keskiviikko 31. elokuuta 2022

Petra Rautiaisen Meren muisti

Petra Rautiaisen Meren muisti (Otava 2022, 207 s.) on vangitseva romaani. Kaikki se mistä romaani on alusta alkaen kertonut, selviää lukijalle yksityiskohdissaan vasta romaanin viimeisillä sivuilla. Lukija joutuu monta kertaa pidättämään hengitystään, kun olettaa kaiken ratkeavan, mutta ei kuitenkaan.

Aava, nelikymppinen nainen on vuosien jälkeen palannut kotiseudulleen Ruijaan Tenojoen suulle Jäämerelle. Hän on öljyteollisuuden palveluksessa ja hänen tehtävänään on käsikirjoittaa dokumentti-ohjelmaa, jossa on tietoa Norjan öljylöydöistä ja ylipäätään öljystä. Hän myöntää itse, että kyseessä on mainosvideo, joka on täyttä propagandaa. Kotiseudullaan suomalaisten, norjalaisten ja kveenien asuttamassa kylässä, hän pystyy lopulta myöntämään, että ilmaston lämpeneminen on tosiasia ja sen tuhot luonnossa ovat nähtävillä, ovat olleet nähtävillä jo vuosikausia.

Norjan suuri öljylöytö tehtiin 1969 ja romaanin tapahtumat sijoittuvat 1980-luvulle. Silloin tutkimukset siitä mikä merkitys öljynporaamisella on luonnolle olivat hyvin hataria. Kaikki se, mitä olemme kokeneet ja joudumme kokemaan oli jo silloin olemassa. Sitä ei tiedetty ja jos tiedettiin, kukaan ei uskaltanut kertoa.   

Aava myöntää sen minkä hän omasta kokemuksestaan tietää: ”Öljyteollisuus on soluttautunut joka puolelle. Ne ovat hankkineet ystäviä jokaisesta merkittävästä uutistoimituksesta ja sanelevat, mitä öljyntuotannosta saa sanoa ja mitä ei. He maksavat vastustajat hiljaisiksi. He valehtelevat.”

Hän tajuaa vähitellen päästessään lukemaan enonsa hallussa olevia asiakirjoja, että tietoa oli mutta se oli salattu. Tutkimushankkeessa  vuodelta 1958-1959 selvitettiin Arktisen jään sulamisen prosessia pitkällä aikavälillä niin kutsutun ilmaston lämpenemisen seurauksena, ja sen vaikutuksia valaisiin.

Romaani on myös hieno tietopaketti merten suojelun tarpeellisuudesta ja siitä mitä seuraa kun merta pidetään vain joutomaana. Romaanin tunnelmassa on jotain samanlaista, mitä koin aikanaan lukiessani ensimmäistä kertaa Ernest Hemingwayn Vanhusta ja merta.  En yleensä anna tähtiä, mutta nyt annan viisi.  




 

tiistai 30. elokuuta 2022

Christy Lefterin Laululinnut

Christy Lefterin Laululinnut (suom. Leena Ojalatva, S&S 2022, 379 s. perustuu tapahtumiin, joita on sattunut Kyproksella työskenteleville kotiapulaisille ja heidän lapsilleen. Lefter on kirjoittanut puhuttelevan, mutta samalla kiehtovan tarinan Nishasta, joka on matkannut Sri Lankalta kotiapulaiseksi Kyprokselle. Hän on saanut välitystoimiston kautta asiallisen työnantajan. Nisha on apulaisena leskeksi jääneen optikko-yrittäjän perheessä. Hän on kasvattanut perheen tyttären ja on tälle läheisempi kuin tytön oma äiti. Hän on huolehtinut kaikesta vuosia. Omaan tyttäreensä hän pitää yhteyttä puhelujen avulla. Tärkeintä on, että hän pystyy lähettämään rahaa, jotta tytär ja äiti pärjäävät.  

Lisäväriä kertomukseen tuo Nishan miesystävä, joka myy pyydystämiään pikkulintuja mustassa pörssissä. Kaiken aikaa leijuu yllä pelko että puuhasta jää kiinni. Salapyydystystä pyörittävät tahot myös pitävät huolen siitä, että hankkeesta ei voi hypätä syrjään. Kielikelloja ei kaivata!

Riipaisevinta romaanissa on viranomaisten yliolkainen suhtautuminen kotiapulaisten kohteluun ja asemaan. Pahoihinpitelyihin ei uskota. Naisten katoaminenkaan ei kiinnosta poliisia. Kadonneen löytäminen jää työnantajaperheen ja kadonneet ystävien harteille.

Lefteri on kietonut romaaniinsa upealla tavalla faktaa ja fiktiota. Idean romaaniinsa hän on saanut tutustuttuaan Kyproksella Sri Lankalta muuttaneeseen kotiapulaiseen.              



keskiviikko 10. elokuuta 2022

Satu Rämön Hildur

 Miksi antaa tottumusten määritellä sitä, miten elämäänsä elää? Muut voivat tehdä sitä mitä osaavat, mutta minä teen sitä mitä haluan. Ja sitten opettelen, jos en tarpeeksi hyvin osaa, mutta tarpeeksi paljon haluan. Kesäisin ratsastan työkseni islanninhevosilla ja vien matkailijoita seikkailulomille Islantiin. Talvisin istun toimistolla tekemässä konseptisuunnitelmia ja pyörittämässä tiedostoja Rivissä ja Dropboxissa. Koulutan, mentoroin ja kirjoitan kirjoja. Kirjoitan tätä blogia.

Blogin kirjoittaja on Satu Rämö, suomalainen tietokirjailija ja moniosaaja, joka on asunut vuosia Islannissa. Rämö osaa kirjoittaa ja nyt hän on osoittanut myös sen, että hän osaa kirjoittaa dekkarin ja kaiken lisäksi hyvän dekkarin.

Rämön dekkarin Hildurin (WSOY 2022, 232 s.) päähenkilö on rikosetsivä, joka asuu Islannin Länsivuonoilla pienessä kyläyhteisössä. Hildur pitää poliisin työstä, mutta vielä enemmän hän pitää surffaamisesta ja lenkkeilystä. Hildurin elämää varjostaa pikkusiskojen selvittämätön katoaminen 25 vuotta sitten. Tytöt myöhästyivät koulubussista ja päättivät kävellä kotiin uuden, ei vielä liikenteelle käyttöön otetun tunnelin kautta. Tyttöjen jäljet päättyvät tunnelin suulle.  

Hildurin työpaikalle on tullut suomalainen Jakob, harjoittelija, joka pakenee menneisyyttään ja neuloo villapaitoja. Pian Hildur apulaisineen saa selvitettäväkseen lumivyöryn alle jääneestä talosta löytyneen murhatun miehen kohtalon. Mies on pedofiili, jonka luota poliisi on usein hakenut pois teini-ikäisiä poikia. Muutaman päivän kuluttua reykjavikilaisessa parkkihallissa kuolee menestynyt, mutta monen inhoama lakimies. Äkkipäätä näillä kahdella asialla ei ole mitään tekemistä keskenään. Mutta ehkä sittenkin.

Välillä Hildur uskoo jopa, että uusien rikosten myötä hänen sisarustensa kohtalo selviäisi. Dekkarin juoni on sopivan yllätyksellinen ja uskottava. Luonnon kuvaus on huikean hienoa ja muutenkin islantilainen yhteiskunta tulee monella tavalla tutuksi.

Parasta on että lukija jää kaipaamaan Hilduria ja Jakobia. Satu Rämö on luvannut Hildurille jatkoa. Jossain vaiheessahan siskojen kohtalosta on saatava lisää tietoa.




Päivi Lipposen Toivon että tapaamme

Päivi Lipposen toinen romaani Toivon että tapaamme (Otava 2022, 367 s.) on mielenkiintoinen yhdistelmä tarua totta. Filosofian tohtori on te...