torstai 29. joulukuuta 2022

Sally Salmisen Aikani Amerikassa

Sally Salmisen (1906-1976) romaani Katriina voitti vuonna 1936 Holger Schildtin kustantamon ja ruotsalaisen Wahlström & Widstrandin kustantamon romaanikilpailun. Romaani käännettiin heti monille kielille ja Salmiselle ehdotettiin jopa Nobelin kirjallisuuspalkintoa. Romaani julkaistiin suomeksi heti vuonna 1936. Toisen tulemisen romaani koki vuonna 2018 Juha Hurmeen suomentamana.

Salminen on julkaissut lukemattomia romaaneja, joista vain osa on suomennettu. Nyt ilmestynyt Sally Salminen Aikani Amerikassa (suom. Laura Jänisniemi, Teos 2022, 374 s.) kertoo nimensä mukaisesti Salmisen elämästä piikana Yhdysvalloissa ennen esikoisteoksen julkaisemisesta.

Vårdössä Ahvenanmaalla syntynyt Sally aloitti työuransa oman kylän kaupassa, mutta siirtyi sieltä pian Tukholmaan kotiapulaiseksi ja myyjäksi. Kolmen vuoden kuluttua hän muutti takaisin Ahvenanmaalle ja työskenteli Maarianhaminassa kassanhoitajana ja kirjanpitäjänä. Vuonna 1930 hän matkusti sisarensa Ailin kanssa Yhdysvaltoihin.

Salminen kartutti tietojaan ja taitojaan opiskelemalla kirjeopistossa. Hän opiskeli ja kirjoitti niinä harvoina vapaahetkinä, mitä piialle vihannesten kuorimiselta ja pilkkomiselta, hopea- ja teräsesineiden kuuraamiselta, kylpyammeiden puhdistamiselta ja kaikilta muilta keittiöhommilta jäi. Hän kuvaa ironisesti ja vähätellen isäntäväkeään eri paikoissa. Rikkaita tai vähemmän rikkaita ei kiinnostanut lainkaan millaiset ihmiset heitä palvelevat ja passaavat.

Aikani Amerikassa on eloisa ja puhutteleva kirja. Salminen pohtii paljon yhteiskunnan epätasa-arvoisuutta. Moni Salmisen ystävistä tuntee vetoa kommunismiin. Amerikka ei sittenkään ole kaikille rajattomien mahdollisuuksien maa. Romaanin kirjoittamisesta tulee Salmiselle miltei pakkomielle, joka sitten aikanaan palkitaan. Tarina käsikirjoituksen tiestä romaanikilpailun voittajaksi on jännittävä seikkailu.

Sally Salminen avioitui tanskalaisen taidemaalari-toimittajan kanssa ja eli Tanskassa. Hänen sisaruksistaan Aili Nordgren ja Uno Salminen olivat myös kirjailijoita ja veli Runar runoilija. Heidän pikkuserkkunsa oli kirjailija Anni Blomqvist, Myrskyluodon Maija -romaanisarjan kirjoittaja.  

Tammikuussa on Tampereen Työväen Teatterissa Katriina -näytelmän ensi-ilta. Sally Salminen on taas ajankohtainen henkilö.  


      

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Enni Mustonen: Kartanonrouva

Enni Mustosen Rouvankartanon tarinoita II-osa Kartanonrouva (Otava 2024; 318 s.) vie lukijan Mäntsälään Nordenskiöldin Nummisten Frugård -ka...