Eletyn elämän makua

Harvan kirjailijan teoksia ovat innolla lukeneet ja odottaneet isäni, minä ja vanhin tyttäreni. Joni Skiftesvikin lumoavat kertomukset ovat täyttäneet meidän kaikkien vaatimukset hyvästä kirjasta. Tuottelias kirjailija sai kirjastaan Valkoinen Toyota vei vaimoni (WSOY 2014, 246 s.) tämän vuoden Runeberg-palkinnon. 

Omaelämäkerrallisessa kirjassa Skiftesvikin tarinat kietoutuvat perheen sairauksien ympärille. Samaan aikaan kun Skiftesvikin vaimo on Helsingissä sydämensiirtoleikkauksessa, pahenevat kirjailijan sydänvaivat. Elämän varrella koetut tapahtumat täyttävät kirjailijan mielen. Perheen elämää on varjostanut 10-vuotiaan pojan kuolema. Pelkkä sairauskertomus kirja ei ole. Se on hieno kattaus elämän erilaisista ilmiöistä ja vastaan tulevista ihmisistä. ”Jokainen päivä menee hukkaan, jos en kirjoita”, sanoi kirjailija vastaan ottaessaan Runeberg-palkintonsa.

Elina Hirvosen Kun aika loppuu WSOY 2015,s251 s.) on rankka kertomus syyllisyydestä, hyvästä ja pahasta. Kun kahden lapsen äiti luennoi ilmastonmuutoksista kotimaassa ja  maailmalla, joutuvat hänen lapsensa selviytymään omin avuin. Vähitellen poika ja tyttö ymmärtävät, että aikuiset eivät ole niin voimakkaita mitä he ovat luulleet. ”Me huolehdimme siitä, että teille ei tapahdu mitään pahaa, äiti ja isä toistavat lapsilleen.” Eivätkä kuitenkaan pysty siihen. 

Mutta mitä vanhemmat ajattelevat kun heidän lapsensa onkin se joka tekee pahaa – vieläpä aivan ventovieraille, viattomille ihmisille. Elina Hirvonen haluaa että kaikesta huolimatta lukija uskoisi että me voimme muuttaa maailmaa. Kun aika loppuu pakottaa miettimään tätä ja paljon muutakin.

Hirvosen romaanin jälkeen Pirjo Rissasen Terveisiä Armille (Gummerus 2015, 446 s.) on raikkaan vanhahtava kertomus itsekeskeisestä marttyyrin osastaan nauttivasta Armista. Jos leskeksi jäänyt isoäiti luopuu omasta elämästään lastenkirjailijana ja ryhtyy hoitamaan poikansa perhettä kun lasten äiti on kuollut, hänen on oltava hyvä ihminen. Mutta romaanin Armi on jatkuvasti tyytymätön. Vuosien takainen ystävyys naapurin rouvan kanssa on jäänyt vaivaamaan häntä. Vasta kun Armi saa tietää miten sairas hänen entinen ystävänsä oli, hänelle selviää ”ei me voida väkisin ottaa vastuuta eikä auttaa”. Emmekä tehdä toisia oman mielemme mukaisiksi. Rissanen osaa taitavasti ripotella romaaniinsa arkipäivän ”filosofiaa”.

Jari Tervon riemastuttavat muistot

Jari Tervon Pyrstötähti (WSOY 2015, 176 s.) kertoo Rovaniemellä varttuvasta Jarista 12 – 14 vuotiaana. Jarin perhe on paljon tekemisissä sukulaisten kanssa. Heiltä ja naapureilta Jari oppii ­­­aikuisilta monia elämänviisauksia. Tarinat ovat hykerryttävän hauskoja. Niitä voi lukea ääneen vaikkapa Neulekerhossa tai isommassakin tilaisuudessa. Tarkkasilmäinen ajankuvaus ja sanoilla taiturointi takaavat mieltä lämmittäviä lukuhetkiä.    

Pajtim Statovcin Kissani Jugoslavia (Otava 2014, 286 s.) sai Helsingin Sanomien esikoiskirjapalkinnon. Kosovossa syntynyt nyt 24-vuotias Statovci on muuttanut Suomeen 2 -vuotiaana. Romaanissa on rinnakkain kaksi tarinaa: nuoren Suomeen muuttaneen miehen ja hänen äitinsä tarinat. Äidin tarinassa on paljon tietoa albanialaisten perinteistä. Itse pidin hyvin ahdistavana nuoren naisen elämän murenemistä itsekkään ja väkivaltaisen, perinteistä elämäntapaa puolustavan miehen rinnalla. Tilanne ei edes muutu, vaikka perhe muuttaa Suomeen. Yhtään helpompaa ei ole albanialais-taustaisen pojankaan elämä Suomessa. Hänen painolastinaan ovat lapsuuden kokemukset ja ahdistukset. Romaanissa on paljon symboliikkaa. Lahjakas kirjailija vaatii lukijalta paljon, mutta lukijakin saa paljon.         

Eläkevuosina kirjailijaksi 

Moni päättää eläkepäivinään kirjoittaa. Haaveena on romaani, runokokoelma, omaelämäkerta. Apua löytyy kirjoittajakursseilta. Usein kurssilaiset aikaansaannokset kootaan kansien väliin. Marjatta Ahlforsin (Pitäjänmäen Eläkkeensaajat) runoja löytyy Helsingin työväenopiston kirjoittajaryhmän kolmannesta antologiasta  

”Olet lähellä,/Olet lähellä, kuitenkin kaukana/Muistatko?/salaiset varastetut hetket/ensimmäiset hiirenkorvat/happamat, punaiset karpalot/rukoilen/heräät/enkeli saattaa yli rajan/olet iholla.” Antologian tekstit ovat hiottuja, niissä on elämänmaku ja ne antavat hyvän kuvan kirjoittajiensa elämästä.

Samanlaista eletyn elämän verevää makua on Reino Seppäsen (Eläkkeensaajien Tampereen Yhdistys) esikoisromaanissa Kylä Hämeessä (Kustannus HD 2014). Seppänen myöntää että tarinassa on aineksia myös hänen omasta elämästään. Vauhdikkaampaa menoa on tarjolla Erkki Martikaisen Paluu kotiin, Erään miehen mystinen matka muuttuneessa entisessä kotikaupungissa (2014).

Anna-Liisa Soinisen Vuorten varjossa ((B0D 2014, 331 s.) on napakka ja mukaansa tempaava kertomus nuoresta naisesta, joka jättää menestyvän lastenvaateliikkeensä ja kaiken Suomeen ja lähtee ”lomamatkalle” Espanjaan. Häiriintyneen aviomiehen, tämän palkkaaman ”murhaajan”, auervaaramaisen ihastuksen ja avuksi ryhtyvän Fuengirolassa asuvan suomalaisrouvan avulla ja takia päähenkilö joutuu monimutkaisiin seikkailuihin. Kirja etenee vauhdikkaasti ja san parissa viihtyy. Anna-Liisa Soininen   

Lukemisen satoa on samalla tarinaa joka julkaistaan Eläkkeensaaja -lehdessä kesäkuun alussa. Eli kaksi kärpästä samalla iskulla.