Amerikkalainen
opintonsa kesken jättänyt perheenäiti, opettajan työhönsä kyllästynyt
kiinalainen isä, omissa oloissaan elävä poika, tyttö jonka on korvattava kaikki
se mitä vanhemmat ovat menettäneet ja nuorin tytär jonka olemassa oloa vanhemmatkaan
eivät aina huomaa tai muista. Perhe asuu 1970-luvun pikkukaupungissa Ohiossa.
Tässä
lähtökohta yhdysvaltalaisen Celeste Ng:n toiselle romaanille Olisi jotain
kerrottavaa (suom. Sari Karhulahti, Gummerus 2020, 285 s.). Ng:n esikoisromaani
Tulenarkoja asioita (ilmestyi 2017, suomeksi 2019) on niittänyt mainetta ympäri
maailmaa. Se on nimetty moneen kertaan vuoden parhaaksi romaaniksi ja siitä on
tekeillä tv-sarja.
Olisi jotain
kerrottavaa ei ole samalla tavalla amerikkalaisen keskiluokkaisen perheen
kuvausta kuin esikoisteos. Kiinalais-amerikkalainen perhe on yhteisönsä
silmätikku. Lapset eivät saa ystäviä,
äiti ei osaa seurustella naapuruston naisten kanssa, isä eristäytyy omassa
työyhteisössään.
Vanhimmat
lapset oppivat jo pienestä pitäen teeskentelemään että heillä on kavereita ja
kaikki on hyvin. On helpompi vastailla vanhempien kysymyksiin myöntävästi, kuin
kertoa heille millaiseen eristykseen he ovat joutuneet koulussa. Lapset eivät
tiedä millaista heidän kiinalaisen isänsä elämä oikeasti on.
”Jamesille
erilaisuus on ollut aina poltinmerkki, joka on painettu suoraan hänen silmiensä
väliin, sillä vuosien varrella kylmät väreet ovat käyneet hänen selkäpiitään
pitkin vähän väliä, koska häntä on tuijotettu sumeilematta kuin eläintarhan
asukkia ja hänen korviaan on vihlonut lukemattomia kertoja, koska hänelle on
mutistu kadulla ”kinkki”, ”vinosilmä” ja ”häivy täältä”. Perheen jäsenet eivät
pysty jakamaan toistensa kanssa ”erilaisuuttaan”.
Romaani on synteesi
siitä mitä tapahtuu kun lapsen elämä on pelkkää vanhempien toiveiden
täyttämistä. Lydia on lahjakas tyttö, mutta hänen harteilleen kasaantuu kaikki
se mikä vanhemmilla on ”mennyt pieleen”. Perheen elämä järkkyy, kun äiti ilman
ennakkovaroituksia muuttaa pois kotoa. Hän palaa opiskelemaan vanhaan
yliopistoonsa, hänen tavoitteensa on sama kuin nuorena – hänestä tulee lääkäri.
Yllättävät olosuhteet saavat hänet palaamaan kotiin.
Äidin lähteminen
kotoa jättää pysyvät jäljet kaikkiin. Erityisesti Lydia pelkää, että jonakin
päivänä äiti katoaisi, isä murtuisi ja koko perhe särkyisi uudelleen. Lydia on
niin tottunut pelkäämiseen, että hän on unohtanut millaista on elää ilman
pelkoja.
Kun äidin oma
suunnitelma unelman toteuttamisesta on kariutunut siirtää hän ne tyttäreen. On entistä
selkeämpää että Lydiasta tulee lääkäri. Äiti vahtii hänen läksyjään kaiken
aikaa, teettää tytöllä ylimääräisiä tehtäviä, vahtii tytön elämää kaikin
tavoin. Lydialle on tärkeintä, että äiti ei enää lähde ja sen tähden hän
suostuu kaikkeen mitä äiti ja isäkin hänelle ehdottaa. Hän haluaa että
vanhemmat ovat onnellisia.
Lydia on niin
käpertynyt toisten toiveiden toteuttamiseen, että hän henkiset voimavaransa
eivät riitä tilanteen muuttamiseen, vaikka naapurissa asuva poika yrittää
auttaa häntä, samoin kuin isoveli, joka on rakentanut oman elämänsä itsensä varaan.
Romaani alkaa
lauseella: ”Lydia on kuollut.” Romaanin lopussa tiedämme miksi. Pakahduttavan
todentuntuinen romaani, joka pakottaa ajattelemaan monia asioita. Hienosti
punottu tarina, joka on kirjoitettu kuulaasti ja kiihkottomasti.