maanantai 27. maaliskuuta 2023

Alex Schulmanin Kiirehdi rakkain

Alex Schulmanin Kiirehdi rakkain (suom. Jaana Nikula, Otava 2023, 126 s.) on kaunis ja herkkä kirja hänen isästään. Olemme tottunut siihen, että Schulman kirjoittaa perheestään ja sukulaisistaan suorasukaisesti ja vähemmän hienovaraisesti. Isästään Allan Schulmanista (1919-2003) hän kirjoittaa aivan eri tavalla. Allan Schulman oli syntynyt Suomessa ja muuttanut Ruotsiin 1953.

Isä poikkeaa Alexin kavereiden isästä siitä syystä, että tämä on vanha. Isä ei paini poikiensa kanssa eikä heittele heitä ilmaan. Mutta kaikissa haastatteluissa isä kertoo miten hienoa on tulla isäksi vanhoilla päivillään. Hän on saanut tavallaan uuden elämän. Kun Alex syntyy on hänen isänsä 57-vuotias ja äiti 25-vuotias, vanhin veli on kaksi vuotta Alexia vanhempi ja nuorin veli kolme vuotta nuorempi.

Alex ei veljiensä tavoin osaa pitää tilannetta mitenkään outona. Koulussa hänelle paljastuu erilaisuus. Kun luokkatoverit lukevat aikakauslehdestä Alexin isän haastattelun, he aloittavat kiusaamisen. Miten jollakulla voi olla noin vanha isä? Alex ei kerro kiusaajista, isää ei pidä rasittaa millään turhalla.

Isä on hyvin uppoutunut töihinsä toimittajana ja tuottajana. Hän on hyvin tunnettu ja ansioitunut ammattilainen. Alexin elämän jännittäviä kokemuksia onkin pääsy isän töihin. TV-studion ilmapiiri on aivan omanlaisensa. Lähetyksen seuraaminen on pikkupojalle luottotehtävä, on oltava hipihiljaa, kun lähetys on alkanut.   

Schulman kuvaa lapsuuttaan ja tuntemuksiaan hienosti, lapsen kertojan ääni on tarkka ja ymmärtäväinen kaikkea kohtaan. Kun isä vanhenee huolehtivat pojat hänestä yhtä enemmän ja enemmän. Vaikka isän voimat heikkenevät, yrittävät pojat kannustaa häntä selviytymään. Isän ja poikien yhteinen perinne on juhannuksen Coca-Cola -kisa, joka kisataan vielä sinäkin juhannuksena kun mökille ei enää päästä ja isän voimat ovat huvenneet. 

Kuvaukset isän jatkuvista kaatumisista ja apuun rientämisestä, hoitokotijaksoista ja reisiluun leikkauksesta ovat hyvin realistisia. Olen kokenut saman aviomieheni rinnalla. Ruotsalaisen hoitokodin ilmapiiri ja elämänmeno on hyvin samanlaista kuin meillä. Taitaisi rapujen salakuljettaminen läheiselle onnistua meidänkin hoitokodeissamme.

Kiirehdi rakkain kertoo lämpimästi ja koruttomasti isän kuolemasta ja kuoleman aiheuttamasta surusta.  Kirjan nimi on peräisiin Tove Jansson Syyslaulusta. Laulu lauletaan isän hautajaisissa. Isän muisto seuraa Alexia hyvänä ja välillä pahanakin.   

Aikaisemmin Alex Schulmanin tuotannosta on suomennettu Unohda minut (2017) – pääosassa äiti, Polta nämä kirjeet (2029) – suvun salaisuudet, Eoonjääneet (2021) – Alex ja hänen veljensä.




torstai 23. maaliskuuta 2023

Satu Rämöm Rósa ja Björk

Tämän kevään odotetuin romaani on varmaan Satu Rämön Rósa ja Björk (WSOY 2023, 360 s.). Se jatkaa viime vuonna ilmestyneen Hildur-romaanin päähenkilön elämäntarinaa.  Hildur-poliisin työparina on edelleen työharjoittelijaksi Islannin Länsivuonoille tullut suomalainen Jakob. Nyt parivaljakko saa selvitettäväkseen korruptoituneen kunnallispoliitikon kuoleman. Hyvin pian siihen rinnalle nousee pienlentokoneen putoaminen ja lentäjän kuolema.

Satu Rämö on kehittänyt alun romaanitrilogiaansa – kirjailija kertoi heti että dekkareita tulee kolme – keittiön pöydän ääressä. Kun korona-aika alkoi, vähenivät matkaoppaan työt, matkailuaiheiset jutut eivät kiinnostaneet lehtiä. Hän oli saanut valmiiksi kirjansa Talo maailman laidalla ja hänestä tuntui, ettei Islannista ole enää mitään kerrottavaa. Oli tyhjää tilaa ajatella. Jotain uutta pitäisi löytää.  Kirjailija myöntää pohtineensa voisinko kirjoittaa jotain mikä ei olisi totta, ei faktaa vaan fiktiota.

Syntyi idea Hildur-nimisestä poliisista ja hänen työparistaan suomalaisesta Jakobista. Ensin piti tarkistaa Reykjavikin kirjastossa kaikki kymmenen vuoden sisällä ilmestyneet islantilaiset dekkarit, olisiko niissä päähenkilönä Hildur (suomeksi taistelija). Ei ollut ja niin Hildurin tarina sai siivet alleen.



Ròsassa ja Björkissä selvitetään kahta Hildurin kotikylässä tapahtunutta rikosta ja siihen rinnalle nousee Hildurin kahden pikkusiskon kohtalo. Rämö jatkaa uudessakin kirjassa islantilaisen luonnon hienoa kuvaamista ja lisäksi islantilaisen mielenlaadun analysointia. Kirjailija myöntää, että Islannissa kaikki tuntevat toisensa. Virallista tietä hoitaen asioiden hoitaminen kestää.  Asiat järjestyvät, jos tuntee jonkun, jolle soittaa ja joka voi auttaa.

Vaikutusvaltaiset rapsuttelivat toistensa selkiä kaikessa rauhassa. Muuri heidän ja tavallisten ihmisten välillä oli niin korkea, että ylintä taloudellista ja sitä kautta myös poliittista valtaa käyttävien valta-asemia oli vaikea rikkoa.  

Tähän romaanin kunnallispolitiikan mahtimies on luottanut. Hän uskoi voivansa loputtomiin hoitaa asioita omalla tavallaan ja saada aina enemmistön puolelleen valtuustossakin. Mutta on mies, joka on päättänyt tehdä lopun tälle vehkeilylle. Järin omaperäinen ei asetelma rikoskudelmassa ole, mutta Satu Rämö kirjoittaa tarinansa vetävästi ja punoo kaiken toisaalta riittävän helpoksi ja riittävän vaikeaksi yhtenäiseksi kokonaisuudeksi. Jännite säilyy kun näennäisesti ja selvään kuvioon tuleekin yllättäen ihan muuta kuin lukija on olettanut.  

Siinä missä Satu Rämö on taiturimainen juonen käänteiden punoja, on romaanin Hildur erinomainen poliisi. Ja nyt hänestä tulee myös rohkea oma itsensä, kun hän alkaa jälleen kerran selvittää sisarustensa kohtaloa. Se purkautuu ja selviää yllättävällä tavalla. Vanhat valokuvat auttavat. Omalla tahollaan Jakob alkaa rakentaa uudenlaista elämää itselleen. Hän saa puhtia hoitaa huostajuuskiistaa norjalaisen ex-vaimonsa oikeuksiensa mukaisesti.

Hildur -romaani myytiin viime vuonna kaikki formaatit huomioon ottaen 79 000 kappaletta – enemmän kuin mitään muuta romaania. Samanlaista menestystä uskallan ennustaa uudellekin romaanille. Kirjailija kirjoittaa parhaillaan kolmatta HJildur-kirjaa, se ilmestyy marraskuussa ja siinä Hildur tuo Jakobin Suomeen.

 


Satu Rämön kuva Reijo Suomela

tiistai 14. maaliskuuta 2023

Juha Itkosen Teoriani perheestä

Juha Itkosen Teoriani perheestä (Gummerus 2023, 191 s.) on kirjailijan pohdintaa siitä millaista on olla lapsuuden viisi-henkisen perheen lapsi ja millaista elämä on oman kuusi-henkisen perheen isänä. Juha Itkosen ja hänen vaimonsa perheen kasvaminen neli-lapsiseksi ei ollut itsestään selvää. Siitä Itkonen on kertonut kirjassaan Ihmettä kaikki (Otava 2018, 206 s.).

Itkonen on lukuisissa haastatteluissaan harmitellut sitä miten meillä valitetaan lapsiperheen elämän hankaluuksista. Itkosille pelkästään kaksosten saaminen on ollut ihme. Perheessä on myös kaksi isompaa lasta, lasten ikäero on sattumalta aina kuusi vuotta. Lapset ovat sairastaneet ihan samalla tavalla kuin kaikkien muidenkin lapset, mutta Itkonen pitää sitäkin puolta elämässä luonnollisena.

Pakostakin isoäidin näkövinkkelistä ihailen Itkosen mutkatonta tapaa kertoa miten arkipäivästä ja hankalistakin asioista selvitään, mitä nyt yhdestä kiukuspäissä rikotusta wc:n ovesta. Vaatii tavattoman hyvää organisointikykyä hoitaa kaksoset ja isompien lasten harrastukset. Aina tuntuu olevan ohjelmassa jotain lapsiin liittyvää. Ja siinä sivussa perheen äiti pyörittää menestyviä yrityksiä ja perheen isä luo uraa menestyvänä kirjailijana.  

Elämä on antoisaa ja Itkonen selvästi nauttii roolistaan ison perheen isänä. Hienosti hän kertoo aina välillä lapsuutensa perheestä, myös tänä päivänä. Vertailu oman isän ja tämän päivän isien roolien välillä on osuvaa.  Ei Itkonen oikeastaan ole isältään enempää läsnäoloa edes osannut vaatia. Paljon on lämpimiä muistoja perheen yhteisiltä matkoilta, hiihtoretkiltä isän kanssa. Erityisen lämmöllä Itkonen muistelee pikkusiskoaan.  Isoveli taluttamassa pikkusiskoa balettiharjoituksiin. Ja nyt viemässä omaa lastaan harjoituksiin.

Lämminhenkinen kirja.       




maanantai 13. maaliskuuta 2023

Victoria Belim: Punaiset seireenit

Luettuani Victoria Belimin (suom. Tero Valkonen, Tammi 2023, 307 s.) Punaiset seireenit uskon ymmärtäväni hitusen paremmin ukrainalaisia ja Ukrainaa. Victoria Belim asui elämänsä ensimmäiset 15 vuotta Ukrainassa. Sitten hänen perheensä muutti Yhdysvaltoihin Chicagoon ja sieltä Belim muutti Brysseliin. Vuosi 2014 muutti hänen suhtautumistaan synnyinmaahansa. Hän halusi tietää millaisesta maasta hän on kotoisin ja millaisia ihmisiä ovat olleet hänen sukulaisensa.

Alun perin hänen tarkoituksensa oli kirjoittaa tietokirja Ukrainasta. Hän on opiskellut politiikantutkimusta. Hän matkusti äitinsä suvun kotiseudulle Pultavan lähelle. Siellä hänen isoäitinsä hoiti puutarhansa marjapensaita ja kirsikkapuita, viljeli tomaatteja ja perunaa. Isoäitiä puutarhatöissä auttaessaan Belim jutteli sukulaisista isoäidin kanssa ja päätti että tietokirjan asemasta hän haluaa kirjoittaa sukunsa tarinan.  

Hyvin pian hän törmäsi vaikenemisen muuriin. Pahiten tilanne kärjistyi Israelissa asuvan sedän kanssa. Tämä puolusti Putinia, ylisti venäläisyyttä ja muisteli ylpeänä nuoruutensa Neuvostoliiton saavutuksia. Kukaan sukulaisista ei halunnut kertoa mihin ja miksi Belimin isosetä eli isoisän veli Nikodim oli i kadonnut tai. Melkein Vladimir-setää vihamielisemmin Belimin uteluihin suhtautui hänen äitinsä äiti, rakas isoäiti, joka hyväksyi Belimin puutarhansa hoitajaksi, mutta ei suvun menneisyyden penkojaksi. Sukulaiset vaikenivat ja asiakirjojen metsästäminenkin oli tavattoman työlästä.

Asiakirjat 1930-luvun tapahtumista löytyivät Pultavan lähellä olevasta Kukkojen talosta, jossa valtiollinen turvallisuuspoliisi KGP toimi aikaisemmin ja jossa sen arkisto edelleen on. Kukkojen talon julkisivulla on koristeena julman näköiset seireenipatsaat ja niistä kirja on saanut nimensä.  Arkistojen kätköistä löytyi asiapapereita, joissa on yksityiskohtaiset selostukset kuulusteluista valheineen kaikkineen. Kirjailija tajusi  pian, että totuus löytyy rivien väleistä ei riveiltä. Isosetä Nikodin menetti henkensä sen sijaan Belimin isoisoisä arvostettu koulun rehtori selvisi kuuluisteluista hengissä.

”Elämää jatketaan ja puutarhaa hoidetaan päivä kerrallaan, puu kerrallaan.”

Kirjailija kertoo saaneensa kirjansa valmiiksi ennen 2022 sodan syttymistä eikä halunnut tehdä siihen muutoksia. Hänet sai pohtimaan ukrainalaisuutta vuoden 2014 ns. Krimin sota. Kirja on antoisaa luettavaa rankasta aiheesta huolimatta. Se on kiinteästi kiinni tässä ajassa, mutta menneisyys kulkee koko ajan rinnalla. Hieno ukrainalainen sukutarina.       

 


Juha Ruusuvuori:Keskusteluja vainajien kanssa

Juha Ruusuvuori selvittää romaanissaan Keskusteluja vainajien kanssa (WSOY 2024, 238 s.) sukulaistensa perimmäistä olemusta. Helpointa on ot...