Olin koulutovereitteni kanssa koulun jälkeen katsomassa
muotinäytöstä Sara Hildenin muotiliikkeen ikkunoiden takana Näsilinnankadun ja
Kauppakadun kulmauksessa Tampereella 1958. Pääasiassa naisten takkeja myyvä liike
oli liikesiiven alakerrassa, mutta katutasolla oli valtavan suuret ikkunat,
joten tilaa mannekiineille riittiä. Eniten meitä kiinnosti tamperelainen Pirkko
Mannola, joka oli voittanut Miss Suomi -kilpailut. Asiantuntevasti me 14-15
tytöt totesimme, että Mannolalla ei ole kyllä riittävän kauniit sääret,
pillikintut, sanoimme me.
Muotitalo Hildénin liike oli avattu lokakuussa 1956. Anna
Kortelaisen Hyvä Sara!, Gummerus 2018, 447 s. kirjassa kerrotaan, että ennen
liikkeen näyttäviä avajaisia Sara Hilden kävi Pariisissa ja hankki sieltä
suuren määrän asusteita, vöitä, solkia, koruja ja huiveja. Hildenin muodikkaat
ja hyvälaatuiset takit eivät olleet mitään halpatavaraa. Sodasta toipuneet
tamperelaiset naiset halusivat olla muodikkaita ja olivat valmiita käyttämään
pukeutumiseen rahaakin. Hildeniltä sai hyvän palvelun ja tarvittaessa ostokset
saattoi maksaa osamaksulla.
Olen saattanut aikuisempana poiketa Hildenin liikkeessä
katsomassa sopivaa takkia, mutta sieltä koskaan mitään ostanut. Olen aika varma,
että äiti kulki Hildeniltä ostetussa tyylikkäässä ulsterissa. Kun ensin oli
saanut käsityksen, että Sara Hilden on etevä liikenainen, alkoi vähitellen
tihkua tietoa julkisuuteen että hän on myös taiteen kerääjä.
Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää: Tuntematon Saara,
tunnettu Sara ja Onnellinen Sara. Kirjan alaotsikot jo kertovat paljon.
Usein köyhistä oloista rikkaaksi kivunneen yrittäjän
saavutukset kuitataan toteamalla, että hän oli hyvin etevä yrittäjä. Näin Saarankin
rikastuminen selitetään. Saara loi pohjan liikenaisen ja taidemesenaatin
uralleen tehdessään ahkerasti töitä vieraiden palveluksessa. Asiansa osaava liikenainen
loi muitten palveluksessa ollessaan hyvät kontaktit tavaroiden eli tässä
tapauksessa vaatteiden valmistajiin. Mielenkiintoisia ovat myös kuvaukset siitä
miten Saara sota-aikana auttoi ystäviään ja tuttaviaan kaikenlaisten tavaroiden
hankkimisessa. Moni Saaran palveluihin
muissa pukineliikkeissä tottunut asiakas, siirtyi haikailematta Saaran
asiakkaaksi tämän omiin liikkeisiin.
Taide- ja taiteilijaelämä tuli tutuksi Erik Enrothin myötä.
Avioliitto erityisine taloudellisine järjestelyineen teki Sarasta
taidekeräilijän. Avioparin sopimuksen mukaan kaikki Erikin valmiit työt olivat
Saran omaisuutta. Mutta tästä vastikkeena Erik Enroth eli täysin vaimonsa
kustannuksella niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Avioliittoa varjosti
taiteilijan alkoholismi.
Anna Kortelaisen ihaileva suhtautuminen kirjan päähenkilöön,
tekee monelta osin kirjasta aika tavanomaisen elämäkerran. Pakko myöntää ettei
Sara Hildénin aikaansaannoksia voi kuin ihailla. Kirjasta tekee erityislaatuisen
sen kuvitus. Etenkin Sara Hildenin ja konservaattorin keskustelut taideteoksista
ovat armottoman rehellisiä ja keskustelijoiden syvemmätkin tunteet paljastavia.
Entinen tamperelainen lukee kirjaa varmaan hieman eri
tavalla kuin ei-tamperelainen. Joten lisäpisteitä ja ihastelua tulee myös
siitä.