sunnuntai 30. joulukuuta 2018

Anna Kortelainen: Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää


Olin koulutovereitteni kanssa koulun jälkeen katsomassa muotinäytöstä Sara Hildenin muotiliikkeen ikkunoiden takana Näsilinnankadun ja Kauppakadun kulmauksessa Tampereella 1958. Pääasiassa naisten takkeja myyvä liike oli liikesiiven alakerrassa, mutta katutasolla oli valtavan suuret ikkunat, joten tilaa mannekiineille riittiä. Eniten meitä kiinnosti tamperelainen Pirkko Mannola, joka oli voittanut Miss Suomi -kilpailut. Asiantuntevasti me 14-15 tytöt totesimme, että Mannolalla ei ole kyllä riittävän kauniit sääret, pillikintut, sanoimme me.

Muotitalo Hildénin liike oli avattu lokakuussa 1956. Anna Kortelaisen Hyvä Sara!, Gummerus 2018, 447 s. kirjassa kerrotaan, että ennen liikkeen näyttäviä avajaisia Sara Hilden kävi Pariisissa ja hankki sieltä suuren määrän asusteita, vöitä, solkia, koruja ja huiveja. Hildenin muodikkaat ja hyvälaatuiset takit eivät olleet mitään halpatavaraa. Sodasta toipuneet tamperelaiset naiset halusivat olla muodikkaita ja olivat valmiita käyttämään pukeutumiseen rahaakin. Hildeniltä sai hyvän palvelun ja tarvittaessa ostokset saattoi maksaa osamaksulla.

Olen saattanut aikuisempana poiketa Hildenin liikkeessä katsomassa sopivaa takkia, mutta sieltä koskaan mitään ostanut. Olen aika varma, että äiti kulki Hildeniltä ostetussa tyylikkäässä ulsterissa. Kun ensin oli saanut käsityksen, että Sara Hilden on etevä liikenainen, alkoi vähitellen tihkua tietoa julkisuuteen että hän on myös taiteen kerääjä.  

Hyvä Sara! Sara Hildénin kolme elämää: Tuntematon Saara, tunnettu Sara ja Onnellinen Sara. Kirjan alaotsikot jo kertovat paljon.

Usein köyhistä oloista rikkaaksi kivunneen yrittäjän saavutukset kuitataan toteamalla, että hän oli hyvin etevä yrittäjä. Näin Saarankin rikastuminen selitetään. Saara loi pohjan liikenaisen ja taidemesenaatin uralleen tehdessään ahkerasti töitä vieraiden palveluksessa. Asiansa osaava liikenainen loi muitten palveluksessa ollessaan hyvät kontaktit tavaroiden eli tässä tapauksessa vaatteiden valmistajiin. Mielenkiintoisia ovat myös kuvaukset siitä miten Saara sota-aikana auttoi ystäviään ja tuttaviaan kaikenlaisten tavaroiden hankkimisessa.  Moni Saaran palveluihin muissa pukineliikkeissä tottunut asiakas, siirtyi haikailematta Saaran asiakkaaksi tämän omiin liikkeisiin.

Taide- ja taiteilijaelämä tuli tutuksi Erik Enrothin myötä. Avioliitto erityisine taloudellisine järjestelyineen teki Sarasta taidekeräilijän. Avioparin sopimuksen mukaan kaikki Erikin valmiit työt olivat Saran omaisuutta. Mutta tästä vastikkeena Erik Enroth eli täysin vaimonsa kustannuksella niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Avioliittoa varjosti taiteilijan alkoholismi.

Anna Kortelaisen ihaileva suhtautuminen kirjan päähenkilöön, tekee monelta osin kirjasta aika tavanomaisen elämäkerran. Pakko myöntää ettei Sara Hildénin aikaansaannoksia voi kuin ihailla. Kirjasta tekee erityislaatuisen sen kuvitus. Etenkin Sara Hildenin ja konservaattorin keskustelut taideteoksista ovat armottoman rehellisiä ja keskustelijoiden syvemmätkin tunteet paljastavia.  

Entinen tamperelainen lukee kirjaa varmaan hieman eri tavalla kuin ei-tamperelainen. Joten lisäpisteitä ja ihastelua tulee myös siitä.   




torstai 27. joulukuuta 2018

Pinnalla pysymisen taito


Onneksi Leppävaaran pari vuotta toiminnassa ollutta maauimalaa ei ihan pian uhkaa sulkeminen. Uimalasta on tullut minulle tärkeä paikka. Vesijuoksun lomassa voi taivaalta tähystää lentolaivueita, jotka toivat Putinin ja Trumpin varusteita Helsinkiin. Altaalla voi omissa ajatuksissaan ponnia päästä päähän, tai voi rupatella ystävänsä kanssa, ylipäätään kokea veden myönteinen vetovoima. Samaa vapauden tunnetta ei saavuta uimahallissa vaikka vesijuoksu-radalla voikin ikkunoista aavistaa millainen sää ulkona milloinkin on.   

Mitä tehdä kun maauimala, jossa olet uinut 80 vuotta aiotaan sulkea. Englannissa maauimalassa uiminen on monelle ainoa kosketus veteen. Ei ole tuhansia järviä, joissa uida.

Libby Page Pinnalla pysymisen taidossa (suom. Natasha Vilokkinen), Otava 2018, 333 s. päähenkilö on 86-vuotias Rosemary, jonka elämältä on luisumassa pohja pois uimalan sulkemisen takia. Paikallislehden nuori toimittaja tulee tekemään juttua maauimalasta ja ystävystyy Rosemaryn kanssa.

”Kate katselee häntä, vanhaa naista sinisessä uimapuvussaan, naista joka on uinut täällä koko elämänsä. Hän kuvittelee, miltä tuntuisi nähdä kaupungin muuttuvan ympärillä ja menettää paikka, joka tuntuu kodilta.”

Rosemarylle uimala on myös rakkaiden muistojen paikka, siellä hän on uinut vuosikausi yhdessä rakkaan miehensä kanssa. Rosemaryn ja Georgen rakkauden voima tuntuu romaanissa voimakkaana, vaikka George on kuollut pari vuotta aikaisemmin kun kirjan tapahtumat alkavat. Lapseton pariskunta on keskittynyt elämään yhdessä kiinteästi ja sopuisasti.

Kate saa voimaa omaan olemiseensa Rosemarylta. Paniikkikohtaukset, jotka ovat aika ajoin uhanneet Katen henkistä tasapainoa uudella paikkakunnalla ja uudessa työapikassa, haalistuvat ja loppuvat vähitellen. Ystävyyden voima voi olla ihmeellinen!

Pinnalla elämisen taito on herttaisen liikuttava kertomus siitä, mitä yhteisö voi saada aikaan, kun riittävän moni puhaltaa yhteen hiileen. Romaani on myös kertomus vanhan naisen rakkaudesta ja luopumisesta. Modernia romantiikkaa ja taistelua rahavaltaan vastaan. Oivallinen sekoitus!



lauantai 22. joulukuuta 2018

Seppo Aallon Kapina tehtailla. Kuusankoski 1918


Vuosi 2018 alkaa olla lopuillaan. Takana on monta romaania, tietokirjaa, näytelmää, tv-ohjelmaa, esitelmää, artikkelia siitä kaikesta mitä Suomessa tapahtui vuonna 1918. Yllätyin täysin kun Tieto-Finlandia -palkinnon voittanut Seppo Aallon Kapina tehtailla Kuusankoski 1918 (Siltala 2018, 358 s.) toi kansalaissotamme taustaan ja tapahtumiin aivan uusia ulottuvuuksia.

Seppo Aalto ei ole teoksessaan tyytynyt vain kertomaan mitä hirveyksiä Kuusankoskella rintaman molemmin puolin tapahtui 1918. Hän on ulottanut katseensa 1800-luvun loppuvuosiin. Se kaikki mitä tehdasyhteisössä oli tapahtunut 1800 -luvun loppuvuosista lähtien johti vääjäämättä yhteenottoihin talvella ja keväällä 1918.

Jälkikäteen voi tietynlaisella kunnioituksella suhtautua työntekijäjoukkoihin, jotka uskalsivat asettautua tehtaan ylintä ja keskijohtoa vastaan. Työntekijöitä oli sadoittain ja sadoittain, heidät oli helppo saada mukaan äärimmäisiinkin tekoihin, koska epäkohdat tehdasyhteisössä olivat vähitellen kasaantuneet kestämättömiksi. Kuusankosken tehdasyhteisö oli myös niin mittava, että sinne lähetettiin Paperiliiton agitaattoreita tukemaan ja organisoimaan.

Mielenkiintoista on myös se miten tehtaan työnjohtajat ja insinöörit asettautuivat tehtaan johtoa vastaan. Heillä oli käynnissä oma kapina. Turhautuminen kun mikään ei mennyt niin kuin oli suunniteltu, oli aikamoinen. 

Monen teoksen läpikahlaamisen jälkeen, oli hämmentävää löytää uudenlainen, historiallisesti tarkka ja analyyttinen lähestymistapa niin punaisten kuin valkoistenkin puolen tekoihin ja suhtautumistapoihin. Julius Polin ja Emil Mäki olivat Kymintehtaan kansakoulun johtokunnan jäseniä. Tupakkatauolla Mäki huomautti Polinille: ”Kyllä herrat ampuivat täällä paljon työmiehiä.” Polin yrähti: ”Eivät herrat työmiehiä ampuneet vaan sen tekivät teidän luokkaisenne.” Mäki oli hiljaa ja jätti sanomatta:” Niin eivät herrat rupea itse likaisia töitä tekemään.”

Pakko kliseemäisesti todeta, että teos on todella palkintonsa ansainnut.   




Meri Valkaman Sinun, Margot

Meri Valkaman Sinun, Margot (WSOY 2021, 556 s.) on raikas ja hiottu esikoisromaani. Esikoiskirjailija on toimittaja ja on asunut lapsuudessa...