoitoyksikköön.

Kaikkien Pasasten miesten elämää ilahduttaa Pipo-koira, joka sekin pystyy heiluttamaan Antin arkea tempauksillaan. Onneksi Pipo takaa pääsyn koirapuiston naiskaartin vaikutuspiiriin.

Numeroruuhka on täydellinen kuunneltava tai luettava kesäkirja. Ei haittaa vaikka koulut ovat kiinni.    



maanantai 30. toukokuuta 2022

Maggie O`Farrell: Hamnet

Maggie O`Farrell paljastaa romaanissaan Hamnet (suom. Arja Kantele, S & S 2022, 382 s) mitä on voinut tapahtua Englannissa Stratfordissa vuonna 1596. Historian kirjat kertovat että silloin kuoli William Shakespearen ja hänen vaimonsa Annan poika Hamnet 11-vuotiaana. Pariskunnalla oli myös kaksi tytärtä Susanna ja Judith, Hamnetin kaksoissisar. Neljä vuotta myöhemmin Shakespeare kirjoitti näytelmän Hamlet.

Romaanissa tapahtuu paljon sellaista, mitä on tapahtunut oikeasti, mutta myös paljon sellaista mikä on syntynyt kirjailijan mielessä. Romaanissa hansikkaantekijän perheen pojille on hankittu latinanopettajan. Perheen tytär, 8 vuotta opettajaa vanhempi Agnes ei latinan taitoja isänsä mielestä tarvitse. Riittää että hän osaa lennättää haukkaa ja tietää rohdoista ja yrteistä enemmän kuin kukaan muu lähiseudulla.

Latinanopettaja rakastuu silmittömästi omapäiseen nuoreen naiseen ja haluaa mennä hänen kanssaan naimisiin. Nuoripari jatkaa asumista hansikasmaakarin, äreän ja moniin vilpillisiin liiketoimiin sekaantuneen käsityöläisen talossa. Agnes ehdottaa, että isä laajentaisi liiketoimiaan Lontooseen ja hänen miehensä lähtisi hoitamaan niitä. Vaimo pääsisi lasten kanssa muuttamaan perässä sitten kun asiat olisi saatu kuntoon. Latinanopettaja muuttaa Lontooseen, mutta aloittaa siellä teatterin tekemisen, kirjoittamisen, näyttelemisen, teatterin rakentamisen.

Yllättäen Judith sairastuu vakavasti ja äiti ymmärtää nopeasti että lapsi on sairastunut ruttoon. Romaanin pakahduttavimpia kohtauksia on Hamnetin epätoivoinen retki, kun hän yrittää löytää aikuisia auttamaan kun Judithin kunto heikkenee nopeasti. Aikuiset ovat omilla teillään. Kun äiti palaa kotiin onkin yhtäkkiä Hamnet kaksosista se, joka on sairaampi. Ennen kuin Lontoosta kirjeellä tavoitettu isä saapuu kotiin, on Hamnetin elämä päättänyt. Suunnaton suru on nujertaa niin äidin kuin kotiin saapuneen isänkin, puhumattakaan sisaruksista.

Agnes kuulostelee vielä, pinnistelee saadakseen yhteyden siihen, mitä hiljaisuuden takana ja alla piilee. Jospa tätä kautta onnistuisi tavoittamaan kaukaisuuden kohinaa, jonkin äänen, kenties viestin pojaltaan. Jos saisi jonkin aavistuksen siitä mihin Hamnet on joutunut, vihjeen paikasta josta hänet saattaisi yhyttää.   

Farrellin romaanissa on paikka paikoin hyvin maaginen tunnelma. Kieli on kaunista ja herkkää. Samaan aikaan se on historiallista 1500-luvun loppuvuosien ajan kuvausta. Perheen merkitys nuorten elämässä on paljon tiukempi kuin myöhempinä aikoina. Moni joutuu elämään isänsä mielivallan alla. Rakkauskaan ei riitä kaikesta irtaantumiseen.

Romaani on myös tarina suunnattomasta surusta, lapsen ja sisaruksen menettämisestä. Jokainen suree tahollaan ja tavallaan. Kaksossisko kuulee Hamnetin luudan suhahtelussa lattialla. Isosisko ei kestä kodin ahdistavaa ilmapiiriä vaan muuttaa mummulaan. Kajoamattomat vaatteet tuolilla ja kengät sen alla muistuttavat veljestä joka päivä. Mitään ei kuitenkaan puhuta – ei kotona, mutta ei mummulassakaan.   

Agnes ei ole enää entisensä. Hänellä oli kyky auttaa toisia. Hän kulki maan kamaralla sujukasti ja luottavasti. Pojan kuoleman jälkeen hän ajelehtii irrallaan, hän on joutunut hukkaan. Perheen isä karkottaa surun elämästään ahkeralla ja ankaralla työnteolla.



lauantai 28. toukokuuta 2022

Johanna Venho: Martti Suosalon tähänastinen elämä

 Kun kirjan kirjoittaja on Johanna Venho ja se kertoo suuresti ihailemastani näyttelijästä Martti Suosalosta, olivat odotukset korkealla. Venhon kirjoittama Martti Suosalon tähänastinen elämä (WSOY 2022, 492 s.) täytti kaikki odotukset. Sen vetovoimaa lisäsi myös se, että Suosalo itse on äänikirjan lukija.

Suosalolla on takana kuusikymmentä vuotta. Siinä vaiheessa on hyvä luoda katse taaksepäin ja kerrata mitä elämä on pitänyt sisällään. Venho on turvautunut elämäkerrassa tavanomaiseen rakenteeseen: asiat kerrotaan aikajärjestyksessä. Kirjaan on myös haastateltu muutamia Suosalon ystäviä, työtovereita ja vaimoa Virpi Suutaria. Suosalo on armoton tarinoiden kertoja ja tarinoista  taitava ja hyvä kirjoittaja Johanna Venho on tehnyt vetävän ja monipuolisen elämäkerran.  

Suosalon perhe asui eri puolilla Suomea. Paikkakuntaa vaihdettiin aina sen mukaan mistä perheen isä sai paremman työpaikan. Hän oli E-liikkeen palveluksessa ja lähti kuin armeijan sotilas aina uuteen kaupunkiin vaimonsa ja kahden lapsensa kanssa. Lapsuudessaan Martti Suosalo asui ja varttui Oulun Tuirassa. Hän kuvaa itseään perässä kulkijana. Hän tottui pienestä pitäen noudattamaan isonsiskon ohjeita ja tekemään niin kuin sisko vaati.

Ensimmäinen julkinen esiintyminen oli Martilla kuusi-vuotiaana, kun hän oli mannekiinina Oulun Centrumin muotinäytöksessä. Näytöksestä jäi vain hyviä muistoja ja parasta siinä oli, ettei tarvinnut puhua. Esiintyminen ja esityksen tekeminen alkoi vähitellen viehättää pojan mieltä. Näytteleminen ei ollut aivan outoa, sillä Martin isoisä Martti Aleksander Suosalo oli näytellyt Vaasan työväen näyttämöllä 1920-luvulla. Hän jatkoi näyttelemistä ja teatterikurssien pitämistä sodan jälkeen Rovaniemellä. Martin sedän Paavo Suosalon mukaan Martti muistuttaa monella tapaa isoisäänsä.

”Monesti kun Martin juttuja katselen, nousee mieleen muistoja isästä, Tunnistan tuttuja eleitä ja liikkeitä. Osa on tietysti ihan meidän suvun miespuolisten geeniperinnössä: kävelytyyli ja ruumiinrakenne”.  

Kun Martti oli 9-vuotias, perhe muutti Turkuun. Oppikoulussa Martti ystävystyi Timo Kuhlmanin kanssa. Pojat ehdottivat äidinkielen opettajalle voisivatko he perjantaina viimeisellä äidinkielen tunnilla esittää jotakin. He saivat luvan ja niin alkoivat kahden miehen esitykset. Jalkapallo veti myös puoleensa ja Martti olikin hyvä pelaaja. Ouluun Suosalot muuttivat 1979, Martti oli lukion toisella luokalle ja löysi tiensä Oulun Nuorisoteatteriin. Koulunkäynti ei kiinnostanut enää ollenkaan. Oppitunneilla oli hauskempi lukea Nuorisoteatterin vetäjältä Janne Putkoselta saatuja Beckettin ja Shakespearen näytelmiä.  

Ensimmäisen kerran Suosalo pyrki Teatterikorkeakouluun keväällä 1981, jolloin hän oli jättänyt lukion Oulussa kesken. Taidot karttuivat Helsingissä Kellariteatterissa, niin että Jouko Turkka kumppaneineen hyväksyi Suosalon Teatterikorkean oppilaaksi. Alkoi vuosien likeinen työ Turkan opastuksessa. Suosalo samalla kertaa arvostaa suuresti Turkkaa ja vieroksuu toisaalta hänen opetusmetodejaan. Mutta myöntää oppineensa Turkalta paljon sellaista, mikä on kannatellut hänen näyttelijäntyötään vuosikaudet.

Millään rytinällä Martti Suosalosta ei tullut rakastettua ja ihailtua näyttelijää. Ryhmäteatterissakin hän kertoo mieluummin näytelleensä pieniä roolia kuin havitelleensa päärooleja. Rooleja karttui kasapäin ja kun mies vedettiin mukaan tv-ohjelmien ja elokuvien tekoon, alkoi nimi kantaa. Merkittävä elokuva oli Pekka Parikan ohjaama Talvisota.

”Pekka Parikka oli hieno, taitava ohjaaja. Hän antoi minulle kamman ja puisen tupakkakolkin. – Tässä on sun leikkikalut, leiki näillä.”

Timo Koivusalon elokuvissa Suosalo oli Reino Helismaa (Kulkuri ja joutsen), Irwin Goodman (Rentun ruusu) ja Jean Sibelius (Sibelius). Elokuvarooleja ja rooleja eri näytelmissä eri teattereissa on kertynyt lukuisia.

Martti Suosalo pitää kollegansa Mika Nuojuan kanssa hallussaan yhdenlaista enäätystä. He ovat esittäneet irlantilaisen Marie Jonesin Kiviä taskussa -näytelmää kaksikymmentä vuotta. Ensi-ilta oli Helsingin Kaupunginteatterissa 2002, esityksiä on nyt takana yli 850 eikä loppua näy. Tänä keväänä sai ensi-iltansa miesten uusi yhteisesitys Beckettin Huomenna hän tulee.

Näyttelijästä ei tule tunnettua, suosittua, rakastettua ilman valtavaa työpanosta. Martti Suosalo on niitä näyttelijöitä jotka paneutuvat uusiin rooleihinsa enemmän kuin perusteellisesti. Vuorosanatkin on painettava mieleen päällä seisten ja ne on osattava jo melkein ennen ensimmäisiä lukuharjoituksia.

Aviopari Suutari-Suosalo kertoo toisistaan kauniisti ja toisen ammattitaitoa arvostavasti. Kirjassa jopa raotetaan heidän tavallista perhe-elämääkin. Suosalo on kantapään kautta oppinut että näytelmiä on markkinoitava jopa antamalla haastatteluja naisten lehtiin.

Kaikkea ei Martti Suosalo on ole vielä näyttelijän urallaan saanut. Haaveissa on Sirkus Suosalon perustaminen. Ensin tarvitaan teltta, joka voidaan pystyttää ihan minne vaan ja jossa on paikat kahdelle ja puolelle sadalle katsojalle.

”Lähden teltan kanssa kiertämään ja esityksiä voi olla kummallisissakin paikoissa. Pääsen itse mukaan pystyttämään telttaa ja saan tehdä konkreettista ulkoilmahommaa… On mahdollisuus suunnitella oma teatteri ja tehdä esityksiä omien kavereiden kanssa.”

Matkaan on tarkoitus lähteä alkusyksyllä 2023. Mukaan otetaan halukkaita nuoria näyttelijöitä. Ensin opetellaan pystyttämään teatterirakennus, katsomo ja lava, myymään lippuja ja sitten esittämään sitä mitä on Suosalon johdolla opittu.     

    


     

lauantai 21. toukokuuta 2022

Enni Mustosen Tekijä

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarinan viimeinen eli kahdestoista romaani Tekijä (Otava 2022, 480 s.) päättää kolmen sukupolven naisten tarinat. Kaikki alkoi Idan elämästä paimentyttönä 1880-luvulla. Tekijä päättyy vuoteen 1966. Suomi muuttui tavattomasti noiden vuosikymmenten aikana ja erityisesti muuttui naisen asema.

Tekijä alkaa siitä kun suvun kantaäidin Idan tyttären Kirstin tytär Viena on jättänyt taakseen  puvustajan työt Hollywoodissa. Vienan mies on kuollut lyhyen avioliiton jälkeen ja Viena on valmis rakentamaan itselleen uuden elämän Suomessa. Leppävaaran talo ja siellä omassa siivessään elävä mumma-Ida tarjoavat turvapaikan. Pitkään ei Viena työtä vailla joudu olemaan, kun hän onnellisten sattumien seurauksena saa töitä Marimekosta.

Suomen pienuutta ja tilannetta, jossa kaikki tuntevat kaikki, kuvaa se miten Viena saa taustatukea työhönsä ja erityisesti kanssakäymiseen Armi Ratian kanssa äidiltään. Kirstistä on tullut ammattikasvatushallituksen tarkastaja, takana ovat vuodet pukuompelun opettajana. Kirstin mies Martti Streng on kauppa- ja teollisuusministeriön osastopäällikkö.

Virkamiesten vastapainona romaanissa ovat Vienan velipuolen Ilpon ystävät Ylioppilasteatterista. Ida-mumman kuoltua Kirsti muuttaa miehensä kanssa pysyvästä Helsinkiin. Ilpon ”taiteilijaystävät” valtaavat Leppävaaran talon ja Kirsti pääsee läheltä seuraamaan nuorten elämää. Siinä ohessa hän tutustuu myös tulevaan mieheensä. On hauska lukea tarinoita tunnettujen näyttelijöiden ensiaskelista työurallaan. Romaanissa kuvataan Mikko Niskasen johdolla kulttielokuvan paikan saanutta Käpyä selän alla.

Samalla tavalla kuin Tekijän edeltäjässä Näkijässä lukija pääsi seuraamaan Hollywood-tähtien tekemisiä, nyt seurataan Armi Ratian Marimekon kasvua, menestystä, hiljaiseloa ja taas uudelleen kukoistukseen puhkeamista. Romaanin Kirstillä on moneen asiaan käytännönläheinen mutta samalla bissneksen tekemisen näkökulmasta oikea ote ja ratkaisu.  

Enni Mustosen Syrjästäkatsojan tarina on kaiken kaikkiaan mielenkiintoinen sekoitus faktaa ja fiktiota. Pakostakin jää välillä miettimään oliko se Armi juuri tuollainen ja tuollako tavalla Viljo Ratia yritti pitää idearikasta vaimoaan jalat maassa. Ei ole itse asiassa väliä tapahtuiko kaikki niin kuin Enni Mustonen sen kertoo, kaikki on kerrottu niin että lukija uskoo että noin se meni. Romaanisarjaa on ollut ilo lukea ja sillä on paljon ystäviä.

        


tiistai 19. huhtikuuta 2022

Pääsiäisviikon lukusaalis

Ann-Luise Bertellin Ikävän jälkeen (suom. Vappu Orlov, Tammi 2022, 200 s.) on ravisuttava kertomus nuoresta naisesta joka lähtee veljensä perässä Kanadaan pakoon isäpuolta. Kirja perustuu kirjailijan äidinäidin elämäntarinaan. Romaanissa vanha nainen muistelee elämäänsä ja kirjoittaa siitä tyttärelleen. Hänen äitinsä avioitui aikanaan perheen isän kuoltua väkivaltaisen ja arvaamattomasti käyttäytyvän miehen kanssa. Isäpuoli ei selviydy ns. omien lastensa kohtalosta: kuolemasta ja erilaisuudesta. Kanadassa nainen joutuu selviytymään omin avuin ja päätyy samanlaisen miehen vaimoksi mitä oli hänen isäpuolensa. Vasta uusi rakkaus ja paluu Suomeen antaa toisenlaisen suunnan elämälle. Hinta tästä kaikesta on kuitenkin kova. Ikävä on ajanut naista eteenpäin eikä ikävöinti lopu koskaan. Bertell on näyttelijä, kirjailija ja ohjaaja. Ikävän jälkeen on monelta osin kuin hyvän elokuvan käsikirjoitus. Bertellin Oma maa oli vuoden 2020 Finlandia-ehdokas.

Anni Saastamoisen Ja mutta että sitten (Gummeurs 2022, 218s.) on riipaiseva kertomus kolmekymppisestä naisesta ja miehestä. Naisen hyvä ystävätär on kuollut kaksi vuotta sitten eikä nainen tahdo millään selviytyä menetyksestään ja surustaan. Miehen parisuhde on kariutunut eikä hänelläkään tunnu enää olevan mitään syytä elää. Pienessä asunnossa on vain patja lattialla. Ostettu ruokapöytäkin on pakkauksessa nurkassa. Nainen miettii olevansa ihmisenä haalea tahra. ”Enkä usko jättäväni kehenkään mitään pysyvää jälkeä itsestäni”. Kirjassa kuvataan kummankin mielentiloja ja ajatuksia sekä eritellään yksinäisyyden perimmäistä olemusta hienovaraisesti ja uskottavasti. Ehkä iäkkäämpänä on sittenkin helppo ymmärtää nuoren ihmisen elämisen vaikeutta.      

Ninni Schulmanin Tyttölapsi nro 291 (suom. Katriina Huttunen, Tammi 2022, 197 s.) on Ruotsissa suositun Hagfors-dekkarisarjan kirjoittajan kertomus hänen omasta elämästään.  ”Minulla oli synnynnäinen skolioosi, siis vino selkä. Lääkärit luulivat että kuolisin ennen kuin ehtisin aloittaa koulun, että selkäni kasvaisi niin vinoon että lopulta tukehtuisin.” Nelivuotiaana pienen tytön selkä leikataan ja hän makaa puoli vuotta sairaalassa. Muitakin sairauksia oli, mutta Ninni Schulman on selviytyjä. Hän kestää kiusaamiset niin koulussa kuin muuallakin. Hänestä kasvaa omanarvon tuntoinen aikuinen.

 


Seppo Jokisen Pahasti tehty (Crime Time 2020, 368 s.) on tuttua ja kuitenkin joka kerta on tarjolla uutta luettavaa komisario Koskisesta, hänen työtovereistaan, esimiehistään ja yksityiselämästään. Entisenä tamperelaisena oman lisävärinsä lukemiseen tuovat tutut paikat, jotka piirtyvät verkkokalvolle kuin parhaimmassakin elokuvassa. Koskisella ja kumppaneilla on ratkaistava henkirikos, johon ei löydy minkäänlaista motiivia eikä sen ratkaisemiseen mitään johtolankoja, kunnes palaset loksahtavat kohdilleen ja kaiken takaa paljastuukin jotain mitä poliisit ovat luulleet jättäneensä taakseen. Koskisen ja kumppaneiden ystävänä minulle alkaa olla pelko siitä, että Sakari Koskinen toteuttaa aikeensa jättää kaikki ja vetäytyä eläkkeelle.  Pahasti tehdyssä hän riisuukin henkilökortin kaulastaan ja laittaa sen viereen työpöydälle lapun, jossa lukee KIITOS KAIKESTA. Mutta onneksi henkilökortti on vielä laitettava paikoilleen ja lappu revittävä.        

 

 

    

 

tiistai 5. huhtikuuta 2022

Elisabeth Gilbertin Tämä kokonainen maailmani

Sammaltutkija, kasvitieteilijä, ison tuontifirman pyörittäjä, oman tiensä kulkija, upea 1800-luvun itsenäisen naisen edustaja, sisar, tytär, aviovaimo. Tätä ja kaikkea muutakin on Elisabeth Gilbertin romaanin Tämä kokonainen maailma (suom. Taina Helkamo, Gummerus 2022, 576 s.) päähenkilö Alma Whittaker. Alma syntyi vuonna 1800 varakkaan, kartanonomistajan perheeseen Philadelphiassa. Ei kovin kaunis, mutta älykäs tyttö jää perheen ainoaksi lapseksi. Myöhemmin perheeseen adoptoidaan toinen tytär.

Romaanin alkuosa on huikea kertomus Alman isän Henry Whittakerin rikastumisesta. Henryn isä on  kuninkaallisen puutarhan hedelmäpuutarhuri. Henry on nuorin perheen kuudesta pojasta, hurjapää ja älykäs. ”Kukaan ei olisi yllättynyt jos hän olisi pudonnut kirkontornista tai hukkunut Thamesiin.” Henry pääsee isänsä apulaiseksi ja kehittää kuninkaallisessa puutarhassa hyvän bissneksen kähveltämällä harvinaisia kasveja puutarhasta ja myymällä niitä halukkaita. Rahaa tulee, mutta lopulta hän jää kiinni ja hänet karkotetaan merille. Mutta niiltäkin retkiltään hän palaa varakkaana ja entistä taitavampana puutarhurina.

Alma kasvaa tieteen saavutuksille ja sen tekemiselle avoimessa ilmapiirissä. Hyvin nuorena Alma kiinnostuu sammaleista ja niiden tutkimisesta. Häntä ei väheksytä eikä nujerreta vaikka hän onkin nuori nainen. Sen sijaan omassa henkilökohtaisessa elämässään hän ei oikein pärjää. Hän rakastuu väärään mieheen, joka menee naimisiin väärän naisen kanssa, kuten Alman sisarpuolikin. Samaan aikaan kun Alman tietämys ja kokemus sammalien olemuksesta kasvaa, samaan aikaan hän käpertyy omiin unelmiinsa, kunnes kartanolle saapuu kaunis ja komea mies ja jonka kanssa Alma avioituu. Mutta avioliitto epäonnistuu täydellisesti.

Surtuaan tarpeeksi kauan miehensä karkottamista Tahitille, Alma lähtee selvittämään mitä hänen miehelleen on oikein tapahtunut. Tahitissa hän joutuu elämään sikäläisten ihmisten ehdoilla, mutta selviytyy ankeissa ja karuissa olosuhteissa kohtalaisen hyvin.

Seuraava etappi on Hollanti ja siellä asuvat äidin sukulaiset. Alma on koonnut tutkimustensa tulokset 40-sivuiseksi muistioksi, jonka hän antaa Amsterdamissa enonsa luettavaksi. Eno tajuaa että Alma on oivaltanut ja löytänyt Darwinin evoluutioteorian ennen Darwinia.

Tämä kokonainen maailmani on muhkea lukuromaani, jossa luonto on keskeisessä roolissa. Romaani on luokiteltu ilmestymisvuotenaan 2013 vuoden parhaaksi kirjaksi New York Timessä, Washington Postissa ja New Yorkerissa. Alma on poikkeuksellisen lahjakas ja itseriittoinen nainen. Kirjailija on hienosti kuvannut 1800-luvun tiedenaista, jolle esikuvia löytyy oikeastakin elämästä. Kiehtovaa luettavaa.     

 


 
   

tiistai 15. helmikuuta 2022

Karin Smirnoffin Viedään äiti pohjoiseen

 Ei niin ahdistavaa kuin esikoisteos Lähdin veljen luo, huokaisen, kun suljen Karin Smirnoffin trilogian toisen kirjan Viedään äiti pohjoiseen (suom. Outi Menna, Tammi 2022, 332 s.). Ruotsissa suuren suosion saaneessa romaanissa kerrotaan Jana Kipon ja hänen veljensä matkasta Pohjois-Ruotsiin Kukkojärven kylään. Äiti on esittänyt, että hänen ruumiinsa pitää viedä sinne. Sisarukset ovat hämmentyneinä kun äidin siunaustilaisuudessa kirkko on täynnä. Sukulaisia ja ystäviä on paljon – kaksoset vain eivät ole tienneet äitinsä menneisyydestä ja hänen elämäänsä liittyvistä ihmisistä.

Alun perin oli tarkoitus hoitaa hautajaiset ja palata kotiin. Mutta Kukkojärvellä Bror löytää Jumalan. Viina ja muut vehkeilyt saavat jäädä. Kylää hallitsee tiukka uskovaisten yhteisö, johon veli saadaan houkuteltua mukaan. Jana pysyy lujana eikä anna periksi uskovaisten houkutuksille. Mutta hän ei kykene lähtemään poiskaan. Veli pitäisi pelastaa ja palata hänen kanssaan kotiin.

Jana hankkii töitä, tapaa monenlaisia ihmisiä ja miehiä. Hän on kuvaamataidon opettajana, hotellissa monitoiminaisena. Hän yrittää selvittää niin äidin kuin omaakin menneisyyttään. Tuntuu että heidän suvussaan naisille on tapahtunut vain ikäviä, kauheitakin asioita. Miehet ovat olleet häikäilemättömiä ja käyttäneet tyttöjä ja naisia hyväksi monella tavalla. Uskonto on säädellyt asioita, etenkin papit ovat olleet ja ovat erehtymättömiä. Janalle selviää mikä on totuus. Vääjäämättä Jana joutuu uskovaisten silmätikuksi ja se tekee monista asioista mielettömiä.

Romaani on hätkähdyttävä. Se on tyylillisesti omanlaisensa. Ei isoja kirjaimia, ei pilkkuja. Lyhyttä ja nasevaa kieltä, joka on suomennettu mainiosti. Rankkaa, mutta totuudenmukaista kerrontaa ihmisten pimeistä puolista.    

Karin Smirnoff (s. 1964) työskenteli toimittajana kunnes osti puutavarayrityksen Piitimestä Pohjois-Ruotsista. Hän on käynyt Lundin yliopiston kirjoittajakoulun, missä esikoisromaani Lähdin veljen luo sai alkunsa. Romaani oli Ruotsissa August-palkintoehdokkaana vuonna 2018. Menestystrilogian kolmas osa Sitten menin kotiin ilmestyy syksyllä 2022.

 


keskiviikko 9. helmikuuta 2022

Éduard Louisin Kuka tappoi isäni

 Édouard Louisin Kuka tappoi isäni (suom. Lotta Toivanen, Tammi 2022, 76 s.) on ravisteleva ja kantaa ottava romaani. Louisin Ei enää Eddy (Tammi 2019) oli  hätkähdyttävä kertomus pojasta, joka uskalsi paljastaa sen mitä hän on. Nyt Louis kertoo isänsä tarinan ja kertoo myös siitä miten vaikeaa oli kasvaa pienessä kylässä. Isän ankaruus ja sopeutumattomuus raskasta työtä tekevän tehdastyöläisen elämään, ei  ollutkaan isän pahantahtoisuutta – näin isäänsä vihaava poika ajatteli vuodesta toiseen.

Isä ei ollut opiskellut mitään ja hänen mielestään oli miehistä lopettaa koulunkäynti niin pian kuin mahdollista. Piti myös kieltäytyä noudattamasta käskyjä ja kunnioittamasta järjestystä.

Kun työ turmelee isän terveyden ja tämä ei kykene enää elämään täysipainoisesti, avautuvat pojan silmät. Kyseessä ei ole isän jääräpäisyys, vaan ranskalaisen yhteiskunnan luokkarakenne. Se kahlitsee jäsenensä tiettyyn kaavaan huolimatta siitä mitä he itse tekevät.

Hyväosaisille politiikka on lähinnä esteettinen kysymys: tapa ajatella, tapa nähdä maailma ja rakentaa omaa identiteettiä. Meille politiikassa oli kyse elämästä ja kuolemasta.

Syytökset vallanpitäjiä kohtaan ovat kovia, mutta hyvin perusteltuja. 76 sivua riittää todistamaan yhteiskunnalliset epäoikeudenmukaisuudet. Aiheen rankkuudesta huolimatta, koin riemua siitä, että joku rakentaa yhteiskunnallisen analyysin yksittäisen ihmisen elämän kulusta.         

 


sunnuntai 30. tammikuuta 2022

Charlotte McConaghyn Viimeinen muuttolintu

Charlotte McConaghyn romaanissa Viimeinen muuttolintu (suom. Sari Karhulahti, WSOY 2021, 344 s.) eletään maailmassa, mistä linnut ja eläimet ovat lähes kaikki kuolleet sukupuuttoon. Romaanin  päähenkilö Franny Stone haluaa tietää mitä hänen rengastamilleen Lapintiiroille tapahtuu niiden muuttomatkalla Grönlannista Antarktikselle. Hän saa ylipuhuttua kalastusaluksen kapteenin ottamaan hänet kyytiinsä. Hän lupaa, että tiirojen avulla he pääsevät käsiksi isoon kalasaaliiseen. Kalastus on jo oikeastaan kielletty ja linnutkin ovat lähes kaikki kadonneet.

Franny kokee olevansa vastuussa ympäristötuhoista ja haluaa tehdä sen mitä vielä on tehtävissä. Hän on syntynyt Australiassa, mutta muuttanut äitinsä kanssa hyvin pienenä Irlantiin, kun isä jätti heidät. Irlannissa äiti katoaa ja tyttö päätyy isoäidin hoiviin Australiaan. Samalla kun Franny haluaa tietää mitä tiiroille tapahtuu, hän haluaa myös saada selville vanhempiensa kohtalon. Eri aikakausilla tapahtuvassa kertomuksessa selviää, että Franny on ollut vankilassa, syy selviää vasta lopussa.

Menee viikkoja ennen kuin aluksen miehistö saa tietää miksi Franny on halunnut heidän mukaansa. Aluksen miehistöäkin luonnon ja maailman muuttuminen askaruttaa, heiltä on loppumassa työ. Frannylle on itsestään selvää, että vastuussa liikakalastuksesta ja merten saastuttamisesta ympäristömyrkyillä ovat kaikki ihmiset. Miehistöstä jokaisella on oma, erilainen näkemyksensä asiasta.

Merimatkan kuvaus on huikeaa. Kaikki joutuvat useampaan kertaan taistelemaan hengestään. Pahimpien myrskyjen raivotessa laivan ympärillä, tuntuu lukijasta kuin itsekin keikkuisi holtittomasti korkeilla aalloilla ja olisi ranteistaan sidottuna sänkyynsä niin kuin Franny. Veden varaankin hän joutuu tai menee pelastaessaan meren pudonnutta.    

Kellun meressä neuvottomampana kuin milloinkaan aikaisemmin, koska minun ei pitäisi kaivata kotiin, ei pitäisi ikävöidä kaikkea sitä, minkä luota olen pyrkinyt aina kiihkeästi pois. Ei ole kohtuullista, että olen yksi niistä, jotka kykenevät rakastamaan, mutta eivät kykene jäämään.   

Romaani on australialaisen McConaghyn ensimmäinen aikuisille kirjoitettu romaani. Hän on aikaisemmin julkaissut nuorten kirjoja. Viimeinen muuttolintu pitää maagisella tavalla lukijan otteessaan. Se on samalla kertaa jännittävä ja yllättävä, hyvin todentuntuinen ja ajankohtainen. Siinä on samaa lumovoimaa kuin Delia Owensin Suon villissä laulussa.

 


     

 

 

 

perjantai 21. tammikuuta 2022

Katriina Ranteen Maa kuin veri

Katriina Ranteen Maa kuin veri (WSOY 2021, 378 s.) perustuu kirjailijan Argentiinaan muuttaneen isoenon kertomiin kokemuksiin.  Romaanissa 15-vuotias Kaarlo lähtee perheensä mukana Argentiinaan vuonna 1910. Isällä on Lahdessa hyvä virka rautateillä, mutta lupaukset omasta maapalstasta, hedelmällisestä maasta ja lämpimästä, lupaus vaurastumisesta houkuttelevat. Samalla päästäisiin eroon Suomen yhä ahdistavammaksi käyvästä ilmapiiristä. Samaan aikaan moni suomalainen matkasi paremman elämän perässä Brasilian ja Yhdysvaltoihin.

Romaani on neljä sukupolvea kattava tarina siitä mitä uudessa maassa tapahtuu. Suomalainen siirtokunta Colonia Finlandesa ei ole juuri minkäänlaisten toivomusten täyttymys. Jokainen joutuu taistelemaan omasta elintilastaan, maaperä ei ole niin hedelmällinen tee valmistukseen käytettävälle yerballe ja tupakalle, mitä siirtolaiset ovat odottaneet. Osa lähellä asuvista siirtolaisista on tullut Ruotsista ja heidän kanssaan olisi hyvä osata puhua ruotsia. Kaarlon vanhemmat puhuvat vain suomea, poika joutuu auttamaan heitä aina kun on tarvis puhua espanjaa.

Paluu vanhaan kotimaahan ja kotikaupunkiin Lahteen kangastelee pitkään siirtolaisten mielessä. Toinen maailmansota katkaisee siivet muuttoaikeilta. Kotimaan tapahtumista saadaan tietoa lehdistä, joita sukulaiset lähettävät Suomesta. Tiedot ja jutut ovat tärkeitä vaikka ne luetaankin monta viikkoa vanhoista lehdistä. Hätä sukulaisista sodan keskellä on suuri, perhe lähettää Suomeen paketteja, vaikka heillä on itselläänkin tiukkaa. 

Luonto ja luonnon keskellä eläminen on tärkeää muillekin kuin kirjan viimeiselle kertojalle Ainalle, jonka isä kuolee ja äiti hylkää, kun hän on vastasyntynyt. Ainan kasvattaa isoäiti, jonka kanssa hän puhuu suomea. Ei isoäitikään koskaan ole elänyt Suomessa. Isoäiti tekee töitä pelloillaan aamusta iltaan ja Aina joutuu luopumaan haaveistaan mennä lukioon, koska isoäiti tarvitsee apua. Samalla tavalla isoäiti-Esterkin on joutunut jäämään vastoin tahtoaan kotitilalle.

”Kun seuraavana keväänä istuin tuvan lattialla ja murskasin morttelissa valkosipulia, mietin sitä, miten mummi oli minun lapsuudessani istunut siinä samalla lattialla ja nuijinut samaa morttelia puristaen nuijaa käsin, jotka nyt näyttivät erilaisilta kuin omani, mutta jotka silloin varmasti olivat olleet samanlaiset nuoret ja vahvat kädet; ja miten sitä ennen hän äitinsä oli istunut siinä samalla lattialla ja nuijinut myöskin sitä samaa morttelia.”

Vaikka Ainan isovanhemmat eivät Argentiinasta löytäneet onnelaa, he löysivät elämisen arvoisen elämän ja juurtuivat tahtomattaan uuteen ympäristöön. Onnen ja paremman elämän perässä moni matkaa tänäkin päiväni – myös hengensä kaupalla.   

 



Katriina Ranne (s. 1981) on lahtelainen kirjailija. Hän on julkaissut kaksi romaania ja kaksi runokirjaa. Hänen esikoisromaaninsa Minä, sisareni ilmestyi 2010 ja toinen romaani Miten valo putoaa 2017.Runokokoelma Ohikulkijan tuoksu ilmestyi 2014 ja Suomen ensimmäinen afrikkalaisen runouden antologia Korallia ja suolakiteitä 2015. Hän on väitellyt filosofian tohtoriksi Lontoossa. Maa kuin veri -romaania varten Ranne on haastatellut Argentiinassa suomalaissiirtolaisten jälkeläisiä.  

 

maanantai 10. tammikuuta 2022

Marja-Leena Tuurnan Eeva-Liisa Manner

 

Muistan tummatukkaisen naisen Tampereen Ojakadulta, kun olin koulupäivän jälkeen palaamassa kotiin Tampereen Kauppaoppilaitokselta. Olin myös kuullut, että ihailemani runoilija oli asunut muutaman vuoden kotikadullani Mäntykadulla, mutta ehtinyt muuttaa sieltä pois ennen kuin perheemme muutti sinne.

Eeva-Liisa Manner (1921-1995) oli kuuluisa runoilija jo 1960-luvun puolivälissä. Häntä näki Tampereen katukuvassa sen jälkeen enää harvemmin, koska hän asui osan vuotta Espanjan Andalusiassa ja vietti kesiään Ruoveden kesätorpassaan tai Havisevan kesämökillään.

Marja-Leena Tuurnan Eeva-Liisa Manner. Matka yli vaihtelevien äärten (Tammi 2021, 265 s.) valottaa hienolla tavalla hieman arvoitukselliseksi jääneen runoilijan elämää. Mannerin aikana kirjailija ei myynyt aikaansaannoksiaan omalla olemuksellaan vaan teokset puhuivat itse omasta puolestaan.

Manner on sodanjälkeisen kirjallisuutemme merkittävimpiä kirjailijoita. Hän oli runoilija, näytelmäkirjailija, romaanien kirjoittaja, suomentaja ja kriitikko. Vuonna 19512 ilmestynyt Tyttö taivaan laiturilla oli vuosikymmeniä paras koskaan lukemani kirja. Luimme kirjan kouluni Tampereen Yhteislyseon kirjallisuuspiirissä. Tutustuimme myös Mannerin runoihin.

Tuurnan elämäkerta on hieno kunnianosoitus hienolle taiteilijalle. Monipuolisesti Tuurna valottaa Mannerin elämänvaiheita ja niiden yhteyttä hänen runouteensa.

Olemme panneet ajan

liian ahtaaseen astiaan?

Aika ei virtaa, ei ole perättäinen, vaan,

kaikki aika on ympärillä?

 

Näyte on Kokoelmasta Fahrenheit, 1968. Tuurna pohtii tämän runonäytteen avulla Mannerin suhdetta maisemaan. ”Se (maisema) merkitsee hänelle avaruutta ja sellaista aikaa, jossa menneisyyteen sisältyy myös tulevaisuus. Ajan rinnastaminen maisemaan merkitsee sitä, että tapahtumat ovat jo valmiina ja tulevat aikanaan kohdalle.”  

 


sunnuntai 2. tammikuuta 2022

Brit Bennettin Mikä meidät erottaa

 Brit Bennettin Mikä meidät erottaa (suom. Maria Lyytinen, Tammi 2021, 403 s.) on kertomus naisista, joiden elämää säätelee heidän ihonvärinsä  - toisaalta niin kuin yhteisö määrää ja toisaalta niin kuin nainen itse haluaa. Kaksostytöt asuvat pienessä kaupungissa, jossa valtaosa väestöstä on vaaleaihoisia mustia. Tyttöjen isä kuolee tapaturmaisesti ja omalla paikkakunnalla töitä olisi tarjolla vain piikana. Tytöt karistavat pikkupaikkakunnan pölyt jaloistaan ja muuttavat New Orleansiin. Siellä toinen tytöistä, Stella katoaa.

Tästä eteenpäin kirjailija kertoo kummankin tytön elämäntarinan erillään. Desiree päätyy väkivaltaisen miehen vaimoksi ja saa tyttären, joka useimpien mielestä on se tummin heidän koskaan tapaamansa lapsi. Lopulta Desiree pakenee miestään ja päätyy kotikaupunkiinsa. Mies palkkaa yksityisetsivä Earlyn etsimään vaimoaan, mutta Early päätyykin Desireen miesystäväksi ja suojelijaksi. Early yrittää myös saada selville mihin Desireen sisar Stella on kadonnut, mutta ei onnistu selvittämään kadonneen jalanjälkiä.

Vuosia myöhemmin Desireen tytär Jude on varma, että hän on nähnyt Los Angelesissa äidin kaksoisolennon. Kun Jude tutustuu Stellan tyttäreen, alkaa kadonneen sisaren arvoitus vähitellen ratketa. Stella on oikeastaan sattuman seurauksena ryhtynyt ”valkoiseksi” ja päättänyt salata menneisyytensä kaikilta. Jos salaisuus paljastuisi, hänen elämänsä luhistuisi. On kuin lukisi dekkaria, kun Stellan elämä alkaa selvitä hänen perheelleen.

Bennettin romaani on ollut ilmestyttyään viikkoja New York Timesin best-sellerlistalla. Bennettin kaksosten kohtalossa on hyvin paljon yleisinhimillistä ulottuvuutta, yhteisön,  perheenjäsenten rakkauden ja hyväksymisen merkitystä.   



  

Suvi Ratisen Omat huoneet

Suvi Ratisen Omat huoneet. Missä naiset kirjoittivat vuosisata sitten (Tammi 2021, 179 s.) kertoo missä syntyivät Aino Kallaksen, Helmi Krohnin, Anni Swanin, Maria Jotunin, Elsa Heporaudan, Hilja Haahdin, Maila Talvion, Hella Wuolijoen, L. Onervan ja Ain`Elisabet Pennasen teokset. Suvi Ratinen sai idean kirjaansa Virginia Woolfin esseestä Oma huone, joka ilmestyi englanniksi 1929, ruotsiksi 1958 ja suomeksi 1980. 

Joku suomalaisista kirjailijanaisista halusi täydellisen työrauhan, toinen kirjoitti tapahtumien keskipisteessä keittiön pöydän ääressä, kolmas vetäytyi metsän keskelle, neljäs jäi kesällä kaupunkiin kirjoittamaan kun muu perhe matkasi kesäasunnolle, viides kirjoitti kartanonsa upeissa saleissa, kuudes keuhkotautiparantolassa.

Omat huoneet ei ole tarina vain olosuhteista missä naiset kirjoittivat, se on myös kulttuurihistoriallinen katsaus Suomeen ja kirjailijoiden ja heidän perheittensä elämään sata vuotta sitten. On ilahduttavaa kun tutkija löytää uusia näkökulmia kirjailijoiden kannanottoihin ja ylipäänsä kertoo heidän elämästään omana aikakautenaan muunakin vaikuttajana kuin kirjailijana.

Monella tavalla raikas ja vanhoja mielikuvia ravisteleva teos. Vanhat valokuvat vahvistavat mielikuvien luomista kirjailijoiden elämästä ja elinolosuhteista. Kirjan kansi – Emmi Kyytsösen käsialaa - jo sinänsä houkuttelee tutustumaan kirjaan.    



Eppu Nuotio:Leinikkimekko

Eppu Nuotion Leinikkimekko. Raakel Oksa ratkaisee (Gummerus 2022, 232 s.) on uuden dekkarisarjan ensimmäinen teos. Päähenkilönä on puuseppä ...