Harvan kirjailijan teoksia ovat innolla lukeneet ja
odottaneet isäni, minä ja vanhin tyttäreni. Joni Skiftesvikin lumoavat
kertomukset ovat täyttäneet meidän kaikkien vaatimukset hyvästä kirjasta. Tuottelias
kirjailija sai kirjastaan Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY 2014, 246 s.) tämän
vuoden Runeberg-palkinnon.
Omaelämäkerrallisessa kirjassa Skiftesvikin tarinat
kietoutuvat perheen sairauksien ympärille. Samaan aikaan kun Skiftesvikin vaimo
on Helsingissä sydämensiirtoleikkauksessa, pahenevat kirjailijan sydänvaivat. Elämän
varrella koetut tapahtumat täyttävät kirjailijan mielen. Perheen elämää on
varjostanut 10-vuotiaan pojan kuolema. Pelkkä sairauskertomus kirja ei ole. Se
on hieno kattaus elämän erilaisista ilmiöistä ja vastaan tulevista ihmisistä.
”Jokainen päivä menee hukkaan, jos en kirjoita”, sanoi kirjailija vastaan
ottaessaan Runeberg-palkintonsa.
Elina Hirvosen Kun aika loppuu WSOY 2015,s251 s.) on rankka
kertomus syyllisyydestä, hyvästä ja pahasta. Kun kahden lapsen äiti luennoi
ilmastonmuutoksista kotimaassa ja
maailmalla, joutuvat hänen lapsensa selviytymään omin avuin. Vähitellen
poika ja tyttö ymmärtävät, että aikuiset eivät ole niin voimakkaita mitä he
ovat luulleet. ”Me huolehdimme siitä, että teille ei tapahdu mitään pahaa, äiti
ja isä toistavat lapsilleen.” Eivätkä kuitenkaan pysty siihen.
Mutta mitä
vanhemmat ajattelevat kun heidän lapsensa onkin se joka tekee pahaa – vieläpä
aivan ventovieraille, viattomille ihmisille. Elina Hirvonen haluaa että
kaikesta huolimatta lukija uskoisi että me voimme muuttaa maailmaa. Kun aika
loppuu pakottaa miettimään tätä ja paljon muutakin.
Hirvosen romaanin jälkeen Pirjo Rissasen Terveisiä Armille
(Gummerus 2015, 446 s.) on raikkaan vanhahtava kertomus itsekeskeisestä
marttyyrin osastaan nauttivasta Armista. Jos leskeksi jäänyt isoäiti luopuu
omasta elämästään lastenkirjailijana ja ryhtyy hoitamaan poikansa perhettä kun
lasten äiti on kuollut, hänen on oltava hyvä ihminen. Mutta romaanin Armi on jatkuvasti
tyytymätön. Vuosien takainen ystävyys naapurin rouvan kanssa on jäänyt
vaivaamaan häntä. Vasta kun Armi saa tietää miten sairas hänen entinen
ystävänsä oli, hänelle selviää ”ei me voida väkisin ottaa vastuuta eikä
auttaa”. Emmekä tehdä toisia oman mielemme mukaisiksi. Rissanen osaa taitavasti
ripotella romaaniinsa arkipäivän ”filosofiaa”.
Jari Tervon riemastuttavat muistot
Jari Tervon Pyrstötähti (WSOY 2015, 176 s.) kertoo
Rovaniemellä varttuvasta Jarista 12 – 14 vuotiaana. Jarin perhe on paljon
tekemisissä sukulaisten kanssa. Heiltä ja naapureilta Jari oppii aikuisilta
monia elämänviisauksia. Tarinat ovat hykerryttävän hauskoja. Niitä voi lukea
ääneen vaikkapa Neulekerhossa tai isommassakin tilaisuudessa. Tarkkasilmäinen
ajankuvaus ja sanoilla taiturointi takaavat mieltä lämmittäviä lukuhetkiä.
Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (Otava 2014,
286 s.) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Kosovossa syntynyt nyt
24-vuotias Statovci on muuttanut Suomeen 2 -vuotiaana. Romaanissa on rinnakkain
kaksi tarinaa: nuoren Suomeen muuttaneen miehen ja hänen äitinsä tarinat. Äidin
tarinassa on paljon tietoa albanialaisten perinteistä. Itse pidin hyvin
ahdistavana nuoren naisen elämän murenemistä itsekkään ja väkivaltaisen,
perinteistä elämäntapaa puolustavan miehen rinnalla. Tilanne ei edes muutu, vaikka
perhe muuttaa Suomeen. Yhtään helpompaa ei ole albanialais-taustaisen pojankaan
elämä Suomessa. Hänen painolastinaan ovat lapsuuden kokemukset ja ahdistukset.
Romaanissa on paljon symboliikkaa. Lahjakas kirjailija vaatii lukijalta paljon,
mutta lukijakin saa paljon.
Eläkevuosina kirjailijaksi
Moni päättää eläkepäivinään kirjoittaa. Haaveena on
romaani, runokokoelma, omaelämäkerta. Apua löytyy kirjoittajakursseilta. Usein
kurssilaiset aikaansaannokset kootaan kansien väliin. Marjatta Ahlforsin
(Pitäjänmäen Eläkkeensaajat) runoja löytyy Helsingin työväenopiston
kirjoittajaryhmän kolmannesta antologiasta
”Olet lähellä,/Olet lähellä, kuitenkin
kaukana/Muistatko?/salaiset varastetut hetket/ensimmäiset
hiirenkorvat/happamat, punaiset karpalot/rukoilen/heräät/enkeli saattaa yli
rajan/olet iholla.” Antologian tekstit ovat hiottuja, niissä on elämänmaku ja
ne antavat hyvän kuvan kirjoittajiensa elämästä.
Samanlaista eletyn elämän verevää makua on Reino Seppäsen (Eläkkeensaajien
Tampereen Yhdistys) esikoisromaanissa Kylä Hämeessä (Kustannus HD 2014). Seppänen
myöntää että tarinassa on aineksia myös hänen omasta elämästään. Vauhdikkaampaa
menoa on tarjolla Erkki Martikaisen Paluu kotiin, Erään miehen mystinen matka
muuttuneessa entisessä kotikaupungissa (2014).
Anna-Liisa Soinisen Vuorten varjossa ((B0D 2014, 331 s.) on
napakka ja mukaansa tempaava kertomus nuoresta naisesta, joka jättää menestyvän
lastenvaateliikkeensä ja kaiken Suomeen ja lähtee ”lomamatkalle” Espanjaan.
Häiriintyneen aviomiehen, tämän palkkaaman ”murhaajan”, auervaaramaisen ihastuksen
ja avuksi ryhtyvän Fuengirolassa asuvan suomalaisrouvan avulla ja takia
päähenkilö joutuu monimutkaisiin seikkailuihin. Kirja etenee vauhdikkaasti ja
san parissa viihtyy. Anna-Liisa Soininen
Lukemisen satoa on samalla tarinaa joka julkaistaan Eläkkeensaaja -lehdessä kesäkuun alussa. Eli kaksi kärpästä samalla iskulla.