Clare Pooley: Ikä on vain numero

Englantilainen Clare Pooley haluaa romaanillaan Ikä on vain numero (suom. Ulla Selkelä, WSOY 2025, 383 s.) ravistella pinttyneitä käsityksiä vanhoista ihmisistä. Pooleyn romaani ei millään tavalla ole uraauurtava aikaansaannos. Mehän olemme tottuneet Minna Lindgrenin hauskoihin ja kantaa ottaviin teoksiin, jotka ovat murtaneet monenmoisia ennakkoluuloja paremmin kuin monet artikkelit ja tv-jutut.

Pooleyn romaanin vahvuus on sen henkilöhahmojen monipuolisuus ja erilaisuus. Mukana yhteisötalo Mandelin Lydian vetämässä seniorikerhossa on mukana vain muutama senioria, mutta hyvin nopeasti saadaan aikaan yhteistyö yhteisötalon tiloissa toimivan päiväkodin kanssa, ei niinkään hoitajien kuin toimeliaiden lasten kanssa. Erityisen tärkeäksi yhteistyö ja yhteiset projektit tulevat kun yhteisötalon tulevaisuus on vaakalaudalle.

Jo kirjan alusta asti on selvää että näyttelijä Art ja hullunrohkea Daphne eivät ole aivan sitä mitä ensi tapaamiselta jää mieleen. Daphnen ansiona on toisten auttaminen. Eniten avusta hyötyy 16-vuotiaana isäksi tullut Ziggy, joka ei tahdo millään selviytyä tyttärensä hoitamisesta, puhumattakaan miten hän voisi toteuttaa unelmansa päästä jatkamaan opintojaan hyvään yliopistoon. Kaiken muun ohella saadaan seniorikerhon vetäjän Lydiankin elämä uusille raiteille.

Näennäisesti hauskaa ja harmitonta luettavaa, mutta lisäksi yllättäviä juonenkäänteitä. Ja elämän koettelemien ja heittämien ihmisten elämäntarinoita, joista on enemmän opittavaa kuin äkkipäätä olettaa.

Buzzy Jackson: Punatukkainen tyttö

Yhdysvaltalaisen Buzzy Jacksonin Punatukkainen tyttö (suom. Annamari Korhonen, WSOY 2025, 462 s.) perustuu tositapahtumiin. Saksalaisten miehittämässä Alankomaissa nuori nainen Hannie Schaft seuraa miten natsit aloittivat ”puhdistusoperaationsa” ja ahdistivat juutalaiset yhä ahtaammalle. Schaft ei jää katsomaan kaikkea sivusta, vaan hän liittyy järjestäytyneeseen vastarintamaan.

Romaanin tapahtumat perustuvat vankkaan tutkimukseen. Jackson on etsinyt ja löytänyt kaiken tiedon oikeasti tapahtuneesta arkistojen kätköistä, Schaftin läheisten haastatteluista ja historian tapahtumista. Paljon on tietoa löytynyt myös natsien arkistoista. Puuttui vain Schaftin oma ääni ja sen kirjailija sai kuuluville kirjoittamalla romaanin eikä tietokirjan. Jackson on aikaisemmin julkaissut kolme tietokirjaa.

”Hannien oma näkökulma on säilynyt vain ystävien ja perheenjäsenten muistamien keskustelujen kautta sekä hieman yli kymmenessä valokuvassa. Hänestä on saatu tietoa myös hänet vanginneiden natsien kautta; he olivat viimeiset, jotka näkivät Hannien elossa”, kirjoittaa kirjailija teoksen jälkisanoissa.   

Romaani on ravisteleva kertomus kaikesta siitä mitä vastarintaliikkeessä mukana olevat saivat aikaan, mutta myös siitä missä kaikessa he epäonnistuivat. Monelta se osin se on myös hyvin rankkaa luettavaa, tuntuu että sodan julmuus tulee liian lähelle. Kaikki kiteytyy Schaftin tovereiden äidin sanoihin: ”Pysy ihmisenä.”

Kaiken ahdistavan lukemisen jälkeen hieman lohtua toi kirjan loppuun liitetty selonteko mitä kirjassa mukana olleille henkilöille kävi. Onneksi kaikki eivät menehtyneet.      

Mélissa D Costa: Toivoa versovat päivät

Ranskalaisen Mélissa Da Costan Toivoa versovat päivät (suom. Saana Rusi, Tammi 2025, 282 s.) on koskettava romaani selviytymisestä. Amande joutuu läpikäymään onnettomuuden aiheuttamat menetykset. Hän menettää rakkaimpansa ja näkee ainoana keinona selviytyä tilanteesta vetäytymisen maaseudulle, kauaksi entisestä elämästään. Hän vuokraa vuosia tyhjänä olleen vanhan talon maaseudulta ja eristäytyy sinne. Amande ei pidä kuukausiin yhteyttä läheisiin ihmisiin, ei kehenkään.

Talon entisen asukkaan tytär Julie tupsahtaa paikalle hakemaan talon ullakolla olevia äitinsä tavaroita. Amande on löytänyt keittiön kaapista vihkoja, joissa kerrotaan tarkkaan miten talon puutarhaa on hoidettu. Jokaiselle viikolle vuodesta toiseen löytyy tarkat ohjeet mitä ja milloin pitää tehdä. Julie ihastuu ajatuksesta että hänen äitinsä puutarha heräisi eloon. Pikku hiljaa naiset ystävystyvät.  

Amande löytää puutarhatöistä tien ulos suruistaan. Lopullisen ratkaisun suremisen tasapainottamiseen tuo puutarhan antimista tehdyt korut ja kukka-asetelmat. Ensin Amande on vain kokeillut mitä voisi kukista tehdä. Aikaansaannokset eivät kuitenkaan jää kokeilun asteelle.  

Rankan elämänkokemuksen läpikäyminen on romaanissa kuvattu kauniisti. Suurenkin surun keskellä on kaiken aikaa olemassa toivoa. Toivoa versovat päivät on rankasta aiheestaan huolimatta ns. hyvän mielen romaani. Ihmisen voimavarat kestää surua ovat rajattomat, mutta surun ei pidä jäädä ainoaksi asiaksi elämässä.   

Mikael Niemi: Silkkiin kääritty kivi

Mikael Niemen Silkkiin kääritty kivi (suom. Jonna Joskitt-Pöyry, Like 2025, 512 s.) on järkälemäinen mestariteos. Mikael Niemi lunasti paikkansa suurten kirjailijoiden joukossa vuonna 2000 ilmestyneellä romaanillaan Populäärimusiikkia Vittulanjänkältä. Tornionjokilaaksossa asuvan pojan kasvaminen aikuiseksi ravisutti. Kirja elää myös  näytelmänä  – viime näin sen Ristiinan kesäteatterissa pari kesää sitten.

Silkkiin kääritty huivi alkaa arvoituksellisesti. Pajalassa on päätetty ojittaa metsää. Kaivinkoneen kuljettaja havaitsee maassa kummallisen möhkäleen, joka on kiedottu kankaan sisään. Tarvitaan vuosikymmeniä ennen kuin kankaan arvoitus selviää.

Romaanin tapahtuvat alkavat ja paljolti keskittyvät 1930-luvun alkuvuosiin kun Pajalaan ryhdytään rakentamaan teitä. Kovinkaan pitkään eivät Pajalan miehet suostu porvareitten juoniin teettää töitä ”nälkäpalkalla”. Tietyömaa on pilkottu osiin ja jokainen osa huutokaupataan, niin että työn saa se joka halvimmalla suostuu sen tekemään. Helposti ja nopeasti Pajalan torpparit ja työmiehet lähtevät puolustamaan oikeuksiaan kun paikkakunnalle saapuu ammattiyhdistysliikkeen edustaja edesauttamaan heidän järjestäytymistään. Edessä on lakko.

Niinpä yhtäkkiä paikkakunnalla on kommunisteja, sosialidemokraatteja, rikkureita. Oma osuutensa on tapahtumien kulussa laestadiolaisilla. Heidän nokkamiehensä on Wilhelm Vanhakoski, joka on saanut kotitilan perintönään ja vaurastunut samaan aikaan kun perinnöstä osattomaksi jäänyt veli Eino, torppari ja tervanpolttaja on menettänyt senkin vähän omaisuutensa mitä hänellä on epäonnistuneissa tervakaupoissa. Kylän isännät eivät myöskään unohda miten Eino on vappumarssilla uhonut ja uhkaillut herroja.

Kaikki alkaa vuonna 1932 ja päättyy 1917. Siinä välissä kerrotaan useamman perheen tarina, keskittyen Vanhakosken neljän sukupolven jäseniin. Niemen väkevä kerronta on parhaimmillaan lakkokuvauksissa ja maaseudun väen elämän kuvaukissa. Niemi tavoittaa hienosti Tornionjokilaakson ihmisten sielunmaiseman. Ravistuttava ja hieno romaani.

 

 

Johanna Vuoksenmaa: Suuremmoinen matka

Johanna Vuoksenmaan Suurenmoinen matka (Otava 2025, 416 s.) vie lukijan monille matkoille. Tärkein matka on se minkä Johannan isoisoäiti Alma teki 1943 natsi-Saksaan. Matkalle on kutsuttu Saksan rintamilla kuolleiden sotilaiden 13 äitiä ja yksi isä Suomesta. Matkalaisista yritetään pitää mahdollisimman hyvää huolta, mutta sotaa käyvässä maassa se ei ihan onnistu niin hyvin kuin isännät olisivat halunneet.   

Vuoksenmaa on löytänyt äitinsä jäämistöstä tämän isoäidin kirjoittaman matkakertomuksen. Kukaan sukulaisista ei ole aikaisemmin kertonut isoisoäidin ulkomaanmatkasta. Kirjailija on lukuisista tutkimuksistaan huolimatta löytänyt vain vähän tietoa äitien palkkiomatkasta. Aineistosta on syntynyt romaani, jossa fakta ja fiktio synnyttävät elävän kuvan niin 1940-luvun Suomesta kuin tämän päivän ilmiöistä etenkin Ilonan pojan ongelmien kautta. Alman ainoaan ulkomaanmatkaan vertautuvat hienosti lentoemäntä Johannan lukemattomat työmatkat.  

Ilonan on vaikea ymmärtää isoisoäitinsä ihastelua kaikesta siitä mitä hän näki Natsi-Saksassa. Matkalaiset eivät kyenneet näkemään ympärillä riehuvaa sotaa ja ennen kaikkea heidän jakamaton tukensa oli Saksan puolella. Hälytyskellot eivät alkaneet soida edes siinä vaiheessa kun matkan loppupäivinä suunnitelmat muuttuivat koko ajan. Matka ei edennyt, vaan jouduttiin odottelemaan aika karuissakin oloissa seuraavaan etappiin pääsemistä.

Romaani on helppo nähdä kuvina. Vuoksenmaan tapa kirjoittaa on hyvin yksityiskohtainen ja kuvaileva. Yksittäisen henkilön kokemuksen kautta saamme uutta tietoa Suomen ja Saksan yhteistyön moninaisuudesta. Hienoa että Vuoksenmaa on tarttunut aiheeseen.       

JP Koskinen: Ukkoslintu

JP Koskisen Ukkoslinnussa (Like 2024, 500 s.) taistellaan ensimmäisessä maailmansodassa. James Frost (aikaisemmin Janne Kuura) on muuttanut lapsena Suomesta perheensä kanssa Yhdysvaltoihin. Nuoresta iästään huolimatta Frost lähtee The New York Timesin sotakirjeenvaihtajaksi Eurooppaan. Hän päätyy itärintamalle ja kokee sodan kauhut. Matkallaan hän saa ensimmäiset kosketukset työläisten oikeuksien puolesta taisteleviin miehiin ja naisiin. Mitä enemmän Frost kotiin palattuaan perehtyy vasemmistopuolueiden ja -ryhmittymien toimintaan, sitä ponnekkaammin hän haluaa auttaa työläisiä ja parantaa heidän elinolosuhteitaan.   

Ukkoslintu (Forstin lempinimi) on huikean rohkea ja omapäinen yhtä lailla työssään kuin yksityiselämässä. Mitä vasemmistolaisemmaksi Frost muuttuu sitä palavammin hän rakastaa entisen vuokranantajansa tytärtä, josta on tullut ison rakennusliikkeen toimitusjohtaja.

Koskisen kerronta on soljuvaa, moniäänistä ja mukaansa tempaavaa. Koskisen  Tulisiipi (2019) ja Haukansilmä (2021) niittivät kiitosta. Eikä Ukkoslintu jää millään tavalla edeltäjien jalkoihin. Uljas romaani.