Ruotsalaiskirjailijan
Anne Swärdin Vera (suom. Jaana Nikula, Otava 2018, 373 s.) on samaan aikaan
lumoava ja rankka romaani. Se on kertomus puolalaistytöstä, joka selviytyy toisen
maailmansodan päätyttyä hirvittävien kokemusten jälkeen Ruotsiin.
Romaanissa on
samankaltainen uskomaton ja hämmentävä tunnelma kuin englantilaisen Jessie
Burtonin Nukkekaapissa. Nukkekaapissa kotiinsa suljettu nuori vaimo elää
1600-luvun Hollannissa, Verassa eletään 1940 – 1950 -lukuja.
Vera on
romaanin päähenkilön Sandrinen tytär, joka syntyy äitinsä hääyönä jääkylmään
huvilaan. Sandrine on 16-vuotias, kun saksalainen upseeri tappaa hänen
vastarintaliikkeessä mukana olevan äitinsä hänen silmiensä edessä. Sandrinen
elämäntahto on niin voimakas että hän alistuu mukisematta kaikkeen mitä hänelle
tehdään. On se sitten eläminen saksalaisten sotilaiden tai yläluokkaisen ruotsalaisperheen luona.
Tarina on
samalla kertaa uskomaton ja hyvin koskettava. Miksi äiti ei voi rakastaa lastaan,
miksi homous on hirvittävää, miten riippuvaisia perheenjäsenet ovat toisistaan
ja maineestaan. Samalla kertaa huolehtivaisia ja armottomia.
”Tämä perhe
menee yli kaikkien rajojen salaisuuksineen ja konflikteineen. Valheita,
skandaaleja, salaista vehkeilyä, mutta yhtä usein myös avointa peliä. Heillä on
toisensa mutta he eivät näköjään pidä sitä etuoikeutenaan koska niin
innokkaasti manipuloivat ja tallovat toisiaan.”
Anne Swärd
kirjoittaa raskaistakin asioista kauniisti ja kuulaasti. Hän ei liioittele eikä
myöskään kaunistele. Kaikessa kerrotussa on lumoa. Se kietoo lukijan keskelle
elämää, jota ei usko edes olevan olemassa. Hieno romaani!
Skoonessa asuvalta Anne Swärdiltä on suomennettu hänen esikoisromaaninsa Kesällä kerran (2012) ja läpimurtoromaaniksi nimetty Viimeiseen hengenvetoon (2011).