Musta satu jää hämäräksi

Toisinaan käy niin että kirjailija ei yllä esikoisromaaninsa tasolle toisella teoksellaan. Näin on eittämättä käynyt Aki Ollikaiselle. Hänen esikoisensa Nälkävuosi keräsi kiitosta kaikkialta. Olin hyvin vaikuttunut nälkävuosiin sijoittuvasta kertomuksesta. Siinä tuli esille paljon asioita, joista ei aikaisemmin tiennyt mitään. Romaani oli käsittämättömän hiottu ja viimeistelty kokonaisuus.

Ollikaisen Musta satu (Siltala 2015, 157 s.) on hieman sekava ja ärsyttävällä tavalla arvoituksellinen. Sinänsä sen lähtöasetelma  on kutkuttava. On elämässään umpikujaan ajautunut kirjailija. Hän arvelee että kaikki ratkeaa kun hän pystyy ratkaisemaan Helsingin Tattarisuon arvoituksen. Tattarisuo on tunnettu monista ja monenlaisista rikoksista. 

Toisella tasolla romaanissa kerrotaan 1930-luvun pirtutrokarista. Kaikki sujuu trokarin elämässä hyvin siihen saakka, kunnes hän ryhtyy varastamaan päämieheltään myytävää. Asiat selvitetään Tattarinsuolla. Nykypäivän kirjailija haluaa tietää mitä hänen sukulaiselleen aikanaan oikein tapahtui. Mutta kun kerronta on paikka paikoin haparoivaa ja sekavaa, eti kokonaisuus jaksa kasvaa ehjäksi larinaksi. Ajoittain se alkoa toimia, mutta yhtä pikaisesti se menettää otteensa.

Kaikesta vajavaisuudesta huolimatta jäin miettimään kaikkien romaanin miesten kohtaloa. Naiset ovat Mustassa sadussa vain taustalla. Heitä joko rakastetaan, petetään tai käytetään muuten hyväksi.