perjantai 11. toukokuuta 2018

Timo Saarron Kuoleman kuukausi


Marraskuussa 1918 elämä Suomessa ja Helsingissä oli hyvin sekavaa. Poliisit oli erotettu viroistaan. Järjestystä valvoi punakaartin miliisikunta. Miliisiksi kelpasi melkein kuka eristyksissä. Rautatiet palvelivat vain atahansa. Asemansa ja virkansa olivat säilyttäneet vain etsivän osaston poliisit. Järjestyslaitoksessa heillä oli ammattitaitoa, jota eivät miliisiksi nimitetyt pystyneet korvaamaan. Tosin joukkoon pääsi myös kun oli tarpeeksi hyviä suhteita.

Koko kaupunki oli eristyksissä. Rautatiet palvelivat vain Venäjän armeijan tarpeita. Viljan tuonti Venäjältä oli supistunut. Suomenlahdella Helsingistä lähteen vallitsi purjehduskielto. Kaupungissa nähtiin nälkää.

Timo Saarron Kuoleman kuukausi (Karisto 2018, 310 s., Vuoden johtolanka 2018 -palkinto) sukeltaa keskelle tätä kaaosta. Kun kirjan päähenkilöksi nouseva miliisi ja virastaan syrjäytetty poliisi törmäävät ruumiisiin ja sitä kautta selvittämättömiin murhiin, on luettavana huikea ajankuva. Molempien asema sekavassa yhteiskunnallisessa tilanteessa on tukala. Ja vielä tukalammaksi kaikki muuttuu heidän päästessä jäljille siitä mistä murhissa oikein on kyse.

Kirjan sisäkansissa on karttapiirrokset kirjan tapahtumapaikoista Helsingin kantakaupungissa ja Helsingin Sörnäisissä. Huomaavaista on ollut liittää mukaan myös nimilista kaduista, joiden nimet ovat sadassa vuodessa muuttuneet. Merkillisellä tavalla tuntee olevansa tapahtumien keskellä, kun tietää paikat, joista puhutaan ja joissa tapahtuu. Paikka paikoin kuvaus on turhankin seikkaperäistä.

Kuoleman kuukausi välittää hyvin sen epätietoisuuden, jonka vallassa kaupungissa eletään. Välillä poliisireservaatti humaltuu Kaivohuoneella, välillä ollaan siveyspoliisin tiloissa, välillä yritetään auttaa aviottoman lapsensa kanssa elävää yksinäistä naista ettei tämän tarvitsisi lähteä hankkimaan elantoaan kadulta tai ollaan mukana hurmoshenkisessä hengellisessä kokouksessa.
    
Timo Saarron palkittu dekkari tuo uudenlaisen lisän sadan vuoden tapahtumista kertovien kirjojen runsaslukuiseen joukkoon.
  



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Hannele Cantell: Sekunnit ennen kaatumista

Hannele Cantellin Sekunnit ennen kaatumista (Tuuma 2022, 237 s.) on rehellinen ja tarkka kuvaus miten elämä muuttuu kun sairaus yllättää. Ca...