Eila Kilpinen: Unen kalastaja

Unen kalastaja (Momentum Kirjat 2026, 319 s.) on helsinkiläisen Eila Kilpisen esikoisromaani. Hän on kirjoittanut romaaninsa  Päivät kuluvat sairastuneen miehen hoitamisessa ja lastenlasten seurassa. Unen kalastaja on runsauden sarvi, joka on tulvillaan Kilpisen toinen toistaan elävämpiä tarinoita monista töistä ja työpaikoista, hänen tapaamistaan ihmisistä ja elämänsä varrella kuulleista erikoisista tapahtumista. 

Pakostakin lukija nostaa hattua sitkeälle aikuisopiskelijalle ja kolmen lapsen äidille, joka kertoo tottuneensa öiseen kirjoittamiseen iltalukion vuosina. Ensin oli oltava töissä, sitten hoidettava perhe ja vasta sitten oli aikaa läksyille. Kilpinen päätyi erityisluokkien opettajaksi ja hänellä onkin vankkoja mielipiteitä nykykoulun uudistamisesta toimivaksi oppilaiden kyvyt paremmin huomioon ottavaksi.

”Ei riitä, että tuntee oppilaittensa tiedot ja taidot. On oltava ITSE innostunut ja motivoitunut työstään. Siksi panostin opettamiseen ja kertasimme ja kertasimme. Kun lapsi tai nuori

huomasi ymmärtävänsä, oppivansa, hänkin innostui uusista asioista”, kiteyttää Kilpinen ajatuksensa opetustyöstä.  

Kirjailija myöntää, että kirja on kertomus hänen omasta elämästään. Henkilöiden nimiä on vaihdettu. Kilpisellä on ollut tapana lukea miehelleen sen mitä hän on öisellä kirjoitustuokiollaan saanut aikaan. Miehen heikko kommunikaatiokyky ei estänyt häntä ottamasta kantaa vaimon aikaansaannoksiin.

Harvoin olen tavannut niin iloista ja työhönsä tyytyväistä esikoiskirjailijaa kuin Eila Kilpinen (synt. 1949). Ylpeys aikaansaannoksesta ei ole turha. 

Sain kirjan kirjailijalta.   

 

Enni Mustonen: Pappilan piika

Enni Mustosen uusi kirjasarja Kytösavun tarinoita alkaa Pappilan piika -romaanillla (Otva 2026, 366 s.). Pappila, mihin juuri ripiltä päässyt Hanna saa pestin, sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Lapuan suurpitäjän itälaidalla kuvitteellisessa Kytöjoen kappeliseurakunnassa – lainaan kirjailijan omaa määritelmää tapahtumapaikasta. Tapahtumapaikka määrittelee sen että kirjassa puhutaan Lapualla tyypillistä pohjaalaista murretta.

Kielen ymmärtämistä helpottaa suuresti kirjan loppuun koottu sanasto. Monta sanaa olen oppinut kotona Nokialta kotoisin olevalta äidiltäni, mutta oli joukossa ihan uusia. Enpä ole tiennyt että rustookset ovat kapioita, västi on kaksirivinen verka- tai sarkatakki, kurmu on lehmä. Tavoilleen uskollisena kirjailija on tehnyt runsaasti taustatyötä.

Vuosikaudet kirja kirjalta arvostin historiaan perehtyneen kirjailijan tarkkoja havaintoja ja eläviä kuvauksia, kunnes luin Syrjästäkatsojan tarinoista, että Leppävaaran asema on kauempana Helsingistä kuin Kauniainen. Kaikkihan me rantaradan junilla kulkijat tiedämme, että ensin tulee Leppävaara ja vasta sitten Kauniainen. Toivuin virheestä nopeasti.

Pappilan piika on tulvillaan hienoa ajankuvausta vuodelta 1877. Kytöjoen pappilan väkeen tutustuin viime vuonna ilmestyneessä Pikkupappilan joulussa (Otava 2025, 140 s.). Se on kuvaus pappilan joulusta vuonna 1876.

Pappilan piiassa on raikasta ja mukaansatempaava uusi ympäristö. Pohjalaiset ihmisetkin ovat hieman erilaisia kuin Mustosen aikaisemmin kuvaamat Etelä-Suomessa asuvat. Harmillista on että kerronta on välillä verkkaista ja yksityiskohtaista. Tapahtumat ovat aika lailla ennalta aavistettavia.        

Mutta Enni Mustosen ystäville uusi romaanikirja on iloinen yllätys. Minäkin jään kaipaamaan tarinalle jatkoa.

Olen saanut kirjan kustantajalta.