Kjell Westön Rikinkeltainen taivas

Kjell Westö on tämän syksyn kirjailijajulkkis. Uusi romaani Rikinkeltainen taivas (suom. Laura Bäck, Otava 2017, 459 s.) on ilmestynyt ja Kansallisteatterissa on aloittanut voittokulkunsa Westön Kangastus 38 -romaanista tehty näytelmä. Tyylikäs ja ajankohtainen tulkinta romaanista, joka monella tavalla avartaa käsitystämme 1930-luvun Suomesta sen haavoista, haaveista ja todellisuudesta.  

Molemmat ovat paikkansa ansainneet. Rikinkeltainen taivas on romaani ystävyydestä ja uskottomuudesta, rakkaudesta ja rahasta, onnesta ja onnistumisesta, vääristä ja oikeista teoista.

Romaani kertoo suomenruotsalaisista, helsinkiläisistä suvuista kolmen sukupolven ajan. Kertojana on ns. tavallisesta perheestä kotoisin oleva mies, joka seurustelee tiiviisti lapsesta saakka paremmissa piireissä. Jo pikkupoikana hän tutustuu hienossa kartanossa asuviin sisaruksiin. Hän ystävystyy Alexin kanssa ja Alexin sisar Stella on hänen suuri rakkaudesta.

Pari seurustelee, eroaa, on ystäviä, yrittää elää yhdessä, eroaa moneen kertaan ja kaipaa toisiaan. Pakahduttavaa. Toinen tärkeä nainen kertojan elämässä on Stellan ystävätär.

Kertoja haahuilee samalla tavalla kuin naisasioittensa kanssa myös ammatillisesti. Hänen esikoisromaaninsa saa huikean vastaanoton ja sitten seuraavat romaanit eivät saa kiitosta juuri miltään taholta. On pakko palata opettajaksi.

Stellan ja Alexin perhe ei ole niin siloinen ja onnellinen, mitä lapset yrittävät uskotella kaikille ulkopuolisille. Salaisuudet paljastuvat vääjäämättä. Yhteys lapsuuden ystäviin Alexiin ja kahteen muuhun säilyy ja häilyy. Alex keskittää kaiken tarmonsa rikastumiseen. Hänestä kehkeytyy itsekäs ja ylimielinen liikemies.

Westön kaikissa romaaneissa liikutaan yhteiskunnan ylimmän luokan liepeillä. Aina on mukana niitäkin jotka eivät ole rikkaita, eivät edes varakkaita. Lähimpänä toisiaan Rikinkeltaisen taivaan henkilöt ovat nuoruus-iässä. Nuorten kasvukivut ovat melko samanlaisia riippumatta heidän kotinsa varallisuudesta. Suhde omiin vanhempiin rakentuu myös lapsuudessa ja nuoruudessa. Kertojan vanhemmat eroavat, mutta hän on tekemisissä isänsä ja äitinsä kanssa näiden elämän loppuun asti. 

Hyvin keskeisessä roolissa – kuten monessa muussakin Westön romaanissa – on Helsinki. On hauska lukea kirjaa, jonka kadut ja talot pystyy palauttamaan mieliinsä. On kuin katselisi elokuvaa lukiessaan.

Rikinkeltainen taivas on lukuromaani sanan parhaassa merkityksessä.