Sinikka Mönkäreen sankaritarina

Kun kirjan nimi on Orpotytöstä ministeriksi odottaa ilman muuta sankaritarinaa. Ja sellaiseksi kirjassa on Sinikka Mönkäreen elämä tehtykin. Kirjan on kirjoittanut Mönkäreen vävy, tietokirjailija Patrik Pehkonen (Art House 2017, 212 s.). Mönkäreen lapsuus on hyvin koskettava, päätyminen väitelleeksi lääkäriksi, kunnallispoliitikoksi, kansanedustajaksi ja ministeriksi on hieno saavutus. Kirja vain on aika tavanomainen muistelmateos. 

Päähenkilöstä jää kaikesta huolimatta hieman etäinen kuva, monet elämässä vastaan tulleet henkilöt ”haukutaan”. Suurimman kiitoksen Mönkäreeltä saa Paavo Lipponen. Tavanomainen muistelmateos, mutta samalla myös kertomus yhteiskunnastamme, jossa on saattanut nousta arvoasteikossa korkealle vaatimattomistakin lähtökohdista. 

Näin kirjoitin Eläkkeensaaja -lehteen. En ole elämäkertojen suurkuluttaja, mutta luettujen kirjojen listalla niitä on aika paljon.

Tellervo Koiviston (kirjoittaja Anna Mattsson) elämäkertaa lukiessa hämmästelin miten tietämätön olen ollut Tellervo Koiviston panoksesta erilaisissa järjestöissä ja yhdistyksissä. Hän on tehnyt kaiketi paljon hyvää, piilossa ja suuren yleisön tietämättä. Kun valtiomiehen puolisosta tehdään kirja, usein jää se mielikuva että vaimon osuus miehen urassa ja etenkin asioiden hoitamisessa on ollut suurempi kuin kukaan osaa kuvitella. Pakko tokaista: tiedä häntä.

Sinikka Mönkäre on päässyt pitkälle elämässään. Hänen elämänsä on monella tavalla kertomus siitä mihin suomalainen yhteiskunta on antanut 1940-luvulla syntyneille mahdollisuudet.

Mönkäre on ollut etevä ja oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Kirjaa lukiessa harmittaa kun oikeasti ei kerrota miten melko tavallisesta, kieltämättä lääketieteen ja kirurgian tohtorista tulee ministeri. Useimmista suomalaisista kansanedustajista tulee ministeri aika oudolla tavalla: pääministeriksi valikoitunut poliitikko soittaa ja kertoo että nyt olet ministeri. Kukaan ei ole kähminyt, lobannut, hoitanut asiaa millään tavalla. Vain poliittisista käytännöistä täysin tietämätön uskoo moiseen.

Hieman on Sinikka Mönkäreenkin ulkokuori pettänyt vai onko laskelmoitu että jotain pientä ”uutispommia” tarvitaan kirjan markkinointiin. Aika moni saa kirjassa kunnon haukut niskaansa. Ei riitä että moitelistalle joutuvat muiden puolueiden edustajat (Sirpa Pietikäinen ja Matti Vanhanen ennen muuta), kunniansa kuulevat esim. Sinikka Hurskainen ja Eero Heinäluoma. Mutta onneksi on loistava johtaja ja kunnioitettava Paavo Lipponen!

Tyylillisesti kirja on aika hatara. Kaiketi vävy on haastatellut anoppiaan ja siitä sitten rakentanut kirjan. Hillitty ja väritön sankari on varmaan itsekin halunnut juuri tällaisen kirjan.