Päivi Lipposen toinen romaani Toivon että tapaamme (Otava 2022, 367 s.) on mielenkiintoinen yhdistelmä tarua totta. Filosofian tohtori on tehnyt perusteellista taustatyötä rakentaessaan Sofian elämäntarinan. Romaani on tulvillaan historian oikeita henkilöitä, puhumattakaan tapahtumista.
Huutolaiseksi
lapsena joutunut tyttö päätyy Pietarin palatseihin palvelijaksi ja tapaa
palveluspaikassaan kaikki oman aikansa kuuluisuudet, näkee jopa Rasputinin
murhan. Nuori nainen rakastuu aatteelleen omistautuneeseen kommunistiin ja
ryhtyy itsekin uudistamaan maailmaa. Kaikki ei mene kuitenkaan Sofian
suunnitelmien mukaan. Pari poikkipuolista sanaa sopimattomassa yhteydessä koituu
hänen kohtalokseen.
Monien
vaiheiden jälkeen Sofia pääsee takaisin Suomeen ja tekee vuosia töitä Elannon
leipomossa, kunnes 1958 hänen kotikadullaan on musta autoa ja ”virkapukuiset”
KGP:n agentit. Sofia saa tehtävän, jonka hän päättää suorittaa. Matka takaisin
Neuvostoliittoon alkaa junalla. Kirjan tyyli on hyvin intensiivinen ja hyvin
yksityiskohtainen, äänessä on vain Sofia, jota askarruttaa onko hän tehnyt
elämässään kaiken parhaalla mahdollisella tavalla.
Sinänsä
Sofian tarinassa ei ole mitään uutta, mutta sen tapahtumat on punottu kasaan
tarkasti ja mukaansa tempaavasti. Oliko Sofian kuljettaman postin sisältö ihan
oikeasti se mitä Lipponen kirjassaan kertoo? Sitä emme ehkä koskaan saa tietää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti