Èdouard Louisin Naisen taistelut ja muodonmuutokset

Èdouard Louisin Naisen taistelut ja muodonmuutokset (suom. Lotta Toivanen, Tammi 2022, 103 s.) on lumoavan hieno romaani. Louis kirjoittaa äitinsä elämästä samalla kertaa lämpimästi ja analysoiden äitinsä yhteiskunnallista asemaa. Romaanissa on samaa maagista vetovoimaa kuin Louisin 21-vuotiaana kirjoittamassa Ei enää Eddy ja Kuka tappoi isäni -romaaneissa.   

Louis kertoo yksilön elämäntarinan, mutta nivoo sen hienosti osaksi ranskalaista yhteiskuntaa. Äidin elämänkohtalo ei ole vain yhden naisen ajelehtimista vaikeudesta toiseen, se on myös kiinteä osa sitä epätasa-arvoista yhteiskuntaa, jonka jäsen hän on ja joka antaa vain vähäisiä mahdollisuuksia muuttaa elämän kulkua.

Nuori nainen tulee raskaaksi lukiolaisena, avioituu ja saa toisenkin lapsen. Muutaman vuoden kuluttua hänellä on uusi aviomies ja viisi lasta eikä minkäänlaista tietä umpikujasta, johon hän on alkoholisoituneen miehen rinnalla joutunut. Hän on kotiäiti, joka on kaikessa riippuvainen miehestään. Hän elää köyhyydessä ja jatkuvan väkivallan uhan alaisena, kunnes hän 45-vuotiaana soittaa pojalleen ja kertoo jättäneensä pojan isän. Nyt hän on vapaa. Hän on rikkonut edes osan yhteiskunnan kahleista, joista ei yleensä ole ulospääsyä.  

Louisin tapa kirjoittaa ja asettaa yhteiskunta vastuuseen on sukua tänä syksynä Nobel-palkitun kirjailijan Annie Ernauxin teoksille Isästä ja äidistä (suom. Lotta Toivanen, Gummerus 2022, 152 s. ) ja Vuodet (suom. Lotta Toivanen, Gummerus 2021, 215 s.).

Omaa irtiotostaan perheensä luokka-asemasta Louis kuvaa kirpeästi. Hän kertoo kohdanneensa lukiossa itselleen aivan vieraan maailman. ”Olin asettunut niiden ihmisten maailmaan, joita sinä olit aina kutsunut porvareiksi, ja halusin heti olla heidän kaltaisensa.” Poika haluaa myös heti osoittaa äidilleen, ettei hän enää kuulu tämän kanssa samaan joukkoon. Ranskassa yhteiskunnallinen asema paljastuu helposti kielen avulla. ”Kun olin lapsi, me häpesimme yhdessä – kotiamme, köyhyyttämme. Nyt minä häpesin sinua, sinun takaisi. Häpeämme erkanivat toisistaan.” Pojalla ja äidillä ei ollut mitään sanottavaa toisilleen. Pojan ja äidin läheneminen alkaa sen myötä, kun äiti itsenäistyy.

Miten hienolla tavalla Èdouard Louis kirjoittaa. Miten osuvasti hän lomittaa kaiken osaksi yhteiskuntaa ja sen asettamia luokkarajoja. Pieni romaani kertoo tämän päivän Ranskasta ja Euroopastakin enemmän kuin  mlaajinkaan yhteiskunnallinen raportti tai tutkimus.