Roope Lipastin Kuuma linja (Atena 2025, 288 s.) on veijariromaaneja kirjoittaneen kirjailijan veijarimainen kertomus lapsuudesta ja ennen muuta poikien lapsuudesta. Lipasti on syntynyt 1970, joten muistot sijoittuvat 1970- ja 1980-luvuille.
Petja kavereineen
on saanut selville että Moskovan ja Washingtonin välillä on kaapelilinja. Molemmissa
päissä on laitteet, joiden avulla Neuvostoliiton tai Yhdysvaltojen ykkösmies
voisi painaa nappulaa ja saada aikaan vaikka ydinsodan. Todisteena tällaisen
kaukokirjoitinyhteyden olemassaolosta ovat presidentti Kekkosen kirjeet Suomen
Posti- ja lennätinlaitoksen johtajalle.
Pojat ovat
saaneet selville että linja kulkee aivan heidän kotitalojensa läheisyydestä.
Oman kuuman linjansa pojat rakentavat viilipurkeista. Purkit on yhdistetty narulla
toisiinsa ja ääni kulkee lankaa pitkin vaikka talosta toiseen.
Kuuman linjan
lisäksi maailmassa on paljon asioita, joista poikien on hyvä olla perillä.
Rakennusaineita maailman järjestyksen muokkaamiseksi tippuu aikuisten puheista jatkuvasti.
Etenkin Petjan äiti seuraa maailmanmenoa ja Petja onkin hyvin perillä tärkeistä
asioista. Lipasti on viehättävällä tavalla tavoittanut lasten ajatusmaailman ja
heidän keskinäisen solidaarisuutensa.
Maailmanpoliittisten
asioiden ohella myös tytöt ja heihin liittyvät olettamukset ja odotukset
pyörivät poikien mielessä melko lailla pienestä pitäen. Varjonsa heittää Petjan
varttumiseen äidin sairaus.
Ei aikuisten
tarvitse tietää mitä lapset puuhaavat. Omat tyttäreni ovat nyt aikuisina
kertoneet miten paljon he puuhasivat nimenomaan ulkona asioita, joista
aikuisilla ei ollut aavistustakaan. Kuuma linja on samalla kertaa hykerryttävän
hauska ja lasten selviytymisestä lämmöllä kirjoitettu kirja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti