maanantai 13. maaliskuuta 2023

Victoria Belim: Punaiset seireenit

Luettuani Victoria Belimin (suom. Tero Valkonen, Tammi 2023, 307 s.) Punaiset seireenit uskon ymmärtäväni hitusen paremmin ukrainalaisia ja Ukrainaa. Victoria Belim asui elämänsä ensimmäiset 15 vuotta Ukrainassa. Sitten hänen perheensä muutti Yhdysvaltoihin Chicagoon ja sieltä Belim muutti Brysseliin. Vuosi 2014 muutti hänen suhtautumistaan synnyinmaahansa. Hän halusi tietää millaisesta maasta hän on kotoisin ja millaisia ihmisiä ovat olleet hänen sukulaisensa.

Alun perin hänen tarkoituksensa oli kirjoittaa tietokirja Ukrainasta. Hän on opiskellut politiikantutkimusta. Hän matkusti äitinsä suvun kotiseudulle Pultavan lähelle. Siellä hänen isoäitinsä hoiti puutarhansa marjapensaita ja kirsikkapuita, viljeli tomaatteja ja perunaa. Isoäitiä puutarhatöissä auttaessaan Belim jutteli sukulaisista isoäidin kanssa ja päätti että tietokirjan asemasta hän haluaa kirjoittaa sukunsa tarinan.  

Hyvin pian hän törmäsi vaikenemisen muuriin. Pahiten tilanne kärjistyi Israelissa asuvan sedän kanssa. Tämä puolusti Putinia, ylisti venäläisyyttä ja muisteli ylpeänä nuoruutensa Neuvostoliiton saavutuksia. Kukaan sukulaisista ei halunnut kertoa mihin ja miksi Belimin isosetä eli isoisän veli Nikodim oli i kadonnut tai. Melkein Vladimir-setää vihamielisemmin Belimin uteluihin suhtautui hänen äitinsä äiti, rakas isoäiti, joka hyväksyi Belimin puutarhansa hoitajaksi, mutta ei suvun menneisyyden penkojaksi. Sukulaiset vaikenivat ja asiakirjojen metsästäminenkin oli tavattoman työlästä.

Asiakirjat 1930-luvun tapahtumista löytyivät Pultavan lähellä olevasta Kukkojen talosta, jossa valtiollinen turvallisuuspoliisi KGP toimi aikaisemmin ja jossa sen arkisto edelleen on. Kukkojen talon julkisivulla on koristeena julman näköiset seireenipatsaat ja niistä kirja on saanut nimensä.  Arkistojen kätköistä löytyi asiapapereita, joissa on yksityiskohtaiset selostukset kuulusteluista valheineen kaikkineen. Kirjailija tajusi  pian, että totuus löytyy rivien väleistä ei riveiltä. Isosetä Nikodin menetti henkensä sen sijaan Belimin isoisoisä arvostettu koulun rehtori selvisi kuuluisteluista hengissä.

”Elämää jatketaan ja puutarhaa hoidetaan päivä kerrallaan, puu kerrallaan.”

Kirjailija kertoo saaneensa kirjansa valmiiksi ennen 2022 sodan syttymistä eikä halunnut tehdä siihen muutoksia. Hänet sai pohtimaan ukrainalaisuutta vuoden 2014 ns. Krimin sota. Kirja on antoisaa luettavaa rankasta aiheesta huolimatta. Se on kiinteästi kiinni tässä ajassa, mutta menneisyys kulkee koko ajan rinnalla. Hieno ukrainalainen sukutarina.       

 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tommi Kinnusen Kaarna

Tommi Kinnunen ammentaa romaaneihinsa toinen toistaan vavahduttavimpia sotavuosien tapahtumia sekä ihmisiä niiden pyörteissä. Kuten monissa ...