Toisinaan käy niin että kirjailija ei yllä esikoisromaaninsa
tasolle toisella teoksellaan. Näin on eittämättä käynyt Aki Ollikaiselle. Hänen
esikoisensa Nälkävuosi keräsi kiitosta kaikkialta. Olin hyvin vaikuttunut
nälkävuosiin sijoittuvasta kertomuksesta. Siinä tuli esille paljon asioita,
joista ei aikaisemmin tiennyt mitään. Romaani oli käsittämättömän hiottu ja
viimeistelty kokonaisuus.
Ollikaisen Musta satu (Siltala 2015, 157 s.) on hieman sekava ja ärsyttävällä
tavalla arvoituksellinen. Sinänsä sen lähtöasetelma on kutkuttava. On elämässään umpikujaan ajautunut
kirjailija. Hän arvelee että kaikki ratkeaa kun hän pystyy ratkaisemaan Helsingin
Tattarisuon arvoituksen. Tattarisuo on tunnettu monista ja monenlaisista
rikoksista.
Toisella tasolla romaanissa kerrotaan 1930-luvun pirtutrokarista.
Kaikki sujuu trokarin elämässä hyvin siihen saakka, kunnes hän ryhtyy
varastamaan päämieheltään myytävää. Asiat selvitetään Tattarinsuolla. Nykypäivän
kirjailija haluaa tietää mitä hänen sukulaiselleen aikanaan oikein tapahtui. Mutta kun kerronta on paikka paikoin haparoivaa ja sekavaa, eti kokonaisuus jaksa kasvaa ehjäksi larinaksi. Ajoittain se alkoa toimia, mutta yhtä pikaisesti se menettää otteensa.
Kaikesta vajavaisuudesta huolimatta jäin miettimään kaikkien romaanin miesten kohtaloa. Naiset ovat Mustassa sadussa vain taustalla. Heitä joko rakastetaan, petetään tai käytetään muuten hyväksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti