perjantai 7. syyskuuta 2018

Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa



Uusia näkökulmia vuoden 1918 sotaan löytyy romaaneista ja muustakin kirjallisuudesta koko ajan. Erilaisen näkökulman kevään 2018 tapahtumiin tuo Pasi Pekkolan Huomenna kevät palaa (Otava 2018, 343 s.).

Lahteen neljän Kiinassa vietetyn vuoden jälkeen palannut Pasi Pekkola kertoi, että häntä alkoi askarruttaa mitä Hennalan vankileirillä oikein tapahtui. Häntä myös hämmästytti miten vähän kansalaissodan tapahtumat ovat Lahdessa läsnä.

Kirjan eri osien nimet kuvastavat sen sisältöä hyvin: Villilähde, Henrik, Lahti, Eeva, Hennala, Eino. Kotona Villilähteen mökissä kaikki on lasten mielestä hyvin. Lahti on mukana kun kuvataan nykyisyyttä. Hennala edustaa kaikkea sitä pahaa mitä Eeva ja Eino ovat lapsena kokeneet. Hennala jättää kumpaankiin pysyvät jäljet eikä Hennala jätä heitä rauhaan aikuisiälläkään. Parantumattoman haavan ja jäljen se jättää Hennalassa mainetta niittäneen ”lahtaajankin” elämään. Henrik on romaanin päähenkilöistä sittenkin se, johon sota on painanut raskaimman leiman.   

Pelko on tunne joka ei koskaan hellitä. ”Pelko on taivaalla jylisevä ukkonen. Pelko on äidin rimpuilevat kintut sarkatakkisten miesten otteessa. Pelko on sylissä värisevä jäniksenpoikanen. Pelko on tuntemattomien säälivät katseet.” Jokainen joutuu taistelemaan omaa pelkoaan vastaan – yksin.  
  
Hennalan vankileirin kauheuksilla Pekkola ei onneksi sorru ”mässäilemään”. Lasten asema on ihan yhtä kurja kuin aikuistenkin. Lohtua tuo etenkin Eevalla ystävystyminen toisen tytön kanssa. Jossain vaiheessa Eeva pääsee apulaiseksi sairashuoneelle ja Eino saa roikkua päivät siellä hänen mukanaan. Einon turvana on pieni jäniksenpoika, jonka hän merkillisellä tavalla onnistuu pitämään hengissä. Toinen turva on Eevan kertomat sadut.

Eevasta tulee rauhaton nainen, joka ei löydä paikkaansa. Eino saa uuden kodin sodan jälkeen Pohjanmaalta ja etenee opiskelujen kautta vastuunalaisiin tehtäviin. Mutta he kaikki ovat rikkinäisiä ihmisiä. Eeva ei pysty Hennalan jälkeen kertomaan eikä lukemaan yhden yhtä satua.

Sisarukset tapaava vuosien jälkeen, mutta tunteet toista kohtaan ovat turtuneet. ”Hän yrittää kysellä siskolta tämän elämästä, mutta saa vastaukseksi vain hajanaisia lauseita, kuin leipää nokkivan linnun suusta tipahtelevia murusia. On paikkoja ja maita ja ihmisiä ja ammatteja, mutta yhtäkään niistä Eino ei osaa sovittaa siskonsa päälle. Koko Eevan elämä tuntuu kuin vääränkokoiselta vaatteelta.”

Pekkola kuvaa kansalaissodan tapahtumia kiihkottomasti, välillä hidastaen kertomista ja tapahtumien etenemistä. Sodan varjo ja sen henkiset vauriot tulevat hyvin voimakkaasti ja vakuuttavasti esille. Useimmiten vuoden 1918 sodan kauheuksia kokeneet eivät enää elä sodan jälkeen. Pekkolan näkökulma on uusi, ankeudestaan huolimatta raikas.    




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pirkko Saision Passio

  Pirkko Saision Passio (Siltala 2021, 732 s.) on järkälemäinen sekä ulkoiselta että sisäiseltä olemukseltaan. Tarina alkaa vuonna 1498. Mun...