torstai 13. huhtikuuta 2017

Uusi dekkaristi-tuttavuus Nele Neuhaus

Aikansa Nele Neuhausin massiivisen kokoinen kirja kökötti kirjahyllyssäni, Kun rinnalle tuli toinen Neuhausin vielä suurempi kirja, päätin lukea ensimmäisen.

Nele Neuhaus on Saksan tämän hetken myydyin dekkarikirjailija. Hänen tiensä kirjailijaksi on ollut hyvin kivinen. Kun kukaan ei halunnut julkaista hänen kirjojaan, hän julkaisia ne itse ja myi niitä miehensä lihanjalostusliikkeen konttorissa halukkaille. 

Neuhausin kirjoista ensimmäisenä suomennettu Lumikin on kuoltava (suom. Veera Kaski, WSOY 2016, 556 s.) valloitti minut täysin. Kertomus pienen hyvin sisäänpäin lämpiävän pikkukylän salaisuuksista ja valtaa pitävien häikäilemättömästä vehkeilystä on jännittävä, yllätyksellinen ja samalla myös inhimillinen. Vanhemmat haluavat suojella lapsiaan ja sukulaiset toisiaan. Mitään keinoja ei kaihdeta. Hämmästyttävän iso joukko ihmisiä pystyy pitämään 11 vuotta salaisuudet piilossa. 

Kaksi nuorta naista on kadonnut samana yönä ja syylliseksi löytyy poika, joka on seurustellut molempien tyttöjen kanssa. Poika tuomitaan vankilaan ja hän kärsii rangaistuksena ja palaa kotikyläänsä, jossa hänen isänsä yrittää sinnitellä, vaikka kyläläiset ovat hylänneet hänen ravintolansa ja mies on puilla paljailla. Lumikin on kuoltava on myös kertomus syyllisyydestä ja syyttömyydestä.

”Altenhainissa, tässä idyllisessä pikkukylässä, jota hän oli pitänyt tylsimpänä ja koleimpana paikkana koko maailmassa, asui armottomia, brutaaleja hirviöitä, jotka olivat naamioituneet keskiluokkaiseen harmittomuuteen." Näin ajattelee lukiolaistyttö, joka on joutunut kyläpahaseen, koska ei ole käyttäytynyt odotusten mukaisesti äitinsä luona Berliinissä. Isänsä uuden perheen luofna hänen on määrä rauhoittua.  Amelie saa iltatöitä paikallisesta ravintolasta ja siellä hän kuulee asioita, jotka eivät kuulu ulkopuolisille. Tyttö alkaa ottaa selvää asioista kohtalokkain seurauksin.    

Rikoksia selvittelevät rikostutkijat ovat sympaattisia ja heidän yksityiselämänsä sopivalla tavalla repaleista. Eli ainekset hyvään dekkariin on olemassa ja ne on käytetty taidokkaasti ja mukaansa tempaavasti.  


torstai 6. huhtikuuta 2017

Kuulas ja kaunis romaani Seilin saaren potilaista

Katja Kallio Yön kantaja Otava 2016, 381 s.

Kuumailmapallolla Turusta Pariisiin vuonna 1890. Moisen seikkailun on kokenut Amanda Fredrika Aaltonen. Seikkailu koitui kuitenkin kohtalokkaaksi, koska Amanda päätyi lähinnä irtolaisuuden vuoksi ensin Hämeenlinnan naisvankilaan ja sieltä Seilin saaren mielisairaalaan.

Katja Kallio on kirjoittanut haikean ja kuulaan romaanin todellisen Amanda Aaltosen (1864 – 1918) elämänvaiheista. Yön kantaja (Otava 2017, 380 s.) painottuu Amandan elinvuosiin Seilin saarella. Seilissä kaikki tapahtuu järjestyksessä ja suunnitelmien mukaan. Hoitajat hoitavat ja määräävät. Lääkäri käy saarella korkeintaan kerran viikossa ja pappi tulee kun joku on kuollut. Parempien aikojen muistona saarella on kirkko, on pappila ja monia muita rakennuksia. Kaiken yläpuolella on Lääkintöhallitus, josta uuttera sairaalan talouspäällikkö anoo milloin sänkyjä milloin mitäkin tarvekaluja – huonolla menestyksellä.

Yön kantaja on hienoa kuvausta Amandan mielen tasapainon heittelyistä. Kuten monen mielisairaan kohdalla, tuntuu välillä että Amanda ja hänen kohtalotoverinsa ovat terveempiä kuin hoitajat tai muut saarella työtä tekevät terveet. ”Ja tästä hänen päälleen sammuneesta ajasta. Se ei ollut menossa mihinkään, eikä sen alta päässyt pakoon. Hän makasi sen alla kykenemättä liikkumaan, puoliksi tukehtuneena. Ei mahtunut edes itkemään.”  

Amanda ei millään suostu uskomaan, että hän ei ole terve. Vähitellen hän tajuaa ettei hän pääse saarelta koskaan pois. Hän yrittää paeta, mutta hänet saadaan kiinni. Rakkauttakaan ei mielisairaalan potilaalle suoda. Amandan ja erakkomaisen Isakssonin rakkauden kuvaus, on huikean kaunista. Romaani on ankeasta ja ahdistavasta aiheestaan huolimatta raikas ja niin uskottava että omaakin mieltä alkoi ahdistaa.

”Helmikuun alun matalapaine puristaa vänkyrällä kädellä Amandan ohimoita. Sisäpuolelta pää on kohmeista rahkasammalta. Tällaisella säällä ei ole muuta ajatusta kuin että kohta pääsee sisälle suojaan”. Luonto on Amandan elämässä läsnä voimakkaasti. Mieliala heilahtelee hyvin paljon eri vuodenaikojan mukaan. 

Koskettava ja mieleen jäävä romaani.



Meri Valkaman Sinun, Margot

Meri Valkaman Sinun, Margot (WSOY 2021, 556 s.) on raikas ja hiottu esikoisromaani. Esikoiskirjailija on toimittaja ja on asunut lapsuudessa...