torstai 21. kesäkuuta 2018

Sally Salmisen Katrina


Sally Salmista voi syystä nimittää unohdetuksi kirjailijaksi. Ahvenenmaalta muuttanut nuori tyttö oli piikana Ruotsissa, muutti Yhdysvaltoihin ja voitti käsikirjoituksellaan ruotsinkielisen romaanikilpailun 1936. Salminen oli kolmena vuonna Nobel-palkintoehdokkaana, palkinnon sai Suomeen lopulta Sillanpää. Salminen avioitui tanskalaisen taidemaalarin kanssa. Häneltä julkaistiin kaikkiaan 17 teosta.  
Nyt Sally Salmisen esikoisteos Katrina on ilmestynyt Juha Hurmeen suomentamana (Teos 2018, 448 s.). Kirja käännettiin lukuisille kielille. Vasta Mika Waltarin Sinuhe egyptiläinen ohitti sen suomennoksien määrässä.
Kirjan suomentaja kirjailija, ohjaaja Juha Hurme on kuvannut Sally Salmista rohkeiden aiheiden valitsijaksi ja saaristonraikkaaksi feministiksi. ”Yhdellä määreellä kuvattuna ihana kirjailija”, sanoo Juha Hurme.
Katrina on talollisen tytär Pohjanmaalla. Hän rakastuu päätä pahkaa komeaan ahvenenmaalaiseen merimieheen. Mies kertoo Katrinalle, miten hienot oltavat häntä odottaa, jos hän suostuu kosintaan. Vastoin vanhempiensa tahtoa Katrina haluaa naimisiin hurmaavan miehen kanssa. Häät pidetään, mutta muuten perhe hylkää Katrinan kokonaan. Ahvenanmaalla ei odotakaan hieno talo kaksine kerroksineen ja parvekkeineen, vaan pienenpieni harmaa mökki. Mies lähtee merille ja jättää nuoren vaimonsa selviytymään yksin. Eikä miehestä ole tukea Katrinalle missään elämän vaiheessa.  
Mutta onneksi Katrina on selviytyjä. Samaa sitkeyttä ja elämänuskoa mitä hän osoittaa ensimmäisen talven jälkeen, tarvitaan läpi koko elämän. Romaanin keskeisenä teemana on nykyisin niin muodikas vastakkainasettelu. On kylän rikkaat ja kylän köyhät ja melkein vielä ne kaikkein köyhimmät, joihin Katrina lapsikatraineen kuuluu.
Mutta Katrina ei alistu, hän ei ota vastaan armopaloja, vaan haluaa ansaita kaiken omalla työllään. Maa, jolla Katrinan ja hänen miehensä tölli seisoo, kuuluu kahdelle kapteenille ja he voivatkin sitten teettää töitä Katrinalla mielin määrin. Vanhin poika komennetaan töihin 8-vuotiaana. Koulua käymätön Katrina tekee kaikkensa jotta hänen lapsensa pääsevät kouluun.
Elämä on täynnä vastoinkäymisiä, parempiosaisten halveksuntaa, epäoikeudenmukaisuutta, lasten kuolemia, sairautta. Tarvitaan lähes epäinhimillistä kestävyyttä ja jaksamista, jotta Salmisen kuvaamissa olosuhteissa säilyy toimintakelpoisena, mutta Katrinan elämää ylläpitää lähimmäisen rakkaus. ”Katrina rakasti lasta sen itsensä takia, siksi että se oli turvaton pieni olento, joka oli kaikessa riippuvainen Katrinan vahvoista käsistä ja lämpimästä sydämestä.”
Kirjan suosion salaisuus 1930-luvun lopulla, lienee ollut sen todenmukaisuus. Se on tänä päivänäkin hyvin vavahduttaa ajankuvausta, mutta samalla se on ajatonta ja uskottavaa. En ole lukenut kirjaa aikaisemmin. On väitetty että kirjan vanhahtava suomennos olisi vuosien saatossa karkoittanut lukijat. Juha Hurmeen suomennos on soljuvaa ja sujuvaa, ehkäpä välillä hitusen liikaa tätä päivää. Katrina on tutustumisen arvoinen nainen.  


maanantai 18. kesäkuuta 2018

Eppu Nuotion Anopinhammas


Merkillistä että kirja, jossa etsitään vastausta vuosikymmeniä sitten tapahtuneeseen mystiseen kuolemantapaukseen, voi olla leppoisaa ja rentouttavaa luettavaa. Eppu Nuotion salainen ase on että hän osaa kirjoittaa juuri tällaisia kirjoja.

Eppu Nuotion Anopinhammas, Ellen Lähteen tutkimuksia (Otava 2018, 254 s.) on toinen Ellen Lähteestä kertova kirja. Ellen Lähde jo sinänsä on viehättävä yhdistelmä puutarhaihmistä, innokasta marttaa ja rikoksia rakastavaa eläkeläistä. Tällä kertaa kaikki alkaa Espanjassa vietettävistä häistä, jossa juhlivat suomalainen sulhanen ja espanjalainen morsian. Tapahtumat saavat merkillisen käänteen kun sulhasen äiti löydetään aamulla kuolleena.

Ellen vaistoaa että kaikki eivät ole sulhasen perhekunnassa ihan kunnossa. Suomeen palattuaan Ellen alkaa punoa palasia yhteen Turusta käsin. Ellenin tarmokkuutta lisää puutarhamatkan vetäjän, miellyttävän espanjalaismiehen mielenkiinto Elleniä kohtaan. Skype-puhelut ovat melkein jokapäiväisiä. Siinä sivussa Ellen ihastelee miten jo edellisessä kirjassa tullut nuori Samuel saa elämänsä uuteen järjestykseen. Ellenin huolenpidosta saavat nauttia monet muutkin. Ja kuten kunnon dekkarimaisessa kirjassa kuuluu kaikki kuuluu kaikkeen.

Lehtokarin sukukunnan salaisuudet selvenevät pala palalta. Onneksi lukija pysyy tässä kirjassa hyvin menossa mukana. Mikään ei ole liian monimutkaista eikä tarinassa päälle liimattua.  Suvussa on rankkoja asioita, jotka ovat jääneet selvittämättä. Ellen lähestyy ongelman ydintä vääjäämättömyydellä tarmokkuudella. Viehättävää on miten tuntuu että Mynämäen hieno kirkko on melkein tutumpi kirjan päättyessä kuin oma kotikirkko.

Täydellinen kesäkirja. Ja varmasti sen parissa viihtyisi syyspimeydessäkin. Mutta suolle en syyspimeässä lähde!




torstai 14. kesäkuuta 2018

J. Pekka Mäkelän Hunan





Matematiikan opettajani Tampereen Yhteislyseossa oli vuosina 1955 – 1963 (lukion ekaa vuotta lukuun ottamatta) Helvi Söderman eli Kimuna, kuten häntä kutsuimme. Nimi tuli siitä että opettaja oli ollut lähetyssaarnaajana Kiinassa. Hänen päänsä nyki kummallisesti. Hän oli hyvin halukas kertomaan meille tarinoita Kiinan vuosistaan. Ymmärsin että hän on ollut Kiinassa toisen maailmansodan aikaan ja päässyt pakenemaan sieltä hengessä kaupalla. Olimme varmoja, että hän oli kokenut Kiinassa pahoja asioita.

Kuten muutkin opettajat oli Helvi Söderman (1902 – 1986) oli mielestäni ikivanha. Emme kovin korkealle arvostaneet hänen opettajan taitojaan. Sillä olenkin sitten vuosikymmenet selittänyt huonoja matikan taitoja. Hän olisi ollut varmaan parempi lähetyssaarnaaja kuin matikan ope!

Södermanin sisaren tyttärenpoika J. Pekka Mäkelä tutustui jo äitinsä elinaikana isotätinsä ja kummitätinsä Kiinan vuosien (1935 – 1946) päiväkirjoihin. Ennen äitinsä varhaista kuolemaa Mäkelä kävi hänen kanssaan keväällä 1991 Hunanissa paikallisen kirkon vieraana. Vuosien kypsyttelyn jälkeen syntyi romaani Hunan (Like 2018, 549 s.).

Nyt tiedän hieman paremmin millaista matikan opettajani elämä Kiinassa oli. Mäkelä on rakentanut hienon romaanin, jossa Helvi Södermanin päiväkirja -merkinnät ovat sellaisenaan kannattelemassa tarinaa eteenpäin. Muut kirjan tapahtumat ja henkilöt ovat kirjailijan luomaa fiktiivistä kerrontaa.

Kokonaisuutena Hunan on vaikuttava kirja. Siitä saa hyvän kuvan siitä millaisessa murroksessa Kiinassa elettiin 1930 -luvun lopulla ja 1940-luvun alussa. Oli maan sisäisiä ristiriitoja kommunisteineen ja muine keskenään taistelevia joukkoja. Toinen maailmansota toi maahan japanilaiset. Henkilöt ovat hyvin uskottavia ja heidän kohtalonsa koskettavia.
Lähetysasemilla joissa Helvi Söderman muiden suomalaisten kanssa eli ja teki lähetystyötä ei ollut sen turvallisempaa kuin muuallakaan. Södermania ja kirjan muitakin lähetystyöntekijöitä jäytyy myös pysyvä epävarmuus siitä onko heidän työnsä todella tarpeellista ja oikeutettua.

Se miksi Söderman lähti Lahdesta matematiikan opettajan virastaan lähetystehtävää hoitamaan ei ole täysin selvinnyt. Täti ei halunnut paljastaa sitä edes viimeisinä elinkuukausinaan. Ehkäpä siihen ei ollut vain yhtä syytä. 

Muut kuin me Södermanin entiset oppilaat lukevat kirjan kurkistuksena Kiinan historiaan ja erilaisiin ulkopuolisten ihmisten kohtaloihin. Nyt osaan kunnioittaa ja arvostaa opettajaani aivan toisella tavalla. On hienoa, että hänen päiväkirjansa ovat tulleet julkisiksi. Niissä ei paljasteta mitään suuria tunteita eikä salaisuuksia. Tekstit ovat hyvin hillittyjä, eivät aina edes kovin henkilökohtaisia.       



lauantai 9. kesäkuuta 2018

Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaosto




Tarina, jossa välillä ollaan ruokakaupassa, sängyssä, ratkomassa vaikeita työn aiheuttamia ongelmia, pohditaan parisuhteen merkitystä tai merkityksettömyyttä. Toisaalta eletään tavallista perhe-elämää: nainen, mies ja lapsi. Toisaalta liikutaan perimmäisten kysymysten äärellä.

Turhaan ei Jenny Offillin Syvien pohdintojen jaostoa (suom. Marianna Kurtto, Gummerus 2018, 237 s.) ole mainostettu poikkeukselliseksi romaaniksi. Sitä se todella on. Ja kaiken lisäksi hyvässä mielessä.

Elämä ei ole romaanin kertojalle ollut ihan sitä mitä hän on kuvitellut. Sitä ei ole ollut perhe-elämä, ei työ, ei äitinä oleminen. Moni asia kiertyy unen ympärille: ”Olen viime aikoina nähnyt toistuvasti unta, jossa mies laittaa kanssani poikki juhlissa ja sanoo: Selitän myöhemmin. Anna minun nyt olla rauhassa. Mutta kun kerron unesta hänelle, hän muuttuu kärttyisäksi. ”Mehän olemme naimisissa, jos muistat. Ei kukaan ole laittamassa kenenkään kanssa poikki.”

Mutta nainen on mielessään koko ajan eroamassa. Miehellä on tyttöystävä ja nainen yrittää löytää elämäänsä uusia ulottuvuuksia. Offillin tapa kertoa naisen mielenliikkeistä on monivivahhteista, moniulotteista, uudella tavalla raikasta ja erilaista. Välillä romaani lukee kuin päiväkirjaa, välillä kuin merkillistä yksinpuhelua, välillä on kuin lukisi filosofista tai psykologista tekstiä.

Yllättävää on että pariskunta muuttaa uudelle paikkakunnalle ja aloittelee siellä romaanin loppupuolella uutta elämää. Helppoa se ei ole, mutta amerikkalaiselta romaanilta odottaa toisenlaista ratkaisua. Niinpä ns. onnellisesta lopusta iloitsee, vaikkakin se tuntuu teennäiseltä.

Romaanin voima on sen todenmukaisuudessa ja tyylin moninaisuus ja yllätyksellisyys. Ongelmien ratkomisessa ja suhteessa toiseen tai toisiin ihmisiin olemme hyvin yllätyksellisiä. Vaikka kertoja yrittää vakiinnuttaa mielensä tasapainoa hakemalla apua monenlaisista filosofisista ja muista lähteistä, ei mikään ole yksinkertaista.


torstai 7. kesäkuuta 2018

Enni Mustosen Taiteilijan vaimo



Bulevardilla, Albergassa ja Pariisissa 

On kaksi vaihtoehtoa kun saa käsiinsä Enni Mustosen uutuuden Taiteilijan vaimo (Otava 2018, 427 s.).  Kirja on odotettu ja siitä pitää. Tai. Lukiessa ajatukset risteilevät miksi joku haluaa kirjoittaa saman naisen elämästä kuusi romaania ja lisää on tulossa. Ja tässä minä istun ja luen.

Tuottelias Enni Mustonen (itse asiassa Kirsti Manninen) on kirjoittanut lukemattomia romaaneja, näytelmiä, kuunnelmia, tv-käsikirjoituksia ja ollut monessa mukana. Moni hänen romaaneistaan on ollut sarja.

Aluksi oli hauska seurata miten paimentyttö Idasta kasvoi topakka emännöitsijä, itsenäinen nainen. Oma viehätyksensä oli Idan työpaikoissa. Sai uudesta näkökulmasta kurkistaa Topeliuksen ja  Sibeliuksen perheiden ja Albert Edelfeltin elämään. Romaanit ovat myös kappale suomalaista kulttuurihistoriaa.

Nyt tarinassa on edetty Idan, täysihoitolan pitäjän tyttären elämän seuraamiseen. Kirsti on päätynyt Pariisiin saamaan oppia muodin maailmassa. Samaan aikaan Pariisissa on tietysti Olavi Paavolainen, Mika Waltari, Heikki Asunta, Yrjö Gustafsson. Idan täysihoitola on Viivi ja Ville Vallgrenin huvilan naapuristossa ja tietysti perheet ovat ystävystyneet.  

Jotta mukaan saadaan koko suomalainen eliitti on mukana Hertta Kuusinen, Kirstin luokkatoverina. On tunnettu lehtimies Erkki Kivijärvi, L. Onerva, Leevi Madetoja, Eino Leino, Minna Craucher. Tuntuu että kirjailijalla on lähes pakonomainen tarve ujuttaa romaaneihinsa mukaan kaikki kuvattavan aikakauden suomalaiset kulttuurihenkilöt. Pirtukauppa, Lapuan liike ja kyydityksetkin on saatu mukaan. Idan aviomies on taksiautoilija, joka öisillä ajoretkillään hoitelee omasta mielestään ”isänmaan asioita”.

Kirsti perustaa ystävättärensä kanssa muotiliikkeen Helsingin Bulevardille. 1930- ja 1940 -lukujen muotia on hauska seurata ja sitä miten kekseliäästi naiset nappaavat ajan tapahtumista ideoita tuotteisiinsa.  Charles Lindberghin ensimmäinen välilaskuton lento yli Atlantin valtameren ja lentäjän vierailu Suomessa saivat naiset valmistamaan lentäjänlakkeja. Niistä tulikin Kirstin muotiliikkeen ”hittituote” pitkäksi aikaa.

Kaiken kaikkiaan romaani on kepeää ja harmitonta ajan kuvausta, onneksi kuitenkin hyvin todentuntuista kaikesta huolimatta. Mukaan on mahdutettu Kirstin miehen kuvanveistäjä Iivon taiteen tekemisen kiemuroita. Ehkäpä seuraavassa romaanissa kuulemme lisää menestyneestä kuvataiteilija Aaltosesta.

Enni Mustosen tyyli on sujuvaa, henkilökuvat kohtalaisen uskottavia. Mutta mielessä väikkyy toisenkinlainen mahdollisuus kuvata Suomen historiaa. Olisihan eri vuosikymmeniä voinut kuvat itsenäisissä romaaneissa. Sarja syntyy nopeasti ja nyt olemme tottuneet moniosaisiin teoksiin niin tv-sarjoissa kuin romaaneissa. Nyt odotamme Elena Ferranten Napoli-sarjan neljännen osan suomennoksen ilmestymistä ja viimeistään kevättalvella mikä on seuraavan Syrjästäkatsojan tarinan osan nimi. Päätyykö Kirsti poliitikoksi?  



Heidi Köngäs: Tango Frisk

Heidi Köngäksen Tango Frisk (Otava 2024, 400 s.) alkaa suuresta rakkaudesta ja päättyy pettymyksiin. Heidi Köngäs on vahvojen naisten kuvaaj...