Päivi Alasalmen Sudenraudat

Päivi Alasalmen Sudenraudat (Gummerus 2021, 402 s.) kertoo vuosista 1880-1881, jolloin Turun seudulla yksi susi tai susipariskunta surmasi yli kaksikymmentä lasta. Suden suusta pelastuivat halikkolainen Ida Kustaantytär ja Yläneellä asunut Juho Laiho. Kummankin haastattelut tapahtumista ovat tallella. Asuntojen pihapiiriin tulleet sudet herättivät suuria tunteita. Niiden surmaamisesta luvattiin isot rahat ja jopa armeija organisoi joukkojaan susijahtiin.

Sudet olivat ovelampia kuin ihmiset. Sudet livahtivat helposti suurenkin metsästäjäjoukon ulottuvilta helposti. Alasalmi on pystynyt hyvin vangitsemaan romaaniinsa aikakauden hengen. Köyhät elävät kurjissa oloissa ja yrittävät suojella lapsiaan. Herrasväki pohtii mitä voitaisiin tehdä. Susien surmaamisen lomassa otetaan kantaa aikakauden politiikkaan. Suomalaisuusaate on leviämässä ja varsinaissuomalaiset eivät halua pyytää apua muualta, koska he haluavat näyttää, että suomalainen talonpoika osaa hoitaa asiansa itse.

Tämän syksyn romaanien ja tietokirjojen tapaan Sudenraudoissakin on yhtenä henkilönä itsenäinen nainen, nuori turkulainen Henny. Hän on romaanissa ainoa, joka kyseenalaistaa susien tappamisen. Hän myös pitää kiinni omasta haaveestaan päästä Pariisiin kartuttamaan maalarin taitojaan, vaihtoehtona olisi naimisiin meneminen.  

Sudenraudat on hyvin inhimillinen kertomus siitä miten taistelu luonnonvoimia vastaan on rankkaa ja turhauttavaa. Lasten kuoleminen tuntuu niin tarpeettomalta ja ahdistavalta. Vaikka sudentappajaksi ja palkkioiden saajaksi nouseekin itsepäinen torppari, joka uhraa kaiken aikansa ja taitonsa susien nujertamiseksi, on kertomuksessa mukana myös yhteisöllisyyttä ja lähimmäisen auttamista.  

Durian Sukegawan Tokuen resepti

 Japanilaisen Durian Sukegawan Tokuen resepti (suom. Raisa Porrasmaa, Sammakko 2021, 196 s.) on hellyttävä tarina siitä miten vastoin tahtoaan pientä konditoriaa pitävä, elämässään ajelehtiva Sentaro oppii valmistamaan oikeita ja maukkaita dorayaki-leivonnaisia. Viisikymmentä vuotta leivonnaisia tehnyt Tokue poikkeaa konditoriaan ja ryhtyy vähitellen juttusille Sentaron kanssa ja tarjoutuu tulemaan töihin ja opettamaan oikeanlaisen leivonnaisiin kuuluvan paputahnan valmistamisen.

Samalla kun jo hieman raihnaistunut Tokue yrittää maltillisesti opettaa Sentaroa muhennoksen tekemisessä, hän jakaa elämänkokemuksiaan uuden ystävänsä, oikeastaan pomonsa kanssa. Molempia elämä on kolhinut eivätkä he itsekään aina ole käyttäytyneet parhaalla mahdollisella tavalla.

Vähitellen Sentaro alkaa ymmärtää, että oman elämänsä kulkuun voi vaikuttaa omilla valinnoillaan. Hänellä valinnan mahdollisuuksia on, Tokuella ei hänen nuoruutensa sairauden takia niitä ole ollut.  

Uskon, että minkä tahansa unelman voi jonakin päivänä toteuttaa, koska meitä ohjaava ääni auttaa löytämään sen, mitä tarvitsemme. Ihmisen elämä ei ole vain yhtä väriä, ja joskus kaikki värit muuttuvat kerralla.   

Konditorian vieressä on kirsikkapuita ja niiden muuntuminen vuodenajasta toiseen on kirjassa keskeisessä roolissa. Milloin puut ovat kukkia tulvillaan, milloin kukkien terälehdet leijailevat tuulen mukana alas, milloin vain puun oksat kertovat luonnon kiertokulusta.  

Kirjan ulkoasu on viehättävä, suunnittelijana on ollut Eva Monchecourt. Suomennettu kieli on kaunista ja kuulasta. Kirjassa on paljon dialogeja, vuoropuheluita. Romaanista on tehty elokuva Kirsikkapuiden alla, sen on ohjannut Naomi Kawase.