keskiviikko 10. elokuuta 2022

Satu Rämön Hildur

 Miksi antaa tottumusten määritellä sitä, miten elämäänsä elää? Muut voivat tehdä sitä mitä osaavat, mutta minä teen sitä mitä haluan. Ja sitten opettelen, jos en tarpeeksi hyvin osaa, mutta tarpeeksi paljon haluan. Kesäisin ratsastan työkseni islanninhevosilla ja vien matkailijoita seikkailulomille Islantiin. Talvisin istun toimistolla tekemässä konseptisuunnitelmia ja pyörittämässä tiedostoja Rivissä ja Dropboxissa. Koulutan, mentoroin ja kirjoitan kirjoja. Kirjoitan tätä blogia.

Blogin kirjoittaja on Satu Rämö, suomalainen tietokirjailija ja moniosaaja, joka on asunut vuosia Islannissa. Rämö osaa kirjoittaa ja nyt hän on osoittanut myös sen, että hän osaa kirjoittaa dekkarin ja kaiken lisäksi hyvän dekkarin.

Rämön dekkarin Hildurin (WSOY 2022, 232 s.) päähenkilö on rikosetsivä, joka asuu Islannin Länsivuonoilla pienessä kyläyhteisössä. Hildur pitää poliisin työstä, mutta vielä enemmän hän pitää surffaamisesta ja lenkkeilystä. Hildurin elämää varjostaa pikkusiskojen selvittämätön katoaminen 25 vuotta sitten. Tytöt myöhästyivät koulubussista ja päättivät kävellä kotiin uuden, ei vielä liikenteelle käyttöön otetun tunnelin kautta. Tyttöjen jäljet päättyvät tunnelin suulle.  

Hildurin työpaikalle on tullut suomalainen Jakob, harjoittelija, joka pakenee menneisyyttään ja neuloo villapaitoja. Pian Hildur apulaisineen saa selvitettäväkseen lumivyöryn alle jääneestä talosta löytyneen murhatun miehen kohtalon. Mies on pedofiili, jonka luota poliisi on usein hakenut pois teini-ikäisiä poikia. Muutaman päivän kuluttua reykjavikilaisessa parkkihallissa kuolee menestynyt, mutta monen inhoama lakimies. Äkkipäätä näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään. Mutta ehkä sittenkin.

Välillä Hildur uskoo jopa, että uusien rikosten myötä hänen sisarustensa kohtalo selviäisi. Dekkarin juoni on sopivan yllätyksellinen ja uskottava. Luonnon kuvaus on huikean hienoa ja muutenkin islantilainen yhteiskunta tulee monella tavalla tutuksi.

Parasta on että lukija jää kaipaamaan Hilduria ja Jakobia. Satu Rämö on luvannut Hildurille jatkoa. Jossain vaiheessahan siskojen kohtalosta on saatava lisää tietoa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Päivi Lipposen Toivon että tapaamme

Päivi Lipposen toinen romaani Toivon että tapaamme (Otava 2022, 367 s.) on mielenkiintoinen yhdistelmä tarua totta. Filosofian tohtori on te...