Olli Jalosen Stalker-vuodet

Olli Jalosen Stalker-vuodet (Otava 2022, 509 s.) on työläiskodista opiskelemaan lähteneen nuoren miehen kasvutarina. Hän pääsee opiskelemaan yliopistoon, hänet napataan mukaan suureen kohorttitutkimukseen tutkijaksi ja valmistumisen jälkeen työpaikaksi löytyy työvoimatoimiston ilmoitustaulun pienen lapun avulla Indonesian Tasavallan Helsingin Suurlähetystön tiedotusapulaisen tehtävä.   

Tutkijan paikan vastaanottamisesta vuonna 1974 on vaikea kieltäytyä, vaikka tehtävän anto on jo alusta lähtien hieman outo. Tehtävänä on raportoida entisten koulutovereitten elämästä ja heidän poliittisista asenteistaan. Aluksi on aika mahdotonta keksiä syitä miksi ottaa yhtäkkiä yhteyttä koulutovereihin, joiden kanssa ei ole liiemmälti ollut tekemisissä kouluaikana eikä etenkään kouluvuosien jälkeen. Vähitellen lähestyminen onnistuu. Raporttien kirjoittaminen tuntuu välillä lähes ylivoimaiselta. Ei kaikkien seurattavien elämässä tapahdu kaiken aikaa jotain suurta ja uutta. Politiikka ja muutkaan yhteiskunnalliset tapahtumat ja ilmiöt eivät kaikkia kiinnostua. Pakko on välillä hieman värittää kertomuksia ja kehitellä niitä ”omasta päästä”.  

Työpaikka omine vaatimuksineen tekee elämästä oikeastaan vielä kummallisemman. Kaikan aikaa tiedotusapulainen tietää ja aavistaa mitä Indonesiassa oikeasti tapahtuu. Mutta hänen on kirjoitettava lehtiin vastineita ja pidettävä yhteyttä jopa lehtien päätoimittajiin ja vaadittava näitä oikaisemaan ”vääriä tietoja”, jotka hän tietää oikeiksi. Työ on tiukasti kontrolloitua.

Kun kirjoittaa viikosta viikkoon valeita ja vääristelyä, ei se voi olla vaikuttamatta, vaan alkaa pitää väärää tavallisena. Silti yritin ajatella että ei tämä ole muuta kuin työtä, ja kun hoidan sen hyvin, ei muuta ole.

Aika ajoin käy ilmi että päähenkilön omaakin elämää seurataan. Elämän uusille raiteille saaminen on hankalaa. Voimavaroja niin suureen ponnistukseen ei riitä. Aika muuttaa monta asiaa, mutta elämä ei muuttuessakaan oikein vastaa niitä odotuksia, joita sen varalle on joskus rakentanut. Äidin menettäminen tuntuu kohtuuttomalta, vaikka hyvä asia on, että isä selviytyy yksin paremmin kuin poika on uskaltanut odottaa. Seurustelutkaan eivät oikein tahdo johtaa alkua pidemmälle.  

Kuplat puhkeavat aikanaan. Romaani on hyvin tarkkapiirteinen. Ajankuvaus on uskottavaa ja analyyttistä. Kaikki kerrotaan päähenkilön kokemana ja hänen kauttaan. Taustalla on se Suomi ja maailma, jossa hän elää suomettumisineen ja lama-aikoineen.