Maritta Lintusen Sata auringonkiertoa (WSOY 2023, 325 s.) kertoo nelihenkisestä perheestä joka muuttaa Pohjois-Karjalasta 1970-luvulla Göteborgiin, missä on luvassa töitä perheen isälle Volvon tehtaalta. Pikkutilan hoitaminen ja metsätyöt eivät enää elätä perhettä.
Perheen teini-ikäinen tytär Leena on haltioissaan uudesta kotimaastaan, hän sopeutuu vaivattomasti ja oppii uuden kielenkin nopeasti. Vanhemmat hyväksyvät uuden elämäntilanteensa pakon edessä. Perheen aikuistuva poika Seppo tietää oltuaan vuoden Ruotsissa, että hänen paikkansa on kotikylällä, kotitalossa.
Seppo on
innokas lukija ja tutustuu sattumalta hänen mailleen eksyneeseen kirjailija
Matti Pulkkiseen. Vasta Pulkkisen avulla Seppo tajuaa syvällisemmin mikä hänet
sitoo kotiseutuun ja sen kieleen. Kirjassa on käytetty paljon murretta, mikä
antaa kirjalle syvyyttä ja tuntumaa siihen mitä muuttajat ovat menettäneet.
Tätä kaikkea
alkaa tutkia Leenan tytär göteborgilaisen lehden toimittaja nähtyään
dokumentti-ohjelman, joka on tehty hänen äitinsä perheestä ja heidän
muutostaan. Kirjassa ovat äänessä monen sukupolven edustajat. Mitä vanhemmista
henkilöistä on kyse sitä haluttomampia he ovat kertomaan kokemastaan. Leenan alkuvuosien
innostus haalenee vuosien myötä. Kaiken ylle kiertyy ulkopuolisuus ja suru
vanhempien hylkäämisestä vanhoille kotikonnuille.
Lämminhenkisesti
kirjoitetussa romaanissa on monikerroksisuutta. Kipeidenkin tuntemusten
kanssa on
mahdollista, osittain myös pakko elää. Pakostakin jäin miettimään miten paljon
rankempaa ja vaikeampaa oman kotimaansa mahdottomia elinolosuhteita pakenevien
on sopeutua uusiin oloihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti