maanantai 27. huhtikuuta 2020

Celeste Ng:n Olisi jotain kerrottavaa


Amerikkalainen opintonsa kesken jättänyt perheenäiti, opettajan työhönsä kyllästynyt kiinalainen isä, omissa oloissaan elävä poika, tyttö jonka on korvattava kaikki se mitä vanhemmat ovat menettäneet ja nuorin tytär jonka olemassa oloa vanhemmatkaan eivät aina huomaa tai muista. Perhe asuu 1970-luvun pikkukaupungissa Ohiossa.

Tässä lähtökohta yhdysvaltalaisen Celeste Ng:n toiselle romaanille Olisi jotain kerrottavaa (suom. Sari Karhulahti, Gummerus 2020, 285 s.). Ng:n esikoisromaani Tulenarkoja asioita (ilmestyi 2017, suomeksi 2019) on niittänyt mainetta ympäri maailmaa. Se on nimetty moneen kertaan vuoden parhaaksi romaaniksi ja siitä on tekeillä tv-sarja.

Olisi jotain kerrottavaa ei ole samalla tavalla amerikkalaisen keskiluokkaisen perheen kuvausta kuin esikoisteos. Kiinalais-amerikkalainen perhe on yhteisönsä silmätikku.  Lapset eivät saa ystäviä, äiti ei osaa seurustella naapuruston naisten kanssa, isä eristäytyy omassa työyhteisössään.

Vanhimmat lapset oppivat jo pienestä pitäen teeskentelemään että heillä on kavereita ja kaikki on hyvin. On helpompi vastailla vanhempien kysymyksiin myöntävästi, kuin kertoa heille millaiseen eristykseen he ovat joutuneet koulussa. Lapset eivät tiedä millaista heidän kiinalaisen isänsä elämä oikeasti on. 

”Jamesille erilaisuus on ollut aina poltinmerkki, joka on painettu suoraan hänen silmiensä väliin, sillä vuosien varrella kylmät väreet ovat käyneet hänen selkäpiitään pitkin vähän väliä, koska häntä on tuijotettu sumeilematta kuin eläintarhan asukkia ja hänen korviaan on vihlonut lukemattomia kertoja, koska hänelle on mutistu kadulla ”kinkki”, ”vinosilmä” ja ”häivy täältä”. Perheen jäsenet eivät pysty jakamaan toistensa kanssa ”erilaisuuttaan”.      
   
Romaani on synteesi siitä mitä tapahtuu kun lapsen elämä on pelkkää vanhempien toiveiden täyttämistä. Lydia on lahjakas tyttö, mutta hänen harteilleen kasaantuu kaikki se mikä vanhemmilla on ”mennyt pieleen”. Perheen elämä järkkyy, kun äiti ilman ennakkovaroituksia muuttaa pois kotoa. Hän palaa opiskelemaan vanhaan yliopistoonsa, hänen tavoitteensa on sama kuin nuorena – hänestä tulee lääkäri. Yllättävät olosuhteet saavat hänet palaamaan kotiin.

Äidin lähteminen kotoa jättää pysyvät jäljet kaikkiin. Erityisesti Lydia pelkää, että jonakin päivänä äiti katoaisi, isä murtuisi ja koko perhe särkyisi uudelleen. Lydia on niin tottunut pelkäämiseen, että hän on unohtanut millaista on elää ilman pelkoja.

Kun äidin oma suunnitelma unelman toteuttamisesta on kariutunut siirtää hän ne tyttäreen. On entistä selkeämpää että Lydiasta tulee lääkäri. Äiti vahtii hänen läksyjään kaiken aikaa, teettää tytöllä ylimääräisiä tehtäviä, vahtii tytön elämää kaikin tavoin. Lydialle on tärkeintä, että äiti ei enää lähde ja sen tähden hän suostuu kaikkeen mitä äiti ja isäkin hänelle ehdottaa. Hän haluaa että vanhemmat ovat onnellisia.

Lydia on niin käpertynyt toisten toiveiden toteuttamiseen, että hän henkiset voimavaransa eivät riitä tilanteen muuttamiseen, vaikka naapurissa asuva poika yrittää auttaa häntä, samoin kuin isoveli, joka on rakentanut oman elämänsä itsensä varaan.

Romaani alkaa lauseella: ”Lydia on kuollut.” Romaanin lopussa tiedämme miksi. Pakahduttavan todentuntuinen romaani, joka pakottaa ajattelemaan monia asioita. Hienosti punottu tarina, joka on kirjoitettu kuulaasti ja kiihkottomasti.    



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Enni Mustonen: Kartanonrouva

Enni Mustosen Rouvankartanon tarinoita II-osa Kartanonrouva (Otava 2024; 318 s.) vie lukijan Mäntsälään Nordenskiöldin Nummisten Frugård -ka...