keskiviikko 16. marraskuuta 2022

Annie Ernaux`n Isästä ja Äidistä

On helppo kertoa olevansa tänä vuonna Nobel-palkinnon saaneen ranskalaisen kirjailijan Annie Ernaux`n ihailija. Isästä ja äidistä (suom. Lotta Toivanen, Gummerus 2022, 152 s.) on hieno kirja. Samoissa kansissa on kaksi kirjaa. Isästä on tarina miehestä, joka häpesi koko ikänsä taustaansa ja äidistä, joka on näennäisesti vahvempi. Päästäkseen lähemmäksi keskiluokkaa pariskunta ryhtyy yrittäjäksi. Isä pyörittää kahvilaa ja äiti ruokakauppaa. Isä on kuitenkin edelleen tyytymätön elämäänsä. Äidillä on kahdet kasvot: toiset asiakkaille ja toiset kotiväelle..  

Tyytymättömyys omaan itseensä ja elämäänsä, saa äidin ja isän jäkättämään toisilleen. Normaali puhetapa ei kuulu perheen kulttuuriin.  Köyhyyden kammoksuminen tarttuu tyttäreen ja tämä aloittaa keskiluokan ihastelemisen hyvin varhain.

Koska vanhemmat eivät ole voineet käydä koulua kuin muutaman pakollisen vuoden, he haluavat tarjota tyttärelleen mahdollisuuden opiskella. Sitä mukaa kun tyttärelle karttuu kouluvuosia, hän erkaantuu vanhemmistaan. Vähitellen hän huomaa, ettei hänellä ole mitään puhuttavaa isälleen. Äidin kanssa välit pysyvät läheisempinä.

Annie Ernaux myöntää kirjoittavansa omasta elämästään, mutta tarkastelee yksilön kohtalon läpi yleistä yhteiskunnallista kehitystä. Hän on sanonut, että kirjoittaminen on poliittinen teko, joka avaa silmämme sosiaaliselle epätasa-arvoisuudelle.

Epätasa-arvoisuudesta kärsivät romaaneissa sekä isä että äiti. Kohti maineikkaan kirjailijan uraa kipuava Ernaux on halunnut pitää kiinni työläistaustastaan. Mutta hän pystyy myös myöntämään että hänen tavoitteenaan on samalla ollut myös erottautuminen siitä.  

Ruotsin akatemia perusteli Nobel-palkinnon myöntämistä ”rohkeudella ja kliinisellä täsmällisyydellä, jolla hän selvittää henkilökohtaisen muistojen juuret, vieraantumiset ja kollektiiviset pidäkkeet”. Palkinnon julkistamistilaisuudessa Akatemian sihteeri painotti, että Ernaux`n tuotanto on kirjallisuutta kaikille.

Puhutteleva kirja. On kuin lukisi omasta nuoruudestaan. Kotonani ei rähisty, mutta tarve sosiaalisesta noususta on hyvin tuttu. Vanhempani eivät kumpikaan koulumenestyksestä huolimatta voineet jatkaa opintojaan keskikoulussa. Koulutuksen kaipuu ja arvostaminen sai heidät pitämään huolta siitä, että me lapset saimme opiskella. Mutta samalla se toi välillä pintaan omat pettymykset ja toteutumattomat toiveet.

Luokkaero oli samalla tavalla kuin Ernaux`n elämässä tosi asia, sitä ei vain aina haluttu myöntää. Vanhempani olivat ylpeitä lastensa menestyksestä. Kouluvuosina saattoi äiti tuuskahtaa näsäviisaalle tyttärelleen: ”Tuollaiseksi sitä tulee kun käy oppikoulua”. Omalla käytökselläni ja puheilla ansaitsin huomautuksen.

Ymmärryksellä ja rakkaudella Annie Ernaux kuvaa äitinsä muistisairautta, sen mukanaan tuomia elämänmuutoksia ja äidin kuolemaa. Kirjan loppu on kaunis.

En enää saa kuulla äidin ääntö. Äiti ja hänen sanansa, hänen kätensä ja eleensä, hänen tapansa nauraa ja kävellä yhdistävät tämän naisen, joka minä nyt olen, siihen lapseen, joka minä joskus olin. Olen menettänyt viimeisen siteeni siihen maailmaan, josta olen kotoisin.   

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Alex Schulmanin Malman asema

Alex Schulmanin Malman asema (suom. Jaana Nikula, Nemo 2022, 295 s.) on häkellyttävä romaani. Se pureutuu perheen salaisuuksiin, sisarusten ...