Mika Nousiainen: Ratakierros

Mika Nousiainen kertoo Ratakierros-romaanissa (Otava 2024, 335 s.) kaksi vuotta kestäneestä ja edelleen jatkuvasta juoksijan urastaan. Nousiainen ei ryhtynyt haaveilemaan moottoripyörästä tai uusista golf-mailoista, kun hänen 50-vuotispäivänsä oli lähestymässä. Hän päätti ruveta juoksijaksi. Tavoitteena oli rikkoa 50-vuotiaitten sarjan Suomen ennätys 54.51 ratakierroksella eli 400 metrillä. 

Aluksi Nousiainen teki muistiinpanoja urheilijana kehittymisestään ja harjoittelustaan omaksi ilokseen, kunnes hän oivalsi että hänen ratakierros-hankkeestaan voi kirjoittaa kirjan. Myöntää kirjailija senkin, että kirjasta mahdollisesti saatavilla tuloilla hän voi rahoittaa urheilemistaan.

Kun muutamaa vuotta ennen kuin täytin 50 vuotta, aloin käydä lenkillä, en aavistanut että 50 vuoden kunniaksi olisin juoksemassa maratonia New Yorkissa. Luulin aloittaessani lenkkeilyn, että juokseminen on helppo ja halpa harrastus. Se ei ollut kumpaakaan, mutta se tarjosi hyvin uuden elämäntavan. Vieläkin katsoessani maratonin juoksijoita joko tv:stä tai livenä, saan sen tuntuman miltä juokseminen tuntui.

Nousiainen on tunnetumpi suuren yleisön keskuudessa tv-ohjelmasta Pitääkö olla huolissaan kuin kirjoistaan. Samaa sanavalmiutta ja asioiden hulvatonta yhdistämistä Ratakierros on tulvillaan kuin kirjailijan kommentointi tv-ohjelmassa tai hänen romaaneissaan: Vadelmavenepaikolainen, Maaninkavaara, Metsäjätti, Juurihoito ja Pintaremontti.

Juoksija suhtautuu omaan harjoitteluunsa ironisesti, mutta samalla vakavasti. Erityisen paljon Nousiainen kiinnittää huomiota ravintoon ja monenlaisiin lisäravinteisiin. Hän väittää olevansa Suomen emäksisin urheilija.

Vaikka Suomen ennätys on vielä rikkomatta, on Nousiaisesta tullut maajoukkueurheilija. Hän on edustanut Suomea Suomi-Ruotsi maaottelussa ja osallistunut MM- ja EM-kilpailuihin. Hienoimpia hetkiä urheilijan urallaan Nousiainen kertoo kokeneensa Tukholman ja Helsingin olympiastadioneilla, kun kymmenet tuhannet ihmiset hurraavat kun hän juoksee.

Ei tarvitse harrastaa urheilua tai kuntoilua, kun Ratakierros varmasti viehättää.  

 

Hanna-Riikka Kuisma: Katkaisuhoito

Muutamien sivujen jälkeen hiipi epäily mieleeni. Voiko Hanna-Riikka Kuisman Korvaushoito (Like 2024, 348 s.) todella olla ehdokkaana Finlandia-palkinnon saajaksi. Mitä tekemistä narkkarin elämän kuvauksella on tasokkaan kaunokirjallisuuden kanssa. Nopeasti mieli muuttui. Kirjan minän tilitys addiktiostaan vangitsi lukijan täysin. Vuorotellen kirjassa eletään juuri tätä päivää tai tilitetään päähenkilön menneisyyttä.

Palkintolautakunta kehuu tapaa, jolla teos näyttää lukijalle laajalla kirjolla, millaisia voisivat olla tilastojen taakse kätkeytyvät ihmiskohtalot. Kohtalot ovat hurjia ja vääjäämättömään huonoon lopputulokseen johtavia. Välillä päähenkilön kohdalla näyttää siltä että irtautuminen päihteistä ja lääkkeistä onnistuisi, niin että käytössä olisi vain korvaushoitoon liittyvät lääkkeet.

Hanna-Riikka Kuisma kuvaa päihdekierteessä eläviä miehiä ja naisia analyyttisesti ja ymmärryksellä. Useimpien lähtökohdat ns. normaalille elämänkululle ovat olemattomat. Eikä välttämättä riitä isän tai alkoholismi tai lääkeriippuvuus siihen että elämä soljuu uralle, jota kukaan ei haluaisi sen paremmin itselleen kuin kenelle muullekaan.

Romaanissa ei osoiteta sormella syyllisiksi toisen hankalaan elämäntilanteeseen useimmiten ketään. Poikkeuksena on päähenkilön muisto kouluajoilta. Hän on tehnyt kotitehtävänsä poikkeuksellisen perusteellisesti ja on monella tapaa ylpeä aikaansaannoksestaan. Opettaja leimaa pojan valehtelijaksi. Hän ei ole itse voinut saada aikaan niin hienoa kirjoitusta. Valehtelijan leima ei lähde kouluvuosina pois ollenkaan.

Valopilkkuna addiktioonsa uponneen miehen elämässä on vaimo, joka kaikista vastoinkäymisistä huolimatta rakastaa aidosti miestään. Toinen, joka jaksaa rakastaa on äiti. Kun äiti löytää pojan ”henkihieverissä”, on äidillä vain yksi toivomus: ”Älä vie minulta ainoaa jäljellä olevaa lastani”. Tyttärensä hän on jo menettänyt.

Romaanin ansiona on myös kriittinen näkökulma suomalaiseen päihdehuoltoon. Sitten kun vihdoin pääsee hoitoon, hoitohenkilökunta vaihtuu eikä kukaan ota tilanteesta kokonaisvastuuta. Siitä että hoitoon on vaikea sitoutua, ei voi syyttää vain addiktiosta kärsivää. Järjestelmä on luisunut sellaiseksi, että vain harva saa sitä apua, mitä teoreettisesti olisi tarjolla.   

Korvaushoito on Kuisman kahdeksas teos. Mieleen on jäänyt Kerrostalo (Like 2019), joka oli myös Finlandia-ehdokkaana. Kirjailija on kotoisin Porista ja asuu siellä edelleenkin. Haastatteluissa hän on kertonut, että hyvin monenlaiset ongelmat ovat hänelle tuttuja lapsuudesta. Kerrostalon asukkaat ja heidän kohtalonsa jäi pyörimään mieleen pitkäksi aikaa. Niin kuin Katkaisuhoidonkin henkilöt.  

      

Satu Rämö: Rakel

Satu Rämön Hildur-sarjan neljäs osa Rakel (WSOY 2024, 352 s.) ei petä lukijaansa. Samanlainen kiehtova ja koukuttava ote tarinan kerrontaan jatkuu dekkarista toiseen. Tällä kertaa pääosassa on Hildurin äiti. Tyttären on helppo myöntää ettei hän tuntenut äitiään eikä juuri lainkaan isäänsäkään. Vanhemmat ovat kuolleet, kun auto suistui vuoristotieltä mereen – ajajan tahdosta.

Rakelissa on monta rikosta päällekkäin ja limittäin. Punaisena lankana on epäily siitä mitä Islannin satamissa poikkeavat luxus-risteilyalukset oikein merkitsevät Islannille, ainakaan ne eivät paranna luonnon olosuhteita. Mutta romaanin edetessä käy ilmi että vierastyövoiman käyttö on pramean julkisivun takia yhtä julmaa niin maalla kuin merellä.

On kutkuttavaa lukea miten taidokkaasti pienistä vihjeistä Hildur ja hänen suomalainen Jakob-kollegansa rikoksia ratkovat. Aivan yllättävät asiat kääntävät tutkimusten suuntaa. Sen opin että läheisten kannattaa tietää millaista tyynyä käytän nukkuessani vai käytänkö ollenkaan.  

Hildur pitää nyt yhteyttä sisariinsa, joiden asiat ovat ja eivät olet ihan siinä kunnossa mitä sisar toivoisi. Parisuhde-rintamalla Hildurilla menee huterasti, mutta hän pystyy tekemään varsin tärkeitäkin päätöksiä yksinään. Kuntoilu on Hildurin salaisuus, kuntosali- ja lenkkikuvaukset taitavat kummuta kirjailijan omista harrastuksista.    

Jakob joutuu myöntämään, ettei alakouluikäisen pojan elämä uudessa maassa, uudessa koulussa uudella kielellä ole niin helppoa kuin isä on alun perin luullut. Matias viihtyy hyvin Hildurin seurassa ja ehdottaakin isälleen, että tämä voisi muuttaa heille. Kantona kaskessa Jakobilla ovat myös hänen vanhempansa. Sen paremmin Hildur kuin Jakob eivät neuvo toisiaan yksityiselämän asioitta.

Hildurilla itselläänkin oli asioita, joita hän ei ollut koskaan kertonut kenellekään, ja hän tiesi, että jos hän eläisi vanhaksi, hänen elämässään tulisi eteen vielä monia tapahtumia, jotka hän pitäisi täysin itsellään. Kilometrit seurasivat toisiaan ja linnut ääntelivät joen varren puissa.  

Soljuvaa ja sujuvaa Rämöä.