Ennen kuin sota lopetti nuoruuden
Varakkaan tehtailijaperheen tytär tulee opiskelemaan
suomen kieltä Helsingin yliopistoon 1930-luvun lopulla. Vastassa on melko
kiihkeä politisoitunut ilmapiiri: on Akateemisen Karjala-Seuran jäseniä,
Akateemisen Sosialistiseuran innokkaita kannattajia, maltillisempia
sosialidemokraatteja ja niitä, jotka seuraavat kaikkea sivusta.
Eila Pennasen esikoisteos Ennen sotaa oli nuoruus
(1942) on jälkikäteen luokiteltu kulttuurihistoriallisia arvoja sisältäväksi kuvaukseksi
ylioppilasmaailmasta. Romaanin Eila Pennanen kirjoitti vuosina 1941 – 42. Romaani
ilmestyi 1942 ja siitä otettiin toinen painos 1985.
Siinä vaiheessa Eila Pennanen (1916 – 1994) oli jo ansioitunut
kirjailija, kääntäjä, kriitikko ja kulttuurivaikuttaja. Hän ehti vaikuttaa
suomalaisessa kulttuurielämässä viitenä vuosikymmenenä. Työmäärä on ollut
huikea: parikymmentä romaania, lukuisia novelleja, näytelmiä ja kuunnelmia, neljäkymmentä
vuotta kirjallisuusarvostelijana ja esseistinä. Hän suomensi sata kirjaa,
koulutti kääntäjiä, luennoi ja esiintyi televisiossa.
Muistokirjoituksessa Pekka Tarkka kirjoittaa:
”Proosassaan Eila Pennanen seurasi herkästi ajan suuntauksia, mutta kehitti
niistä aina persoonalliset muunnoksensa. Hänen ihanteitaan olivat hyvä kieli,
elävä kerronta ja kirjallinen laatu”.
Tämä kaikki on mukana jo esikoisteoksessa. Sen kieli
on soljuvaa, oman aikansa hyvää suomen kieltä, kaikki on kerrottu elävästi ja
uskottavasti..
Yliopiston kahvilassa
Olin samassa tilanteessa kuin Kirsti Vehmas vajaat
kolmekymmentä vuotta myöhemmin. Aloitin opiskeluni Helsingin yliopistossa
tuntematta etukäteen ketään oman alani opiskelijaa. Yliopiston kahvilasta tuli
paikka, jossa ehti vaihtaa ajatuksia opiskelutovereittensa kanssa ja kuuli
”viimeisimmät juorut”.
Kirsti on kasvanut pienellä paikkakunnalla ja ainoa
side helsinkiläiseen elämänmenoon on serkku. Kirsti tiesi serkkunsa Jorman poliittisista
puuhista. Ja jossain vaiheessa hän yritti auttaa serkkuaan ja teki tälle jopa
poliittisia palveluja, mutta huomasi nopeasti että se on liian vaarallista
hänelle.
Kirstin luokkatoveri Hilkka saa mahdollisuuden
opiskeluun, kun Kirstin isä lainaa Hilkalle rahaa. Hilkka ihailee Jormaa ja
hakeutuu tämän seuraan ja päätyy miehen apuriksi ja rakastajattareksi. Pitkään
Hilkka olettaa sopivan ajan tullessa hän avioituu Jorman kanssa. Totuus
kuitenkin selviää, kun Hilkka saa tietää että Jorma onkin naimisissa. Kirsti
suhtautuu ymmärtäväisesti Hilkan taloudelliseen ahdinkoon, joka lainasta
huolimatta on olemassa, mutta ei itse tee asian eteen mitään. Liioin hän ei
paljasta Jorman naimisissa oloa.
Hyvin paljon romaanissa pohditaan myös Akateemisen
Karjala-Seuran jäsenten asennoitumista. AKS:n jäsenet kokevat että heitä
pilkataan, mutta samalla he pystypäin ovat ylpeitä siitä, että he tietävät
Suomen aseman vaarallisuuden ja lähestyvän sodan tuhoisuuden. ”Maan ensimmäiset
miehet ovat alentuneet puoluepukareiksi, riidellään pikkuasioista,
rahapenneistä, kun itärajan takana odottaa hyvin koulutettu puna-armeija
syöksyäkseen herrojensa käskystä kimppuumme”.
Mikä on minun paikkani
Ennen sotaa oli nuoruus on omalla tavallaan hyvin
tavanomainen romaani juuri koulunsa lopettaneista nuorista. He etsivät omaa
paikkaansa hyvinkin raastavilla ja ristiriitaisilla tavoilla. Romaanin
päähenkilö välillä kokeilee tietoisesti erilaisten suuntausten parissa
toimivien nuorten seuraa. Välillä hän ajautuu tahtomattaan joukkoihin, joihin
hän ei oikein halua kuulua.
Radiohaastattelussa Eila Pennanen huomauttaa että
romaanin Kirstillä on paljon hänen piirteitään, mutta omakuva romaani ei ole.
Oman mielenkiintoisen lisävärin tuo osakunnan
kotiseutukerho, jossa Kirsti olettaa löytävänsä ei-poliittisen ilmapiirin.
Loppujen lopuksi Kirsti hakeutuu omalta paikkakunnalta kotoisin olevan
nuorukaisen pariin. Mies yrittää työn ohella opiskella. Kun ylioppilaat
juhlivat vappua pitkin Helsinkiä, vaeltaa Kirsti ystävänsä kanssa Nuuksion
metsässä.
Romanttinen Itä-Karjala
Eila Pennanen eli 1930-luvulla keskellä suomalaista
poliittista todellisuutta. Hänen serkkunsa toimittaja Jarno Pennanen oli
liittynyt Suomen Kommunistiseen Puolueeseen 1934. Jarno Pennanen ehti työskennellä eri
lehtien toimituksissa, välillä hän veljeili fasistien kanssa, mutta joutui
vankilaan 1943 liittyen Hella Wuolijoen vakoiluepäilyihin. Selkeästi Jorman
esikuvana on Jarno Pennanen.
Kotonaan Eila Pennanen oli tutustunut sosialistiseen
kirjallisuuteen. Hänen isäntä oli Tampereelle tehtaan isännöitsijä. Isä
varoitti tytärtään sekaantumasta politiikkaan. Jarnon kannanotot eivät saaneet
tukea Eilan isältä.
Areenasta löytyvässä vuonna 1976 nauhoitetussa radiohaastattelussa
Eila Pennanen myöntää, että työläiset olivat hänelle pelottava voima, ei
puoleensa vetävä. Hän tunsi työläisiä ulkonäöltä ja kertoo tervehtineensä
monia.
-Jouduin 1939 äärioikeiston vaikutuksen alaiseksi.
Sota tuntui todistavan kansalliskiihkoiset ajatukset oikeiksi. Jatkosota tuntui ylivoimaiselta kestää. Olin
talvi- ja jatkosodan aikana naisten työpalvelussa Leppävirralla ja lottana
Vienan Karjalassa. Lohdutuksena oli että pääsin Itä-Karjalan romanttisiin
paikkoihin, jotka liittyivät kansallisrunouteemme, kertoo Eila Pennanen
haastattelussa.
Ihastuttava Tampere -sarja
Esikoisromaanin jälkeen Eila Pennanen kirjoitti
psykologisoivia romaaneja. 1950-luvulla hän siirtyi kirjoittamaan
historiallisia romaaneja. Kiitetyin tämän kauden tuotannosta on Pyhä Birgitta
(1954). Aikanaan Eila Pennasesta kehkeytyi työläisten ja keskiluokan kuvaaja.
Himmun rakkaudet (1971) aloitti viisiosaiseksi laajenneen Tampere -sarjan. Sarja käsittelee
toisaalta Pennasen perhettä ja sukua, mutta toisaalta myös laajemmin työväestön
ja keskiluokan nousua Suomessa 1900-luvun alkupuolella.
Pennanen jatkoi yhteiskunnallisten teemojen parissa vielä 1980- ja
1990-luvuilla, mutta silloin huomattavasti pessimistisempään sävyyn. Hän
kirjoitti elämänsä loppuun asti niin, että viimeiset teokset jäivät hänen
työkoneelleen käsikirjoituksina. Hän sai Aleksis Kiven palkinnon 1965,
suomentajien Agricola-palkinnon 1971 ja Väinö Linnan palkinnon 1974.
Huikean
toimeliaisuuden tavoite oli selvä: suomalaisen kirjallisen sivistyksen
vaaliminen, kirjoittaa Pekka Tarkka.
Vaikka Ennen
sotaa oli nuoruus kuvaa kaukaisesti samantapaista opiskelijatytön alkutaivalta,
jonka aikanaan itse koin, se jää etäiseksi. Kirsti on merkillisellä tavalla
ulkopuolinen – on hän sitten mukana millaisessa joukossa tahansa. Vaikka sodan
uhka leijuu kaiken yllä, uskaltautuu Kirsti aika harvoin miettimään asiaa .
”AKS odotti
sotaa ja vaati varustautumista; Jorma odotti sotaa -. Kukaties se tulisi,
tulisi kuolema, joka veisi kaiken. Vai syntyisikö sitten suur-Suomi, ja minkä
arvoinen se olisi?” Tämä on romaanissa varmaan selkein pelonsekainen ajatelma
siitä mitä voisi olla tulossa.
Eila Pennasen
ihailija ja ahkera lukija minusta tuli Himmun rakkauden(1971) ja sitä
seuranneiden muiden Tampere -sarjan romaanien Koreuden tähden (1972),
Ruusuköynnös(1973) , Santalahden aika (1986) ja Kulmatalon perhe (1988) parissa.
Luin Eila Pennasen Ennen sotaa oli nuoruus osana Ylen Kirjojen Suomi hanketta.