sunnuntai 29. kesäkuuta 2014

Rakkauden ja rakkaudettomuuden monta tasoa


Tulvaniitty
Kaksi veljestä, jotka ovat hyvin läheisiä toisilleen. Opiskeluvuosina toinen heistä radikalisoituu ja toinen suuntautuu tieteen tekemiseen. Radikaali veli päätyy maolais-kommunistiksi ja haluaa muuttaa Intian oikeudenmukaiseksi valtioksi. Toinen veljeksistä päätyy Yhdysvaltoihin tekemään väitöskirjaa.

Tässä lähtöasetelma Jhumppa Lahirin uudessa romaanissa Tulvaniitty (suom. Sari Karhulahti, Tammi 2014, 437 s.). Lahiri (synt. 1967) on Intiasta muuttaneiden siirtolaisten tytär, joka on syntynyt Lontoossa ja kasvanut Rhode Islandissa, paikassa joka on hyvin keskeisessä osassa Tulvaniityssä. Nykyisin Lahiri asuu New Yorkissa.

Tulvaniitty avarsi ainakin minun tietojani ja käsityksiäni Intian historiasta. Samaan aikaan kun Euroopassa ja Suomessa opiskelijat politisoituivat 1960-luvun lopulla, tapahtui sama myös Intiassa. Vähitellen nuorten maolaisuutta ihailevien opiskelijoiden toiminta muuttuu väkivaltaiseksi.

Veljesten kohtalot yhdistää nuori nainen joka rakastuu Intiassa elävään veljeen ja ryhtyy myös auttamaan tätä poliittisessa toiminnassa. Kun Gaurin aviomies kuolee väkivaltaisesti, saapuu Subhash Yhdsysvallloista Intiaan ja vie raskaana olevan Gaurin mukanaan pois nuivasti miniäänsä suhtautuvien appivanhempien luota.

Romaanin hämmentävintä ja miltei mieltäni järkyttänyttä luettavaa oli kuvaus siitä miten Gauri ei pysty rakastamaan synnyttämäänsä tyttöä. Tytön hoito ja hoiva siirtyy vähitellen kokonaan Subhashille. Tyttö, Bela saa vasta lähes aikuisena tietää että hänen rakas isänsä on oikeasti hänen setänsä. Rakkautta ja kiintymystä ei horjuta mikään. Etenkään sen jälkeen kun äiti jättää lapsen ja miehensä.

Tulvaniitty on hieno monikerroksinen romaani. Se on poliittinen romaani, se on intialaisesta kulttuurista kertova romaani, se on ulkopuolisuutta ja vierautta kuvaava teos. Kirjailija ei asetu kenenkään puolelle, vaikka lukija helposti tuomitsee henkilöiden teot kaavamaisten käyttäytymismallien mukaan. Kirjailijan hienotunteisuus ja empatia romaanin henkilöitä kohtaan tekevät romaanista vaikuttavan ja omalla tavallaan tyylikkään.

Romaanin henkilöt saavat kertoa tapahtumat omasta näkökulmaan ja omien kokemusten mukaisesti. Lukija pääsee ainutlaatuiselle matkalla kahteen eri kulttuuriin ja joutuu pakostakin miettimään mikä on päähenkilöiden syntyperästä johtuvaa ja mikä amerikkalaisuuden mukanaan tuomaa. Jhumpa Lahirin kädenjälki on universaalinen ja hellävarainen.     
  
Jhumpa Lahirin romaaneista on suomennetty Tämä siunattu koti (2001), Kaima (2005) ja Toinen maa (2008). 




      

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pirkko Saision Passio

  Pirkko Saision Passio (Siltala 2021, 732 s.) on järkälemäinen sekä ulkoiselta että sisäiseltä olemukseltaan. Tarina alkaa vuonna 1498. Mun...