Tässä lähtöasetelma Jhumppa Lahirin uudessa romaanissa
Tulvaniitty (suom. Sari Karhulahti, Tammi 2014, 437 s.). Lahiri (synt. 1967) on
Intiasta muuttaneiden siirtolaisten tytär, joka on syntynyt Lontoossa ja
kasvanut Rhode Islandissa, paikassa joka on hyvin keskeisessä osassa
Tulvaniityssä. Nykyisin Lahiri asuu New Yorkissa.
Tulvaniitty avarsi ainakin minun tietojani ja
käsityksiäni Intian historiasta. Samaan aikaan kun Euroopassa ja Suomessa
opiskelijat politisoituivat 1960-luvun lopulla, tapahtui sama myös Intiassa. Vähitellen
nuorten maolaisuutta ihailevien opiskelijoiden toiminta muuttuu
väkivaltaiseksi.
Veljesten kohtalot yhdistää nuori nainen joka rakastuu Intiassa
elävään veljeen ja ryhtyy myös auttamaan tätä poliittisessa toiminnassa. Kun
Gaurin aviomies kuolee väkivaltaisesti, saapuu Subhash Yhdsysvallloista Intiaan
ja vie raskaana olevan Gaurin mukanaan pois nuivasti miniäänsä suhtautuvien
appivanhempien luota.
Romaanin hämmentävintä ja miltei mieltäni järkyttänyttä
luettavaa oli kuvaus siitä miten Gauri ei pysty rakastamaan synnyttämäänsä
tyttöä. Tytön hoito ja hoiva siirtyy vähitellen kokonaan Subhashille. Tyttö,
Bela saa vasta lähes aikuisena tietää että hänen rakas isänsä on oikeasti hänen
setänsä. Rakkautta ja kiintymystä ei horjuta mikään. Etenkään sen jälkeen kun
äiti jättää lapsen ja miehensä.
Tulvaniitty on hieno monikerroksinen romaani. Se on
poliittinen romaani, se on intialaisesta kulttuurista kertova romaani, se on ulkopuolisuutta
ja vierautta kuvaava teos. Kirjailija ei asetu kenenkään puolelle, vaikka
lukija helposti tuomitsee henkilöiden teot kaavamaisten käyttäytymismallien
mukaan. Kirjailijan hienotunteisuus ja empatia romaanin henkilöitä kohtaan tekevät
romaanista vaikuttavan ja omalla tavallaan tyylikkään.
Romaanin henkilöt saavat kertoa tapahtumat omasta
näkökulmaan ja omien kokemusten mukaisesti. Lukija pääsee ainutlaatuiselle
matkalla kahteen eri kulttuuriin ja joutuu pakostakin miettimään mikä on
päähenkilöiden syntyperästä johtuvaa ja mikä amerikkalaisuuden mukanaan tuomaa.
Jhumpa Lahirin kädenjälki on universaalinen ja hellävarainen.
Jhumpa Lahirin romaaneista on suomennetty Tämä siunattu koti (2001), Kaima (2005) ja Toinen maa (2008).