Kun kirjan nimi on Orpotytöstä ministeriksi odottaa ilman
muuta sankaritarinaa. Ja sellaiseksi kirjassa on Sinikka Mönkäreen elämä
tehtykin. Kirjan on kirjoittanut Mönkäreen vävy, tietokirjailija Patrik
Pehkonen (Art House 2017, 212 s.). Mönkäreen lapsuus on hyvin koskettava,
päätyminen väitelleeksi lääkäriksi, kunnallispoliitikoksi, kansanedustajaksi ja
ministeriksi on hieno saavutus. Kirja vain on aika tavanomainen muistelmateos.
Päähenkilöstä jää kaikesta huolimatta hieman etäinen kuva, monet elämässä
vastaan tulleet henkilöt ”haukutaan”. Suurimman kiitoksen Mönkäreeltä saa Paavo
Lipponen. Tavanomainen muistelmateos, mutta samalla myös kertomus
yhteiskunnastamme, jossa on saattanut nousta arvoasteikossa korkealle vaatimattomistakin
lähtökohdista.
Näin kirjoitin Eläkkeensaaja -lehteen. En ole elämäkertojen
suurkuluttaja, mutta luettujen kirjojen listalla niitä on aika paljon.
Tellervo Koiviston (kirjoittaja Anna Mattsson) elämäkertaa
lukiessa hämmästelin miten tietämätön olen ollut Tellervo Koiviston panoksesta
erilaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä. Hän on tehnyt kaiketi paljon hyvää,
piilossa ja suuren yleisön tietämättä. Kun valtiomiehen puolisosta tehdään
kirja, usein jää se mielikuva että vaimon osuus miehen urassa ja etenkin
asioiden hoitamisessa on ollut suurempi kuin kukaan osaa kuvitella. Pakko
tokaista: tiedä häntä.
Sinikka Mönkäre on päässyt pitkälle elämässään. Hänen
elämänsä on monella tavalla kertomus siitä mihin suomalainen yhteiskunta on
antanut 1940-luvulla syntyneille mahdollisuudet.
Mönkäre on ollut etevä ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan.
Kirjaa lukiessa harmittaa kun oikeasti ei kerrota miten melko tavallisesta,
kieltämättä lääketieteen ja kirurgian tohtorista tulee ministeri. Useimmista
suomalaisista kansanedustajista tulee ministeri aika oudolla tavalla:
pääministeriksi valikoitunut poliitikko soittaa ja kertoo että nyt olet
ministeri. Kukaan ei ole kähminyt, lobannut, hoitanut asiaa millään tavalla.
Vain poliittisista käytännöistä täysin tietämätön uskoo moiseen.
Hieman on Sinikka Mönkäreenkin ulkokuori pettänyt vai onko
laskelmoitu että jotain pientä ”uutispommia” tarvitaan kirjan markkinointiin.
Aika moni saa kirjassa kunnon haukut niskaansa. Ei riitä että moitelistalle
joutuvat muiden puolueiden edustajat (Sirpa Pietikäinen ja Matti Vanhanen ennen
muuta), kunniansa kuulevat esim. Sinikka Hurskainen ja Eero Heinäluoma. Mutta
onneksi on loistava johtaja ja kunnioitettava Paavo Lipponen!
Tyylillisesti kirja on aika hatara. Kaiketi vävy on
haastatellut anoppiaan ja siitä sitten rakentanut kirjan. Hillitty ja väritön
sankari on varmaan itsekin halunnut juuri tällaisen kirjan.