keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Rytisalon Lempissä kaikki on kohdallaan

Uutisissa kerrottiin että aniharva käsikirjoitus päätyy nykyisin kirjaksi. Onneksi on näitä harvoja, jotka ilmestyvät oikein kustantajan kustantamana kirjana. Äidinkielenopettajan Minna Rytisalon esikoisteos Lempi (Gummerus 2016, 234 s.) on samantapainen ihastuksen kohde kuin oli Tommi Kinnusen Neljäntien risteys. Lempi on sanoin kuvaamattoman hieno romaani. Sen tarina on uskomaton, henkilökuvaus syvällistä, kieli kuulasta ja kaunista, luonnon kuvaaminen upeaa.

Kirjassa kolme naista ja yksi mies kertoo mitä on tapahtunut ja mitä tapahtuu. On kaksoset, joista toinen on 11 minuuttia vanhempi, se kauniimpi ja rohkeampi. Kauppiaan tyttäret hupsuttelevat ja pohtivat voisiko Lempi päätyä kaupan ovesta ensimmäisenä tulevan nuoren miehen vaimoksi. Ja totta kai hän voi, vaikka ylioppilastyttö päätyykin Lapin kyläpahaiseen pienen maalaistalon ”emännäksi”.

Viljami myöntää, että heidän elämänsä oli ennen Viljamin sotaan joutumista leikkiä. He leikkivät isäntää ja emäntää ja onnistuivatkin aika hyvin. Pitihän isännän myös palkata emännälle apulainen. Ja parempihan oli ettei Lempi jäänyt ihan yksin kun Viljamin piti lähteä rintamalle.

Kirjan tapahtumat on kiedottu salaperäiseen pakettiin, joka aukeaa lukijalle vähitellen pienten vihjeiden ja kertojien pohdintojen myötä. Tapahtumat ovat niin hirveitä, ettei niitä oikein tahdo todeksi uskoa. Kaiken yllä ovat myös Lapin sodan tapahtumat ja suomalaisnaisten kohtalo heidän matkatessaan sotilaiden mukana Saksaan.  


Kirja on monella tapaa ennen kokemattoman. Kudokset on kiedottu yhteen hienonhienolla kultalangalla, jonka katkeamista pelkää koko ajan, mutta joka ei katkeakaan. Kirjaa ei kehuta eikä kiitetä turhaan. Hienoa pohdintaa rakkaudesta ja syyllisyydestä ja syyttömyydestä. 

   

torstai 8. syyskuuta 2016

Seitsemän minuuttia hampaille joka ilta


Miika Nousiainen ei petä tälläkään kerralla. Nousiaisen uuden kirjan Juurihoito (Otava 2016, 332 s.) lopussa yksi kirjan päähenkilöistä, hammaslääkäri toteaa: ”Jos on näin kauniit hampaat ja näin mukava perhe, niin kai se nyt kannattaa hymyllä näyttää”. Ennen kirjan loppua olen lukijana ehtinyt hymyillä ja jopa nauraa ääneen monta kertaa.

Kirjan alkuasetelma on herkullinen. Mainosmies menee hammaslääkäriin, jolla on sama sukunimi kuin hänellä itsellään. Hampaiden hoitamisen lomassa Pekka Kirnuvaara yrittää kysellä mahdollisesta sukulaisuudesta. Esko Kirnuvaaralle, liki 60 v. on olemassa vain hampaat ja niiden hoitaminen. Sukulaisuudesta on mahdotonta tietää, kun Eskon äiti on hylännyt lapsensa jo pienenä. Kasvattivanhemmat eivät ole osanneet selittää miksi Esko on hylätty.

Hylätty on Pekkakin. Kun miehet hieman ystävystyvät he ryhtyvät selvittämään lapsuutensa arvoitusta. Vähitellen löytyvät muutkin sisarukset. Sisaria on kolme: Tukholmassa, Thaimaassa ja Australiassa. Sisarukset matkaavat yhdessä ja etsivät isänsä jalanjälkiä ja lopulta ne kaikki löytyvät.

Ihastuttavinta on että sisarusten mielestä isä on lastensa hylkäämisistä huolimatta ollut hyvä mies. Ja ainakin hän yrittänyt ymmärtää erilaisia ihmisiä. Ihan niin kuin hänen lapsensakin yrittävät.

Soljuvaa kerrontaa, herkkää ihmiskuvausta ja uskomattoman hauskoja ja yllättäviä juonen käänteitä ja kaiken yllä pureva huumori. Sen enempää ei voi toivoa kirjalta jonka lukemisesta tulee hyvä olo.



Hammaslääkäri Esko Kirnuvaaran ohjeiden mukaan hampaita kuuluu hoitaa joka ilta seitsemän minuuttia - hammaslankaa on ehdottomasti käytettävä. Mitään sokeripitoista ei pidä koskaan syödä.  

tiistai 6. syyskuuta 2016

Kähkösen Tankkien kesä

On ollut ilo seurata useamman kuopiolaisen perhekunnan elämää vuosikymmenten ajan. Sirpa Kähkönen on edennyt sarjassaan vuoteen 1968. Tankkien kesänä (Otava 412 s.) vakaumukselliset kommunistit ja maltillisemminkin maailmanmenoa tarkastelevat joutuvat määrittelemään kantansa siihen kun Neuvosliiton tankit vyöryvät Tsekkoslovakiaan.

Sirpa Kähkönen osaa hienosti kietoa yhteen yksittäisen ihmisen elämän ja yleismaailmallisen poliittisen tilanteen. Tällä kertaa Kähkösen henkilöt kertovat yksi kerrallaan juuri sen hetkisestä elämästään ja aina tietysti myös menneestä.

Henkilöitä on niin monia, että ilman henkilöluetteloa ainakin aluksi on hieman vaikea hahmottaa kuka on kuka. Valittu kerrontatapa teki lukemisen hieman hankalaksi. Tuntui ettei kirjassa oikein tapahdu mitään. Tarinat pakostakin pitkittyvät kun kaikesta pitää kertoa useamman henkilön näkökulmasta.

Moni solmu aukeaa kirjan edetessä ja henkilöihin liittyvät salamyhkäisyydet hälvenevät.
Kirjan nuorimmainen Hilla on alle kouluikäinen tarkasti elämää ja ihmisiä seuraava pikkutyttö. Hänen ajatuksensa ja huomionsa ovat raikkaita ja uuteen suuntaavia.

Analyyttisempi ote olisi saattanut tehdä romaanista luettavamman ja houkuttelevamman.


Meri Valkaman Sinun, Margot

Meri Valkaman Sinun, Margot (WSOY 2021, 556 s.) on raikas ja hiottu esikoisromaani. Esikoiskirjailija on toimittaja ja on asunut lapsuudessa...