maanantai 27. huhtikuuta 2020

Celeste Ng:n Olisi jotain kerrottavaa


Amerikkalainen opintonsa kesken jättänyt perheenäiti, opettajan työhönsä kyllästynyt kiinalainen isä, omissa oloissaan elävä poika, tyttö jonka on korvattava kaikki se mitä vanhemmat ovat menettäneet ja nuorin tytär jonka olemassa oloa vanhemmatkaan eivät aina huomaa tai muista. Perhe asuu 1970-luvun pikkukaupungissa Ohiossa.

Tässä lähtökohta yhdysvaltalaisen Celeste Ng:n toiselle romaanille Olisi jotain kerrottavaa (suom. Sari Karhulahti, Gummerus 2020, 285 s.). Ng:n esikoisromaani Tulenarkoja asioita (ilmestyi 2017, suomeksi 2019) on niittänyt mainetta ympäri maailmaa. Se on nimetty moneen kertaan vuoden parhaaksi romaaniksi ja siitä on tekeillä tv-sarja.

Olisi jotain kerrottavaa ei ole samalla tavalla amerikkalaisen keskiluokkaisen perheen kuvausta kuin esikoisteos. Kiinalais-amerikkalainen perhe on yhteisönsä silmätikku.  Lapset eivät saa ystäviä, äiti ei osaa seurustella naapuruston naisten kanssa, isä eristäytyy omassa työyhteisössään.

Vanhimmat lapset oppivat jo pienestä pitäen teeskentelemään että heillä on kavereita ja kaikki on hyvin. On helpompi vastailla vanhempien kysymyksiin myöntävästi, kuin kertoa heille millaiseen eristykseen he ovat joutuneet koulussa. Lapset eivät tiedä millaista heidän kiinalaisen isänsä elämä oikeasti on. 

”Jamesille erilaisuus on ollut aina poltinmerkki, joka on painettu suoraan hänen silmiensä väliin, sillä vuosien varrella kylmät väreet ovat käyneet hänen selkäpiitään pitkin vähän väliä, koska häntä on tuijotettu sumeilematta kuin eläintarhan asukkia ja hänen korviaan on vihlonut lukemattomia kertoja, koska hänelle on mutistu kadulla ”kinkki”, ”vinosilmä” ja ”häivy täältä”. Perheen jäsenet eivät pysty jakamaan toistensa kanssa ”erilaisuuttaan”.      
   
Romaani on synteesi siitä mitä tapahtuu kun lapsen elämä on pelkkää vanhempien toiveiden täyttämistä. Lydia on lahjakas tyttö, mutta hänen harteilleen kasaantuu kaikki se mikä vanhemmilla on ”mennyt pieleen”. Perheen elämä järkkyy, kun äiti ilman ennakkovaroituksia muuttaa pois kotoa. Hän palaa opiskelemaan vanhaan yliopistoonsa, hänen tavoitteensa on sama kuin nuorena – hänestä tulee lääkäri. Yllättävät olosuhteet saavat hänet palaamaan kotiin.

Äidin lähteminen kotoa jättää pysyvät jäljet kaikkiin. Erityisesti Lydia pelkää, että jonakin päivänä äiti katoaisi, isä murtuisi ja koko perhe särkyisi uudelleen. Lydia on niin tottunut pelkäämiseen, että hän on unohtanut millaista on elää ilman pelkoja.

Kun äidin oma suunnitelma unelman toteuttamisesta on kariutunut siirtää hän ne tyttäreen. On entistä selkeämpää että Lydiasta tulee lääkäri. Äiti vahtii hänen läksyjään kaiken aikaa, teettää tytöllä ylimääräisiä tehtäviä, vahtii tytön elämää kaikin tavoin. Lydialle on tärkeintä, että äiti ei enää lähde ja sen tähden hän suostuu kaikkeen mitä äiti ja isäkin hänelle ehdottaa. Hän haluaa että vanhemmat ovat onnellisia.

Lydia on niin käpertynyt toisten toiveiden toteuttamiseen, että hän henkiset voimavaransa eivät riitä tilanteen muuttamiseen, vaikka naapurissa asuva poika yrittää auttaa häntä, samoin kuin isoveli, joka on rakentanut oman elämänsä itsensä varaan.

Romaani alkaa lauseella: ”Lydia on kuollut.” Romaanin lopussa tiedämme miksi. Pakahduttavan todentuntuinen romaani, joka pakottaa ajattelemaan monia asioita. Hienosti punottu tarina, joka on kirjoitettu kuulaasti ja kiihkottomasti.    



torstai 16. huhtikuuta 2020

Alex Schulmanin Polta nämä kirjeet ja Viljami Puustisen Veljekset Gallèn


Lukulistalle osui kaksi kirjaa, joissa päällimmäisenä aiheena ovat kirjeet ja kolmiodraama. Alex Schulman kertoo romaanissaan Polta nämä kirjeet (suom. Jaana Nikula, Nemo 2020, 277s.) isovanhemmistaan Karin ja Sven Stolpesta.
Viljami Puustisen kirja Veljekset Gallèn (Like 2020, 320 s.) kertoo hänen isoisoisästä Uno Gallènista ja tämän veljestä Akselista sekä heidän vaimoistaan ja äidistään.

 Sven Stolpe (1905-1996) oli ruotsalainen, kirjailija, toimittaja ja kirjallisuuskriitikko. Karin Stolpe (1907-2003) käänsi lukuisia kirjoja, mutta hyvin monien kirjojen kääntäjäksi on merkitty aviomies. Alex Schulman havahtui miettimään riideltyään vaimonsa kanssa – ties monennenko kerran – miksi hänen sisällään on selittämätöntä vihaa, lapset pelkäävät häntä ja vaimo kärsii tilanteesta. Hän pohti olisiko kaikelle jokin syy hänen sukunsa menneisyydessä. Ja oli.  

Schulman ryhtyi selvittämään isovanhempiensa elämää. Hän läpikävi arkistoja, luki päiväkirjoja ja isoisänsä laajan tuotannon. Lopulta hän löysi isoäitinsä erityisen huolellisesti säilyttämät kirjeet. Löytyi syy miksi isoisä suhtautui vaimoonsa väheksyvästi ja rakkaudettomasti.

Karinilla oli ollut lyhyt suhde avioliittonsa ensi vuosina ruotsalaisen kulttuurivaikuttajan Olof Lagercrantzin (1911-2002) kanssa. Kirjeet olivat Olofin kirjoittamia. Tukahdetun rakkauden tarina löytyi myös Olofin päiväkirjoista.
”Aurinko oli poissa ja pilvet roikkuvat raskaina ja lyijynharmaina. Mutta silti kaikki oli niin kirkasta ja ihanaa. Rastas lauloi kaukana kauniimmin ja heleämmin kuin koskaan ennen. Hän painautui minua vasten niin luottavaisesti ja vailla epäilyksi kuvaamattoman mustine hiuksineen, tummine silmineen ja valkoisina ihoineen”.  

Karin ei vain kyennyt eroamaan. Hän ei vain voinut. Tänä päivänä sitä on vaikea, lähes mahdoton ymmärtää. Hän joutui elämään miehensä mielivallan alla. Kaikki kolme elivät iäkkäiksi ja olivat jatkuvasti tekemisissä toistensa kanssa. Olofkin  avioitui tahollaan. Jäljellä oli kuitenkin rakkaus, joka ei koskaan kuollut – niin kirjassa kuin elävässä elämässäkään.

Ihastuttava, pakahduttava kirja. Elin henkilöiden kanssa monta päivää senkin jälkeen kun olin lopettanut lukemisen.





Kun mikään ei onnistu

Viljami Puustisen kirja Veljekset Gallèn (Like 2020, 320 s.) kertoo hänen isoisoisästään Uno Gallènista ja tämän veljestä Akselista. Kirja syntyi kun Puustinen sai käsiinsä isoäitinsä isältään Amerikasta saadut kirjeet.

Uno oli Gallènin veljeksistä se, jolle ei oikein mikään elämässä tahtonut onnistua. Unon avioliittoa temperamentikkaan Ellenin kanssa varjosti toinen mies. Sittemmin Lohjan kirkkoherrana toiminut Adolf Neovius rakastui tulisesti Elleniin vaikka oli itse naimisissa. Leskeksi jäätyään Neovius meni naimisiin eron saaneen Ellenin kanssa.

Siinä missä Akseli-veli teki uraa ja maalasi vimmatusti, Uno yritti rakentaa omaa elämäänsä niin Venäjällä, Suomessa kuin Amerikassakin. Kirjassa ollaan välillä Ruovedellä, välillä Pariisissa, Helsingissä, Espoossa, Pietarissa, Tyrväällä, Porvoossa, Berliinissä, New Yorkissa.    
  
Poikien äiti Mathilda Gallèn seurasi tiiviisti Akselin taiteilijan uraa. Uno väittää että Akseli oli äidin lempipoika. Uno itse valitsi vaikenemisen muutettuaan Amerikkaan. Hän ei pitänyt mitään yhteyttä äitiinsä. Ei Akselin urakaan yksiviivaisen menestykäs ollut. Oli kausia jolloin maalaaminen ei sujunut juuri ollenkaan tai tehdyt työt eivät saaneet kiitosta eivätkä ostajia.  

Siinä missä Uno Gallèn ei menesty ammatillisesti, hän menestyy ja etenee Vapaamuurarien hierarkiassa ja kaikessa veljeskunnan toiminnassa. Harvoin olen lukenut näin seikkaperäisesti vapaamuurarien menoista.

Kirja avartaa monella tavalla 1800-luvun ja 1900-luvun alun suomalaista kulttuurielämää. Tuntuu että kaikki tunsivat kaikki. Taiteilijoita, lehtimiehiä ja poliitikkoja yhdisti työ venäläistymistä vastaan.  

Kulttuurihistoriallisesti arvokas teos.    

torstai 9. huhtikuuta 2020

Fernando Aramburun Äidinmaa


Fernando Aramburun Äidinmaa (suom. Sari Selander, WSOY, 664 s.) on järkälemäinen kertomus kahden suvun elämästä Etan varjossa Pohjois-Espanjassa. Eta eli Baskien kotimaa ja vapaus perustettiin 1959 Francon diktatuurin aikana. Järjestö ajoi vuosikymmenten ajan väkivaltaisin keinoin itsenäisen baskivaltion luomista Pohjois-Espanjan ja Etelä-Ranskan alueelle. Järjestö lakkautettiin 2011.

Romaanin pienessä espanjalaisessa kylässä oli miltei sääntö että työläiskotien pojat ajautuivat Etan riveihin. Rohkeimmista heistä tuli oikeita taistelijoita. Vihan ja iskujen kohteena olivat kaikki, jotka eivät kannattaneet Etaa. Riitti kun oli yrittäjä, joka ei suostunut maksamaan tukirahoja Etalle. Rahoilla oli tarkoitus rahoittaa Etan toimintaa. Kuljetusfirman omistaja kieltäytyy ja joutuu herjauskampanjan kohteeksi ja lopulta hänet surmataan. Oliko tekijä ystäväperheen poika?

Äidinmaa on maaginen sukusaaga, jossa pala palalta selviää miksi kaikki tapahtui niin kuin tapahtui. Tapahtumat eivät etene aikajärjestyksessä ja se tekee lukemisesta kiehtovan ja palkitsevan. Lukijalle tulee pakottava tarve tietää mitä, miksi, missä ja kenelle.  

Romaanissa rakastetaan, vihataan, petytään, loukkaannutaan, sairastutaan, kadehditaan, onnistutaan, kuollaan. Sopiva kirja lukijalle, joka haluaa viipyä pitkään saman romaanin henkilöiden parissa.

Henkilöitä on paljon, koska samalla kun kerrotaan niistä jotka nyt elävät, kerrotaan myös heistä jotka ovat eläneet aikaisemmin. Espanjalaiseen tapaan äidit ja isätkin pitävät itsestään selvyytenä että lapset elävät naimisiinkin mentyään perheen kanssa sulassa sovussa. Sodan jälkeen syntyneitten lapset eivät kuitenkaan enää ajattele niin. Romaani on tulvillaan arkielämän kuvausta. Romaanin naiset ovat samaan tapaan vahvoja ja lastensa puolesta uhrautuvia kuten monien suomalaistenkin romaanien naiset.  

Politiikka loitontaa perheen jäsenet toisistaan, se rikkoo lapsuudessa rakennetun ystävyyden, se erottaa rakastavaiset. Kun Etan toiminta lakkautettiin, järjestö pyysi anteeksi kärsimystä ja vahinkoa, joita se aiheutti pitkään jatkuneen terrorikampanjansa aikana. Etan iskuissa kuoli yli kahdeksansataa ihmistä.







Meri Valkaman Sinun, Margot

Meri Valkaman Sinun, Margot (WSOY 2021, 556 s.) on raikas ja hiottu esikoisromaani. Esikoiskirjailija on toimittaja ja on asunut lapsuudessa...