tiistai 29. marraskuuta 2022

Alex Schulmanin Malman asema

Alex Schulmanin Malman asema (suom. Jaana Nikula, Nemo 2022, 295 s.) on häkellyttävä romaani. Se pureutuu perheen salaisuuksiin, sisarusten välisiin suhteisiin, vanhempien kyvyttömyyteen elää yhdessä ja olla vanhempia, lapsen liian suureen taakkaan, kun hän ei saa olla lapsi.

Romaanissa on kolme kertojaa ja heidän tarinoittensa kautta kaikki selviää lukijalle vähitellen. Mihin äidit ovat kadonneet, miksi sisarukset eivät saa kasvaa yhdessä, miksi rakastaminen on niin vaikeaa, Tärkeintä on saada selville miksi kaikki matkustavat Malman asemalle, missä ei ole mitään eikä ketään.

Schulman on ammentanut aiheet moneen kirjaansa omasta elämästään. Viidestä teoksesta on suomennettu Unohda minut (suom. Raija Rintamäki, Nemo 2017), Polta nämä kirjeet (suom. Jaana Nikula, Nemo 2020) ja Eloonjääneet (suom. Jaana Nikula, Nemo 2021). Kaikki niitä kirjoja, jotka jäävät askarruttamaan mieltä eivätkä unohdu.

Malman asemaa lukiessa ei ole tarvetta miettiä miltä lukiessa tuntuu kurkistaa ruotsalaisten kulttuuriperheiden verhojen taakse. Mutta samansukuisesta perheenjäsenten verkostosta on kyse nytkin. Schulmanilla on ainutlaatuinen kyky kuvata hyljeksityn lapsen tuntoja. Kun aikuiset ovat kykenemättömiä elämään omaa elämäänsä säällisesti, he ovat kykeneväisiä hylkäämään lapsensa – myös henkisesti.

Milloin tietää menettäneensä lapsensa? Tähän haetaan myös vastausta. Ehkäpä kaikki alkaa ennen kuin sitä huomaa. Ystävä hämmästelee: ”Mutta etkö ole huomannut, että kaikki muut pitävät lapsiaan sylissä, mutta te ette koskekaan tyttöön… En tiedä olenko koskaan nähnyt sinun pitävän häntä sylissä”.

 Malman aseman kertomuksessa on salaperäisellä tavalla myös toivoa kaikesta ankeudesta huolimatta. Hieno romaani.   

 


keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Annie Ernaux`n Isästä ja Äidistä

On helppo kertoa olevansa tänä vuonna Nobel-palkinnon saaneen ranskalaisen kirjailijan Annie Ernaux`n ihailija. Isästä ja äidistä (suom. Lotta Toivanen, Gummerus 2022, 152 s.) on hieno kirja. Samoissa kansissa on kaksi kirjaa. Isästä on tarina miehestä, joka häpesi koko ikänsä taustaansa ja äidistä, joka on näennäisesti vahvempi. Päästäkseen lähemmäksi keskiluokkaa pariskunta ryhtyy yrittäjäksi. Isä pyörittää kahvilaa ja äiti ruokakauppaa. Isä on kuitenkin edelleen tyytymätön elämäänsä. Äidillä on kahdet kasvot: toiset asiakkaille ja toiset kotiväelle..  

Tyytymättömyys omaan itseensä ja elämäänsä, saa äidin ja isän jäkättämään toisilleen. Normaali puhetapa ei kuulu perheen kulttuuriin.  Köyhyyden kammoksuminen tarttuu tyttäreen ja tämä aloittaa keskiluokan ihastelemisen hyvin varhain.

Koska vanhemmat eivät ole voineet käydä koulua kuin muutaman pakollisen vuoden, he haluavat tarjota tyttärelleen mahdollisuuden opiskella. Sitä mukaa kun tyttärelle karttuu kouluvuosia, hän erkaantuu vanhemmistaan. Vähitellen hän huomaa, ettei hänellä ole mitään puhuttavaa isälleen. Äidin kanssa välit pysyvät läheisempinä.

Annie Ernaux myöntää kirjoittavansa omasta elämästään, mutta tarkastelee yksilön kohtalon läpi yleistä yhteiskunnallista kehitystä. Hän on sanonut, että kirjoittaminen on poliittinen teko, joka avaa silmämme sosiaaliselle epätasa-arvoisuudelle.

Epätasa-arvoisuudesta kärsivät romaaneissa sekä isä että äiti. Kohti maineikkaan kirjailijan uraa kipuava Ernaux on halunnut pitää kiinni työläistaustastaan. Mutta hän pystyy myös myöntämään että hänen tavoitteenaan on samalla ollut myös erottautuminen siitä.  

Ruotsin akatemia perusteli Nobel-palkinnon myöntämistä ”rohkeudella ja kliinisellä täsmällisyydellä, jolla hän selvittää henkilökohtaisen muistojen juuret, vieraantumiset ja kollektiiviset pidäkkeet”. Palkinnon julkistamistilaisuudessa Akatemian sihteeri painotti, että Ernaux`n tuotanto on kirjallisuutta kaikille.

Puhutteleva kirja. On kuin lukisi omasta nuoruudestaan. Kotonani ei rähisty, mutta tarve sosiaalisesta noususta on hyvin tuttu. Vanhempani eivät kumpikaan koulumenestyksestä huolimatta voineet jatkaa opintojaan keskikoulussa. Koulutuksen kaipuu ja arvostaminen sai heidät pitämään huolta siitä, että me lapset saimme opiskella. Mutta samalla se toi välillä pintaan omat pettymykset ja toteutumattomat toiveet.

Luokkaero oli samalla tavalla kuin Ernaux`n elämässä tosi asia, sitä ei vain aina haluttu myöntää. Vanhempani olivat ylpeitä lastensa menestyksestä. Kouluvuosina saattoi äiti tuuskahtaa näsäviisaalle tyttärelleen: ”Tuollaiseksi sitä tulee kun käy oppikoulua”. Omalla käytökselläni ja puheilla ansaitsin huomautuksen.

Ymmärryksellä ja rakkaudella Annie Ernaux kuvaa äitinsä muistisairautta, sen mukanaan tuomia elämänmuutoksia ja äidin kuolemaa. Kirjan loppu on kaunis.

En enää saa kuulla äidin ääntö. Äiti ja hänen sanansa, hänen kätensä ja eleensä, hänen tapansa nauraa ja kävellä yhdistävät tämän naisen, joka minä nyt olen, siihen lapseen, joka minä joskus olin. Olen menettänyt viimeisen siteeni siihen maailmaan, josta olen kotoisin.   

 


keskiviikko 9. marraskuuta 2022

Johan Bargum Ikämiehiä

Jos voisin ostaa isälleni isänpäivälahjaksi kirjan, tiedän minkä kirjan olisin hänelle antanut. Isäni piti historiallisista romaaneista ja tamperelaisena tietysti yli kaiken Väinö Linnan ja Lauri Viidan teoksista. Isäni ei ole enää lahjaa vastaanottamassa, mutta olen varma että hän olisi pitää nyt 137 -sivuisesta Johan Bargumin novellikokoelmasta Ikämiehiä (suom. Outi Menna, Teos Förlaget 2022).

Novelleissa on eletyn elämän maku. Vaikka novellin kertoja muistelee lapsuuttaan, osaa hän nyt suhtautua siihen kaikella sillä ymmärryksellä mitä hänelle on vuosien saatossa kertynyt. Kun eläkkeellä oleva näyttelijä menee kysymään teatterinjohtajalta töitä, hän päätyy vaatenaulakon hoitajaksi. Tarkoitushan oli saada jokin rooli, vaikka kuinka pieni ja päästä takaisin näyttämölle. Mutta tarpeelliseksi voi tuntea itsensä naulakollakin.

Vanhat miehet ovat itse asiassa aika alakuloisia, kaikki muistot eivät ole pelkästään hyviä. Mutta kun yrittää pysyä elämänsyrjässä kiinni, kestää vanhojenkin muistelemisen helpommin. Eläkkeellä oleva taksiyrittäjä, ajaa silloin tällöin vanhalla autollaan keikan, kun hänen kyytiinsä tottunut asiakas sitä haluaa. Pakostakin hän joutuu miettimään ”minne kaikki ihmiset ovat matkalla. Vaikka on toki selvää, että kullakin heistä on oma määränpäänsä. Kaikkia ratin takana istuvia odottaa joku”.

Bargumin novellien sanomaksi haluan nostaa Huvila myytävänä kertomuksen kiteytetyn viestin: ”Ihmisen pitää unohtaa. Jollei unohda, ei voi elää. Kyky unohtaa on ihmiselle siunaus”.  Onneksi kokoelman ikämiehet eivät ole unohtaneet kaikkea mitä heidän elämänsä varrella on tapahtunut. Ilman muistia ei olisi tarinoita.     



 

Alex Schulmanin Malman asema

Alex Schulmanin Malman asema (suom. Jaana Nikula, Nemo 2022, 295 s.) on häkellyttävä romaani. Se pureutuu perheen salaisuuksiin, sisarusten ...