Ranskalaisen Mélissa Da Costan Toivoa versovat päivät (suom. Saana Rusi, Tammi 2025, 282 s.) on koskettava romaani selviytymisestä. Amande joutuu läpikäymään onnettomuuden aiheuttamat menetykset. Hän menettää rakkaimpansa ja näkee ainoana keinona selviytyä tilanteesta vetäytymisen maaseudulle, kauaksi entisestä elämästään. Hän vuokraa vuosia tyhjänä olleen vanhan talon maaseudulta ja eristäytyy sinne. Amande ei pidä kuukausiin yhteyttä läheisiin ihmisiin, ei kehenkään.
Talon entisen
asukkaan tytär Julie tupsahtaa paikalle hakemaan talon ullakolla olevia äitinsä
tavaroita. Amande on löytänyt keittiön kaapista vihkoja, joissa kerrotaan
tarkkaan miten talon puutarhaa on hoidettu. Jokaiselle viikolle vuodesta
toiseen löytyy tarkat ohjeet mitä ja milloin pitää tehdä. Julie ihastuu
ajatuksesta että hänen äitinsä puutarha heräisi eloon. Pikku hiljaa naiset ystävystyvät.
Amande löytää
puutarhatöistä tien ulos suruistaan. Lopullisen ratkaisun suremisen
tasapainottamiseen tuo puutarhan antimista tehdyt korut ja kukka-asetelmat.
Ensin Amande on vain kokeillut mitä voisi kukista tehdä. Aikaansaannokset eivät
kuitenkaan jää kokeilun asteelle.
Rankan elämänkokemuksen
läpikäyminen on romaanissa kuvattu kauniisti. Suurenkin surun keskellä on
kaiken aikaa olemassa toivoa. Toivoa versovat päivät on rankasta aiheestaan
huolimatta ns. hyvän mielen romaani. Ihmisen voimavarat kestää surua ovat
rajattomat, mutta surun ei pidä jäädä ainoaksi asiaksi elämässä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti