Enni Mustosen uusi kirjasarja Kytösavun tarinoita alkaa Pappilan piika -romaanillla (Otva 2026, 366 s.). Pappila, mihin juuri ripiltä päässyt Hanna saa pestin, sijaitsee Etelä-Pohjanmaalla Lapuan suurpitäjän itälaidalla kuvitteellisessa Kytöjoen kappeliseurakunnassa – lainaan kirjailijan omaa määritelmää tapahtumapaikasta. Tapahtumapaikka määrittelee sen että kirjassa puhutaan Lapualla tyypillistä pohjaalaista murretta.
Kielen ymmärtämistä helpottaa suuresti kirjan loppuun
koottu sanasto. Monta sanaa olen oppinut kotona Nokialta kotoisin olevalta
äidiltäni, mutta oli joukossa ihan uusia. Enpä ole tiennyt että rustookset ovat
kapioita, västi on kaksirivinen verka- tai sarkatakki, kurmu on lehmä.
Tavoilleen uskollisena kirjailija on tehnyt runsaasti taustatyötä.
Vuosikaudet kirja kirjalta arvostin historiaan perehtyneen
kirjailijan tarkkoja havaintoja ja eläviä kuvauksia, kunnes luin Syrjästäkatsojan
tarinoista, että Leppävaaran asema on kauempana Helsingistä kuin Kauniainen. Kaikkihan
me rantaradan junilla kulkijat tiedämme, että ensin tulee Leppävaara ja vasta
sitten Kauniainen. Toivuin virheestä nopeasti.
Pappilan piika on tulvillaan hienoa ajankuvausta vuodelta
1877. Kytöjoen pappilan väkeen tutustuin viime vuonna ilmestyneessä
Pikkupappilan joulussa (Otava 2025, 140 s.). Se on kuvaus pappilan joulusta
vuonna 1876.
Pappilan piiassa on raikasta ja mukaansatempaava uusi
ympäristö. Pohjalaiset ihmisetkin ovat hieman erilaisia kuin Mustosen
aikaisemmin kuvaamat Etelä-Suomessa asuvat. Harmillista on että kerronta on
välillä verkkaista ja yksityiskohtaista. Tapahtumat ovat aika lailla ennalta
aavistettavia.
Mutta Enni Mustosen ystäville uusi romaanikirja on iloinen
yllätys. Minäkin jään kaipaamaan tarinalle jatkoa.
Olen saanut kirjan kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti