Seppo Jokisen Rottasankari

Mitä olisi kesä ilman Seppo Jokisen uusinta dekkaria? Entä jos en olisikaan asunut koskaan Tampereella? Olisinko silloinkin Jokisen dekkareitten ihailija. Onneksi olen ns. syntyperäinen tamperelainen, vaikka asunutkin muualla vuosikymmenet. Jokisen kirjojen lukemisen tekee monella tapaa antoisaksi sekin kun voi tunnistaa tapahtumapaikat.  

Sorrun Tampereella aina Rautatienkadulla lähellä Ortodoksikirkkoa miettimään, minkähän takia Sakari Koskinen otti ja muutti pois kaupungin sydämestä. Vaikka ei hänen ja Ullan Lundelinin koti kovin kaukana ole Sorilta eikä keskustastakaan. 

Tämän vuoden uutuus Rottasankari (Crime Time 2019, 368 s.) on leppoisaa ja tutunoloista luettavaa. Poliisit nahistelevat keskenään, sanailevat ja hämmästelevät toistensa siviilielämää. Tiukan paikan tullen he venyvät miltei mihin tahansa, nyt jopa henkensä uhalla. Päärikollinen on epämiellyttävä alusta alkaen. Tällä kertaa kirjan pääosassa on vähän hellyttäväkin luuseri Elkku, Eelis Töyränkö.

Kaikki alkaa, kun taksikuski polttaa päreensä, parkkeeraa autonsa keskelle Hämeensiltaa ja heittää autonsa avaimet Tammerkoskeen. Ja samaan aikaan Eelis kiikaroi vastapäiseen taloon nuoren ihailemansa naisen asuntoon ja näkee siellä merkillisen tapahtumasarjan.

Eelis ei jää toimettomana katsomaan miten asunnossa aikaisemminkin vieraillut mies yrittää hukuttaa naisen kylpyammeeseen. Eelis ryntää omilla avaimillaan paikalle ja pelastaa naisen. Tosin hän pakenee paikalta niin että kukaan ei näe häntä ja siitä alkaa poliiseille mittava selvitystyö. Tapahtumiin liittyy aikaisempi selvittämättä jäänyt rikossarja.

Siinä missä Eelis on sankari ja samalla myös entinen rikollinen, on kirjan varsinainen konna yrittäjä Aake Varpaila. Hän rakentaa rahakasta tulevaisuuttaan keinoja kaihtamatta. Siinä ei rakastajattareksi ryhtyneen alaisen elämä paljon paina.

Lisäjännnitystä tapahtuminen kulkuun tuleee Koskinen joutuu omasta toiminnastaan tutkimusten kohteeksi. Pekki ja Anni Kanninen lähtevät tavoittelemaan päreensä polttanutta taksikuskia, joka yllättäen alkaa tulittaa kaksikon autoa. Esimiehen olisi pitänyt huolehtia, että alaisille oli suojavarustus kunnossa kun lähtivät retkelleen.

Tuttuun tapaan välillä ruoditaan Sakari Koskisen yksityiselämää. Vaikka yhteiselämä Ullan kanssa tuokin Koskisen elämään vakautta ja rakkautta, on miesparka välillä epävarma tuliko sittenkin tehtyä oikea ratkaisu, kun hankittiin yhteinen talo. Työasiatkaan eivät tahdo pysyä kodin ovien ulkopuolella.

Seppo Jokisen Rottasankarista ei jää ehdistunut eikä epämiellyttävä olo. Rikosten selvittely on rankkaa ja synkkää työtä, mutta Jokinen saa kaiken tuntumaan todelliselta ja tarpeelliselta. Välillä hiipi mieleen pelko, entä jos Koskinen joutuu luopumaan virastaan tai mitä sitten kun Sakari Koskinen tulee eläkeikään.    

Ritva Ylösen Saima Harmaja Sydänten runoilija 1913-1937

Kirjassa on 596 sivua, se on painettu 1944 ja se on kirjan viides painos. Kansilehdellä on tyttönimeni. Olen saanut kirjan tädiltäni viisitoista vuotiaana. Tätini oli saanut kirjan joululahjaksi sisareltaan 22-vuotiaana ja hän antoi kirjan minulle luettuaan sitä vuosia ja ennen kaikkea lausuttuaan kirjan runoja.

Kirja on Saima Harmajan Kootut runot sekä runoilijakehitys päiväkirjojen ja kirjeiden valossa, WSOY, ensimmäinen painos 1938. En koskaan kiinnittänyt erityisempään huomiota kirjan esipuheen allekirjoittajaan Laura Harmajaan. Varmaan ymmärsin, että hän oli runoilijan äiti. Kirjasta tuli niin tärkeä ja olennainen osa murrosikääni etten olettanut, että joku olisi käsitellyt Saima Harmajan päiväkirjaa, sensuroinut tai valinnut runoja mielensä mukaan. Enkä olisi sitä oikein uskonutkaan.      

Saima Harmajan runot ja kohtalo kannattelivat läpi ahdistavien ajatusten, pelkojen ja toiveiden. Niistä sai lohtua ja voimaa, kun tuntui, ettei kukaan ymmärrä. Samalla tavalla kuin Saimaakin, kiusasi ajatus mistä rakkaus tulisi elämääni vai tulisiko koskaan.

Vaikka asuinkin Tampereella, tuli meille kaupungin valtalehden Aamulehden lisäksi Helsingin Sanomat. Aamulehden oli tilannut työntekijöilleen isän työnantaja – Raf. Haarla Oy ja lisäksi firma maksoi osan toisen, valinnaisen lehden vuosikerrasta. Äiti olisi halunnut lukea demarien Kansan Lehteä. Luin innolla Helsingin Sanomien Nuorten palstaa. Tuntui hienolta kun ensimmäiset runoni julkaistiin. Niistä sai kolmen sadan markan palkkion. Kun olin kirjoittanut ensimmäisen mielipide-kirjoitukseni ja sain siitä suuremman palkkion, siirryin runoista proosaan. 

Halusin toimittajaksi. Ensimmäisen harjoittelupaikkani sain Helsingin Sanomien taloustoimituksesta. Nuorten Hesarin päätoimittaja Kirsti Toppari, Saiman Harmajan sisar oli suosittelijana. Ja myöhemmin Kirsti Topparin tytär oli luottolääkärini Ylen terveysasemalla.

Jännittynein mielin aloin lukea Ritva Ylösen teosta Saima Harmaja, Sydänten runoilija 1913-1937, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura 2019, 298 s. Vähitellen hyväksyin ajatuksen, että äiti-Laura oli todella toimittanut Kootut runot. Kun runoilija on suuri idoli ja elämän kannattelija, on lähes mahdotonta hyväksyä ajatusta, että hän ei saakaan ääntänsä kuuluviin prikulleen sellaisena kuin on itse halunnut. Ymmärrän, että tietysti perhe on halunnut suojella rakasta tytärtään ja itseään sekä kaikkia Saiman ympärillä eläneitä.

Ylösen kirja antaa myös uudenlaiset raamit Saima Harmajan elämälle. On upeaa että nyt voi tarkastella Harmajan tuotantoa ja hänen kohtaloaan uusin silmin. Meitä hänen ihailijoitaan ja hänestä voimaa saaneita lukijoita on tuhansittain, eri sukupolven naisia ja miehiä.

Ehkä en heti luettuani Harmajan Kootut runot ja hänen päiväkirja-merkintänsä, olisi halunnut tietää hänen ”oikeasta” elämästään. Nyt olen enemmän kuin innoissani. Ritva Ylönen saa myös tekstiinsä erilaista ulottuvuutta, kun hän minä-persoonassa monessa kohdin kertoo omasta suhteestaan elämäkerta-teoksensa kohteeseen.

On pakko sanoa KIITOS KIRJASTA!

      

Ruth Warren Rouva Westaway on kuollut

Perheenjäsenten välisiä mittelöitä on täynnä Ruth Waren Rouva Westaway on kuollut (suom. Antti Saarilahti, Otava 2018, 288 s.). Harriet Westawayn äiti ei ole koskaan kertonut tyttärelleen kuka on tämän isä. Äiti on kuollut jäätyään auton alle kotioven lähellä pari vuotta sitten. Tytär on jäänyt puille paljaille. Hänen ainoa mahdollisuutensa itsensä elättämiseksi on jatkaa äitinsä työtä. Brightonin satamassa on yrittäjille pieniä koppeja ja yhdessä niistä Hal – Harrietin lempinimi – tulkitsee halukkaille mitä tarok-kortit kertovat.

Halin taloudellinen ahdinko on ollut niin paha, että hän on velkaantunut armottomalle koronkiskurille. Velan perija käy uhkailemassa Halia. Yhtenä päivänä Hal saa kirjeen. Siinä asianajaja kertoo, että Harriet Westaway on perinyt isoäitinsä. Eihän Halilla ole isoäitiä! Äidin jälkeen jääneistä papereista on selvinnyt että Halin isovanhemmat ovat kuolleet. Epäilyksistään huolimatta Hal päättää lähteä katsomaan mistä on oikein kyse, vaikka hän kokeekin olevansa huijari.  

Perittävänä on isot tilukset ja tilan linnamainen päärakennus. Kaikki on rapistumispisteessä, mutta maat voisi myydä rakennusliikkeelle tai korjatusta linnasta voisi tehdä hotellin.  Rouva Westawaylla on kolme poikaa, tytär on parikymppisenä kadonnut. Kuka Harriet on ja keitä sukulaiset oikein ovat ja mitä tilalla vuosikymmenet palvellut palvelija tietää.

Poikien välit ovat kireät, he tuskin sietävät toinen toisiaan. Heidän jokaisen on lähes mahdotonta ymmärtää, mistä yhtäkkiä putkahtaa tyttö, joka perii heidän äitiään, jolle äiti on testamentissa jättänyt ison osan omaisuutta. Oman edun ja oman maineen takia englantilaisen yläluokan jäsenet ovat valmiita tekemään ihan mitä tahansa. Ongelmien ja tapahtumien ratkaisussa on Halin tarok-korttien tulkitsijan taidoista suurta apua.

Kirjaa on luokiteltu thrilleriksi. Sitä se on ja vieläpä hyvä sellainen. Kirja on niitä kirjoja joka on luettava loppuun siltä istuimelta. Minä kuuntelin kirjan äänikirjana ja yhtä lailla kuuntelemista oli jatkettava yhtä mittaa loppuun asti. Kiehtova ja hieno kirja!