Tommi Kinnusen Pitkä aukea (WSOY 2026, 264 s. kertoo Löytövaaran Johanneksesta. Miehestä, joka rakastaa valokuvaamista ja vaimoaan, yrittää hyväksyä katkeroituneen äitinsä käyttäytymistä ja sanomisia, murehtii miehiä rakastaneen isänsä kohtaloa ja iloitsee kun hänen poikansa saa mennä naimisiin rakastamansa miehen kanssa.
Pitkä aukea on oikea paikka Kuusamossa, niin kuin on neljäntien
risteyskin. Molemmat Kinnusen nimiä romaaneilleen. Neljäntienristeys (2014) oli
hänen esikoisteoksensa ja Lopotti (2026) toinen romaani. Romaaneissa eletään
Kuusamossa ja kuvataan Johanneksen suvun vaiheita.
Pitkä aukeaa on muistisairauden syövereihin sotkeutuneen
Johanneksen huikea maatka menneeseen elämään ja sen aikaansaamiin ajatuksiin. Johannes
elää elämäänsä tässä ja nyt. Valokuvaamon pyörittäminen ei sinänsä vastaa
ollenkaan Johanneksen mielikuvaa valokuvaamisesta. Kaikki tapahtuu tuttujen
kaavojen mukaan. Omia näkemyksiään Johannes toteuttaa vaeltamalla luonnossa ja
kuvaamalla luonnon ilmiöitä ja ihmeitä.
Johannes rakastaa ja arvostaa vaimoaan suuresti. Hiljainen
mies nousee vain ani harvoin puolustamaan eteläpohjalaista vaimoaan kärkkään ja
teräväsanaisen äidin käsistä. On vaikea hyväksyä ettei Johannes puolusta
vaimoaan, mutta samaa hämmennystä saa aikaan Kaarinankin kestäminen anopin ”kynsissä”.
Vasta kun äidin elämä alkaa olla päättymässä, rohkenee
Johannes myöntää, että toisinkin olisi voinut olla. ”Näinkö helppoa olisi olla
ihmisen edessä ihminen? Auttaa ja kannustaa, vaikean hetken tullen tarttua
käteen ja kannatella. Millaisia meistä olisi tullut, jos olisimme sen osanneet?”
Romaanin loppusivuilla tuntuu, että luen sitä mitä muistisairauden
loppuvaiheessa isäni ja mieheni kokivat ja ajattelivat. Heillä ei ehkä ollut
Johanneksen merta, mutta eletty elämä oli ollut pitkä ja monivaiheinen
molemmilla. Kyyneleitä…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti