maanantai 26. maaliskuuta 2018

Nuotion & Soinisen Sakset tyynyn alla



Monta maata, monta kaupunkia, monta murhaa, erimaalaisia ihmisiä, satunnaisia kohtaamisia, toinen maailmansota, vastarintaliike, dokumenttiohjaaja, englantilaisen taidemaalarin mestariteos, kaksi kirjailijaa. Siinä ainekset Nuotion & Soinisen uuteen dekkariin Sakset tyynyn alla (Bazar 2018, 302 s.).

Dokumenttiohjaaja Salome Virta on tuttu kirjailijakaksikon romaanista Nainen parvekkeella. Siinä oli keskiössä Albert Edelfeltin maalaus Nainen parvekkeella, nyt englantilaisen Frederick William Elwellin Girl with a Cigarette vuodelta 1942. Uusi romaani on yhtä vauhdikas kuin sen spontaani ja itsepäinen sankari Salomekin.

Kirjan juoni on hyvin koukuttava ja kahden kirjoittajan työn jälki sopivassa tavalla yhtenäistä ja tarkkaa. Tarinan seuraamista ja rikollisen jahtaamista – sitähän lukijakin tekee – helpotti lukujen selkeä nimikointi paikan ja ajan mukaan. Soljuva teksti viehätti, vaikka lukuisat ja uskomattomat tapaamiset ja juonen käänteet hieman häiritsivät.

Eppu Nuotion ja Pirkko Soinisen dekkarit sopivat niillekin jotka eivät halua lukea raakoja ja raskaita tarinoita rikollisten maailmasta. Sakset tyynyn alla on myös hienoa ajan kuvausta. On vastarintaliikettä toisen maailmansodan aikana Berliinissä, natseja, tämän päivän taide-elämää Berliinissä, populistipuolueen toimintaa. Se on myös rakkausromaani – monellakin tapaa.



maanantai 19. maaliskuuta 2018

Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa

Toinen ranta on Hangossa ja toinen New Yorkissa. Ja niiden välillä on jossain vaiheessa tehtävä valinta. Eeva Vuorenpään Kaksi rantaa (Minerva 2018, 352 s.) on monella tavalla sympaattinen historiallinen romaani.
Sydän-Suomessa pienessä mökissä elävä 17-vuotias Hanna joutuu ratkaisemaan elämänsä kulun, kun Amerikasta tulee kirje pian Hannan äidin kuoleman jälkeen. Eno kirjoittaa ja lupaa maksaa Hannan matkalipun Amerikkaan. Siellä tyttö saisi paremman elämän mitä koti-Suomi voi tarjota. Päätös lähtemisestä on vaikea, mutta kun naapuristakin on lähdössä tuttu tyttö, päätyy Hanna lähtemään.
Eeva Vuorenpää kuvaa niin Hannan matkaa Amerikkaan hyvin yksityiskohtaisesti. Lukijan on helppo samaistua aaltojen pärskintään ja merisairauden tuntemuksiin. Sama tarkka kuvaus jatkuu kautta linjan. Kuvaus New Yorkista on niin elävää, että on helppo kuvitella kulkevansa Hannan matkassa Brooklynissä, Harlemissa, Broadwaylle, Central, Parkissa ja Manhattanilla.
Häkellyttävää on Vuorensyrjän kuvaama 1920-luvun New York. Se tuntuu hyvin samanlaiselta kuin se New York, jossa kävin ensimmäisen kerran 1987 ja muutaman kerran sen jälkeenkin.
Hanna sopeutuu amerikkalaiseen elämänmenoon. Hän saa töitä hienon hotellin keittiöstä ja  pääsee aika nopeasti varakkaan perheen sisäköksi ja rouvan seuralaiseksi. Hanna ystävystyy muiden Suomesta tulleiden nuorten kanssa. Romaanista saa hyvän käsityksen suomalaisten siirtolaisten tiiviistä kanssakäymisestä ja erilaisista kulttuuririennoista. On liikuttavaa miten Hanna pienestä palkastaan säästää ja lähettää sekä paketteja että rahaa koti-Suomeen.
Hanna jopa välillä tulee muutamaksi kuukaudeksi takaisin kotiin, vaikka joutuukin jättämään rakastamansa miehen. Hän palaa Amerikkaan. Lamavuodet muuttavat elämänmenon Amerikassa 1930-luvulla ja Hanna tekee ratkaisun, jonka myötä hänen elämänsä saa aivan uuden suunnan. Hannan tarina on tarina Eeva Vuorenpään omasta suvusta. 
Kaksi rantaa on mukaansa tempaava, suurella sydämellä kirjoitettu valloittava siirtolaisromaani. Sen ajankuvaus on kiehtovaa ja tarkkapiirteistä. Romaania on iloa lukea. 




Eeva  Vuorensyjä on tv-ohjaaja ja käsikirjoittaja. Aikaisemmin häneltä on ilmestynyt kartano-yhteisöstö kertova trilogia Kotkansilmä (2007), Kotkansilmän perintö (2008) ja Kotkansilmän uusi loisto (2009) sekä jatkosodan aikaan sijoittuva romaani Arvet (2011). Eeva Vuorensyrjä on aloittanut kirjailijan uransa eläkepäivillään.  




keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Sielujen saari


Kolme naista: lapsensa hukuttanut Kristiina, holtittomasta elämästä tuomittu Elli ja työlleen omistautuva sairaanhoitaja Sigrid. Kaikkien kolmen kohtalona Seilin saari Paraisilla. Saari kiehtoo nyt kirjailijoita. Viime vuonna ilmestyi kaksi sairaalasaaresta ja ennen kaikkea sen asukkaista kertovaa romaania: Katja Kallion Yön kantaja ja Johanna Holmströmin Sielujen saari.

Sielujen saari (suom. Jaana Nikula, Otava 2017, 365 s.) on kertomus noista kolmesta mielisairaalassa olleesta naisesta. Se on myös kertomus suomalaisesta mielisairaalasta 1900-luvun alkuvuosikymmeninä. Kristiina päätyy saarelle 1899 ja Elli 1934. Sigrid aloitta työnsä saarella 1932..  

Seilin saarelle perustettiin houruinhuone eli mielisairaala jo vuonna 1689. Potilaita oli 30 – 50. Se oli paikkaluvultaan Suomen suurin mielisairaala. Seilin hospitaalin nimi muuttui 1841 parantumattomasti mielisairaille tarkoitetuksi turvalaitokseksi. Vuoden 1851 laajennus lisäsi potilaspaikkoja 67:ään, ja Seiliin voitiin näin siirtää entistä enemmän potilaita erityisesti uudesta Lapinlahden mielisairaalasta, jonne nyt sijoitettiin Etelä-Suomen potilaita.
Seilin hospitaalin toiminta-aate muuttui jälleen vuonna 1889. Silloin kaikki hospitaalin miespotilaat siirrettiin Käkisalmen vastavalmistuneeseen turvalaitokseen. Tästä eteenpäin Seilissä oli vain naispotilaita, ja naisten sairaalana se toimi aina vuoteen 1962 saakka.

Väitöskirjan innostamana
Johanna Holmströmin työn pohjana on Jutta Ahlbeck-Rehnin väitöskirja Diagnostisering och disciplinering: medicinsk diskurs och kvinnligt vansinne på Själö hospital 1988 – 1944. Romaani ei ole pelkästään sairaskertomus.
Siinä on hyvin tarkkaa kuvausta mielisairaiden hoidosta ja naisten ajoittain jopa epäinhimillisestä kohtelusta. Käytössä on kaikki mahdolliset pakkohoidon keinot. Olennaista romaanin kuvaamana aikana on se, että potilaat jäävät sairaalaan loppuiäkseen. Vaikka he tuntisivat itsensä terveeksi. Vaikka hoitajatkin pitäisivät heitä terveinä.
Elli ihmettelee miksi hänen on oltava Seilissä, vaikka tohtori myöntää että parannuskeinoa Ellin sairauteen ei ole. Tohtori Mikander vain tokaisee kun Elli vaatii poispääsyä, että ”Useimmat tämän saaren potilaat ovat olleet täällä vuosikausia, Heidän taudinkuvansa on muuttumaton. Tämä on kroonikkojen sairaala. Hyvin harvat kirjoitetaan täältä ulos. Käytännöllisesti katsoen ei ketään”.
Naisia ei hoideta, heitä vain säilötään. Ainoa keino mieleltään terveempien on takertua toistensa seuraan tai yrittää ystävystyä hoitajien kanssa. Ympäröivä luonto ja monenlaiset työtehtävät helpottavat jonkin verran.
Johanna Holmström on onnistunut hyvin vangitsemaan kirjaansa ankean ja ajoittain jopa miltä raastavan tunnelman ja tunteet. Romaani on osittain melko synkkää luettavaa, mutta se ei sinänsä ole mikään yllätys. Nykyisin psyykkisesti sairaita hoidetaan harvemmin sairaaloissa, mutta erilaisissa avohoitoyksiköissä, tehostetussa palveluasumisessa tunnelma on hyvin samalainen kuin Seilin hospitaalissa. Ulospääsyä ei ole, vaikka ulko-ovi olisikin auki.

Saaren salaperäinen lumo
Kristiina ei halua pois saarelta, hän aavistaa että hänet on leimattu loppuiäksi. Hänellä ei olisi elämisen mahdollisuuksia saaren ulkopuolella. Elli haluaa koko ajan pois ja hänen vanhempansa – ennen muuta äitinsä järjestää asiat niin että Elli pääsee pois.
Mielenkiintoisin on Sigrid. Hän on taitava sairaanhoitaja, joka varmasti saisi työpaikan muualtakin. Mutta Seilistä tulee hänelle turvapaikka. Hän kokee että potilaat tarvitsevat häntä. ”Me luomme järjestystä. Me suojelemme, hoidamme, palkitsemme ja jaamme rangaistuksia. Ilman meitä he tuhoutuisivat.” Hän lohduttaa ja kannustaa potilaitaan, mutta tietää että on kauneimmillaan, kun lupaa ja valehtelee parhaansa mukaan.” Vaikka kukaan ei kannusta häntä, hän jaksaa.
Sielujen saari ei päästä lukijaansa helpolla. Ajoittain se jopa ahdisti ja mietti onko pakko kuvata kaikki näin raadollisesti. Mutta vastaus taitaa sittenkin olla, että pitää.



     



Meri Valkaman Sinun, Margot

Meri Valkaman Sinun, Margot (WSOY 2021, 556 s.) on raikas ja hiottu esikoisromaani. Esikoiskirjailija on toimittaja ja on asunut lapsuudessa...