maanantai 25. syyskuuta 2017

Eila Pennasen Ennen sotaa oli nuoruus


Ennen kuin sota lopetti nuoruuden

Varakkaan tehtailijaperheen tytär tulee opiskelemaan suomen kieltä Helsingin yliopistoon 1930-luvun lopulla. Vastassa on melko kiihkeä politisoitunut ilmapiiri: on Akateemisen Karjala-Seuran jäseniä, Akateemisen Sosialistiseuran innokkaita kannattajia, maltillisempia sosialidemokraatteja ja niitä, jotka seuraavat kaikkea sivusta.

Eila Pennasen esikoisteos Ennen sotaa oli nuoruus (1942) on jälkikäteen luokiteltu kulttuurihistoriallisia arvoja sisältäväksi kuvaukseksi ylioppilasmaailmasta. Romaanin Eila Pennanen kirjoitti vuosina 1941 – 42. Romaani ilmestyi 1942 ja siitä otettiin toinen painos 1985.

Siinä vaiheessa Eila Pennanen (1916 – 1994) oli jo ansioitunut kirjailija, kääntäjä, kriitikko ja kulttuurivaikuttaja. Hän ehti vaikuttaa suomalaisessa kulttuurielämässä viitenä vuosikymmenenä. Työmäärä on ollut huikea: parikymmentä romaania, lukuisia novelleja, näytelmiä ja kuunnelmia, neljäkymmentä vuotta kirjallisuusarvostelijana ja esseistinä. Hän suomensi sata kirjaa, koulutti kääntäjiä, luennoi ja esiintyi televisiossa.

Muistokirjoituksessa Pekka Tarkka kirjoittaa: ”Proosassaan Eila Pennanen seurasi herkästi ajan suuntauksia, mutta kehitti niistä aina persoonalliset muunnoksensa. Hänen ihanteitaan olivat hyvä kieli, elävä kerronta ja kirjallinen laatu”.

Tämä kaikki on mukana jo esikoisteoksessa. Sen kieli on soljuvaa, oman aikansa hyvää suomen kieltä, kaikki on kerrottu elävästi ja uskottavasti.. 


Yliopiston kahvilassa

Olin samassa tilanteessa kuin Kirsti Vehmas vajaat kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Aloitin opiskeluni Helsingin yliopistossa tuntematta etukäteen ketään oman alani opiskelijaa. Yliopiston kahvilasta tuli paikka, jossa ehti vaihtaa ajatuksia opiskelutovereittensa kanssa ja kuuli ”viimeisimmät juorut”.

Kirsti on kasvanut pienellä paikkakunnalla ja ainoa side helsinkiläiseen elämänmenoon on serkku. Kirsti tiesi serkkunsa Jorman poliittisista puuhista. Ja jossain vaiheessa hän yritti auttaa serkkuaan ja teki tälle jopa poliittisia palveluja, mutta huomasi nopeasti että se on liian vaarallista hänelle.

Kirstin luokkatoveri Hilkka saa mahdollisuuden opiskeluun, kun Kirstin isä lainaa Hilkalle rahaa. Hilkka ihailee Jormaa ja hakeutuu tämän seuraan ja päätyy miehen apuriksi ja rakastajattareksi. Pitkään Hilkka olettaa sopivan ajan tullessa hän avioituu Jorman kanssa. Totuus kuitenkin selviää, kun Hilkka saa tietää että Jorma onkin naimisissa. Kirsti suhtautuu ymmärtäväisesti Hilkan taloudelliseen ahdinkoon, joka lainasta huolimatta on olemassa, mutta ei itse tee asian eteen mitään. Liioin hän ei paljasta Jorman naimisissa oloa.

Hyvin paljon romaanissa pohditaan myös Akateemisen Karjala-Seuran jäsenten asennoitumista. AKS:n jäsenet kokevat että heitä pilkataan, mutta samalla he pystypäin ovat ylpeitä siitä, että he tietävät Suomen aseman vaarallisuuden ja lähestyvän sodan tuhoisuuden. ”Maan ensimmäiset miehet ovat alentuneet puoluepukareiksi, riidellään pikkuasioista, rahapenneistä, kun itärajan takana odottaa hyvin koulutettu puna-armeija syöksyäkseen herrojensa käskystä kimppuumme”.    

Mikä on minun paikkani

Ennen sotaa oli nuoruus on omalla tavallaan hyvin tavanomainen romaani juuri koulunsa lopettaneista nuorista. He etsivät omaa paikkaansa hyvinkin raastavilla ja ristiriitaisilla tavoilla. Romaanin päähenkilö välillä kokeilee tietoisesti erilaisten suuntausten parissa toimivien nuorten seuraa. Välillä hän ajautuu tahtomattaan joukkoihin, joihin hän ei oikein halua kuulua.

Radiohaastattelussa Eila Pennanen huomauttaa että romaanin Kirstillä on paljon hänen piirteitään, mutta omakuva romaani ei ole.

Oman mielenkiintoisen lisävärin tuo osakunnan kotiseutukerho, jossa Kirsti olettaa löytävänsä ei-poliittisen ilmapiirin. Loppujen lopuksi Kirsti hakeutuu omalta paikkakunnalta kotoisin olevan nuorukaisen pariin. Mies yrittää työn ohella opiskella. Kun ylioppilaat juhlivat vappua pitkin Helsinkiä, vaeltaa Kirsti ystävänsä kanssa Nuuksion metsässä.

Romanttinen Itä-Karjala

Eila Pennanen eli 1930-luvulla keskellä suomalaista poliittista todellisuutta. Hänen serkkunsa toimittaja Jarno Pennanen oli liittynyt Suomen Kommunistiseen Puolueeseen  1934. Jarno Pennanen ehti työskennellä eri lehtien toimituksissa, välillä hän veljeili fasistien kanssa, mutta joutui vankilaan 1943 liittyen Hella Wuolijoen vakoiluepäilyihin. Selkeästi Jorman esikuvana on Jarno Pennanen.

Kotonaan Eila Pennanen oli tutustunut sosialistiseen kirjallisuuteen. Hänen isäntä oli Tampereelle tehtaan isännöitsijä. Isä varoitti tytärtään sekaantumasta politiikkaan. Jarnon kannanotot eivät saaneet tukea Eilan isältä.

Areenasta löytyvässä vuonna 1976 nauhoitetussa radiohaastattelussa Eila Pennanen myöntää, että työläiset olivat hänelle pelottava voima, ei puoleensa vetävä. Hän tunsi työläisiä ulkonäöltä ja kertoo tervehtineensä monia.
 
-Jouduin 1939 äärioikeiston vaikutuksen alaiseksi. Sota tuntui todistavan kansalliskiihkoiset ajatukset oikeiksi.  Jatkosota tuntui ylivoimaiselta kestää. Olin talvi- ja jatkosodan aikana naisten työpalvelussa Leppävirralla ja lottana Vienan Karjalassa. Lohdutuksena oli että pääsin Itä-Karjalan romanttisiin paikkoihin, jotka liittyivät kansallisrunouteemme, kertoo Eila Pennanen haastattelussa.

Ihastuttava Tampere -sarja

Esikoisromaanin jälkeen Eila Pennanen kirjoitti psykologisoivia romaaneja. 1950-luvulla hän siirtyi kirjoittamaan historiallisia romaaneja. Kiitetyin tämän kauden tuotannosta on Pyhä Birgitta (1954). Aikanaan Eila Pennasesta kehkeytyi työläisten ja keskiluokan kuvaaja. Himmun rakkaudet (1971) aloitti viisiosaiseksi laajenneen Tampere -sarjan. Sarja käsittelee toisaalta Pennasen perhettä ja sukua, mutta toisaalta myös laajemmin työväestön ja keskiluokan nousua Suomessa 1900-luvun alkupuolella.

Pennanen jatkoi yhteiskunnallisten teemojen parissa vielä 1980- ja 1990-luvuilla, mutta silloin huomattavasti pessimistisempään sävyyn. Hän kirjoitti elämänsä loppuun asti niin, että viimeiset teokset jäivät hänen työkoneelleen käsikirjoituksina. Hän sai Aleksis Kiven palkinnon 1965, suomentajien Agricola-palkinnon 1971 ja Väinö Linnan palkinnon 1974.

Huikean toimeliaisuuden tavoite oli selvä: suomalaisen kirjallisen sivistyksen vaaliminen, kirjoittaa Pekka Tarkka. 

Vaikka Ennen sotaa oli nuoruus kuvaa kaukaisesti samantapaista opiskelijatytön alkutaivalta, jonka aikanaan itse koin, se jää etäiseksi. Kirsti on merkillisellä tavalla ulkopuolinen – on hän sitten mukana millaisessa joukossa tahansa. Vaikka sodan uhka leijuu kaiken yllä, uskaltautuu Kirsti aika harvoin miettimään asiaa .

”AKS odotti sotaa ja vaati varustautumista; Jorma odotti sotaa -. Kukaties se tulisi, tulisi kuolema, joka veisi kaiken. Vai syntyisikö sitten suur-Suomi, ja minkä arvoinen se olisi?” Tämä on romaanissa varmaan selkein pelonsekainen ajatelma siitä mitä voisi olla tulossa.

Eila Pennasen ihailija ja ahkera lukija minusta tuli Himmun rakkauden(1971) ja sitä seuranneiden muiden Tampere -sarjan romaanien Koreuden tähden (1972), Ruusuköynnös(1973) , Santalahden aika (1986) ja Kulmatalon perhe (1988) parissa. 

Luin Eila Pennasen Ennen sotaa oli nuoruus osana Ylen Kirjojen Suomi hanketta.



 

lauantai 23. syyskuuta 2017

Eppu Nuotion Myrkkykeiso

Jos dekkarit vievät yöunen ja pahojen asioiden vatvominen ei kiinnosta, voi silti ryhtyä lukemaan Eppu Nuotion Myrkkykeisoa (Otava 2017. 252 s.). Kirjan alatosikkona on Ellen Lähteen tutkimuksia. Ellen Lähde on uusi tuttavuus Nuotion monimuotoisessa tuotannossa. 

Ellen on puuhakas, ikänsä Turussa asunut eläkeläisrouva. Hän hoitaa pihamaataan Portsan puutaloalueella, auttaa monella tavalla naapureitaan, osallistuu Marttojen toimintaan.
Ellen sekaantuu tahtoen tai tahtomattaan naapureiden ja vähän muidenkin elämään. 

Melkein vahingossa hän haluaa saada selville mihin pienen lapsen uraäiti on kadonnut. Ellenin mieltä askarruttaa myös naapurissa asuva venäläissyntyinen pianon opettaja. Nykyajan googlailulla Ellen saa nopeasti selville molempien naisten taustat ja vähän muutakin. 

Eppu Nuotio kirjoittaa soljuvasti ja sujuvasti. Dekkareiden tapaan tapahtumat ovat kiinni ajassamme. On sitten kyse koulua kaihtavasta nuorukaisesta, uralleen antautuvasta äidistä, miehestä joka laiminlyö perhettään. Nuotio saa näihin sinänsä tavallisiin ja yleisiin ilmiöihin lämpimällä tavalla elämisen makua. Vääjäämättä jään kaipaamaan Ellen Lähteen ”uusia seikkailuja”.    


sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Selja Ahavan Ennen kuin mieheni katoaa

Kaikki alkaa Selja Ahavan romaanissa Ennen kuin mieheni katoaa (Gummerus 2017) siitä kun kertojan aviomies sanoo aamukahvilla: "Olen oikeastaan aina halunnut olla nainen". Hänen halunsa on jo siinä vaiheessa muuttunut teoiksi. 

Romaanin kiehtovuutta lisää se, että kirjailija on avoimesti kertonut, että kyseessä on hänen oma elämänsä ja hänen aviomiehensä, nykyisin entinen aviomies ja nainen. 

Selja Ahava kirjoittaa kuulaasti ja tyylikkäästi vaikka hänen aiheensa on rankka. Romaani on tunnelmaltaan ajoittain pakahduttavan ankea, ajoittain toiveikas. Kauheinta on kestää tunne, että romaanin kertoja ei oikeastaan koe tunteneensa miestään ollenkaan. On kuin häntä olisi petetty vuosikaudet. Vai onko hänellä koskaan ollutkaan miestä. 

Ahava on hienosti nivonut tarinaan Kristoffer Kolumbuksen retket ja löytömatkailijan arvoituksellisen olemuksen. Kolumbuksen löydöt eivät olleet sitä mitä hän luuli. Hänen yrityksensä löytää Intia valui hiekkaan. Itse hän ei vain sitä tiennyt. On kuin hänenkin sisällään oli jotain mitä kukaan ei tiennyt - ei edes hän itse.  

Mitä me oikeasti tiedämme lähellämme elävistä ihmisistä tai julkkiksista, joiden elämää saatamme hyvinkin innokkaasti seurata.



Selja Ahavan toinen romaani Taivaalta tippuvat asiat julkaistiin 2015 ja se oli Finlandia-palkintoehdokas ja se sai 2016 EU:n kirjallisuuspalkinnon. Ennen kuin mieheni katoaa on yhtä kuulaasti ja koskettavasti kirjoitettu kuin Taivaalta tippuvat asiat. Ihastuttavan viimeistelyjä romaaneja. 


maanantai 11. syyskuuta 2017

Kjell Westön Rikinkeltainen taivas


Kjell Westö on tämän syksyn kirjailijajulkkis. Uusi romaani Rikinkeltainen taivas (suom. Laura Bäck, Otava 2017, 459 s.) on ilmestynyt ja Kansallisteatterissa on aloittanut voittokulkunsa Westön Kangastus 38 -romaanista tehty näytelmä. Tyylikäs ja ajankohtainen tulkinta romaanista, joka monella tavalla avartaa käsitystämme 1930-luvun Suomesta sen haavoista, haaveista ja todellisuudesta.  

Molemmat ovat paikkansa ansainneet. Rikinkeltainen taivas on romaani ystävyydestä ja uskottomuudesta, rakkaudesta ja rahasta, onnesta ja onnistumisesta, vääristä ja oikeista teoista.

Romaani kertoo suomenruotsalaisista, helsinkiläisistä suvuista kolmen sukupolven ajan. Kertojana on ns. tavallisesta perheestä kotoisin oleva mies, joka seurustelee tiiviisti lapsesta saakka paremmissa piireissä. Jo pikkupoikana hän tutustuu hienossa kartanossa asuviin sisaruksiin. Hän ystävystyy Alexin kanssa ja Alexin sisar Stella on hänen suuri rakkaudesta.
Pari seurustelee, eroaa, on ystäviä, yrittää elää yhdessä, eroaa moneen kertaan ja kaipaa toisiaan. Pakahduttavaa. Toinen tärkeä nainen kertojan elämässä on Stellan ystävätär.

Kertoja haahuilee samalla tavalla kuin naisasioittensa kanssa myös ammatillisesti. Hänen esikoisromaaninsa saa huikean vastaanoton ja sitten seuraavat romaanit eivät saa kiitosta juuri miltään taholta. On pakko palata opettajaksi.

Stellan ja Alexin perhe ei ole niin siloinen ja onnellinen, mitä lapset yrittävät uskotella kaikille ulkopuolisille. Salaisuudet paljastuvat vääjäämättä. Yhteys lapsuuden ystäviin Alexiin ja kahteen muuhun säilyy ja häilyy. Alex keskittää kaiken tarmonsa rikastumiseen. Hänestä kehkeytyy itsekäs ja ylimielinen liikemies.

Westön kaikissa romaaneissa liikutaan yhteiskunnan ylimmän luokan liepeillä. Aina on mukana niitäkin jotka eivät ole rikkaita, eivät edes varakkaita. Lähimpänä toisiaan Rikinkeltaisen taivaan henkilöt ovat nuoruus-iässä. Nuorten kasvukivut ovat melko samanlaisia riippumatta heidän kotinsa varallisuudesta. Suhde omiin vanhempiin rakentuu myös lapsuudessa ja nuoruudessa. Kertojan vanhemmat eroavat, mutta hän on tekemisissä isänsä ja äitinsä kanssa näiden elämän loppuun asti. 

Hyvin keskeisessä roolissa – kuten monessa muussakin Westön romaanissa – on Helsinki. On hauska lukea kirjaa, jonka kadut ja talot pystyy palauttamaan mieliinsä. On kuin katselisi elokuvaa lukiessaan.


Rikinkeltainen taivas on lukuromaani sanan parhaassa merkityksessä.


Meri Valkaman Sinun, Margot

Meri Valkaman Sinun, Margot (WSOY 2021, 556 s.) on raikas ja hiottu esikoisromaani. Esikoiskirjailija on toimittaja ja on asunut lapsuudessa...