Tommi Kinnusen Pimeät kuut

Tommi Kinnusen Pimeät kuut. Talvikirja (WSOY 2022, 284 s.) on kertomus 1940-luvun lopulla itärajan tuntumassa opettajan työtä hoitavan kansakoulunopettajan Elna Suojärven kouluvuodesta. Kuusikymppinen Elna on syrjäseudun koulun ainoa opettaja. Koulua käydään erikoisen mallin mukaan: syksyllä alaluokkalaiset käyvät koulua joka päivä, vanhemmat lapset vain lauantaisin, talvella vuorot vaihdetaan ja keväällä palataan syksyn käytäntöön. Vanhempien lasten on oltava kotona auttamassa pelto- ja muissa töissä syksyllä ja keväällä. Näin koulun johtokunta on päättänyt vastoin yleisen oppivelvollisuuden vaatimuksia.

Koulua käydään hatarassa, vetoisessa parakissa, jonka toisessa päässä on Elnan ”työsuhdeasunto”. Oppikirjoja ja koulutarvikkeita joutuu ruinaamaan johtokunnalta. Uusi koulu on rakenteille naapuritontille. Uudessa rakennuksessa on kaksi luokkahuonetta, miesopettajalle perheasunto ja naisopettajalle pieni huone – yleisen käytännön mukaisesti.

Romaanissa on kertojana koko ajan Elna. Samalla kun hän kuvaa ankeaa kouluvuottaan, hän läpikäy omaa elämäänsä. Tärkeä ihminen joka on hänen ajatuksissaan kaiken aikaa on Niilo. Sen verran heti alussa selviää, että Niilo on menettänyt mielenterveytensä sodassa. Elnan välit ainoaan sisareen ovat katkenneet.

Elna pakottaa itsensä selviytymään sairaudestaan (MS-tauti) huolimatta työstään mahdollisimman hyvin. Työmäärä tuntuu mahdottomalta, Elna joutuu hoitamaan yksinään kahden opettajan työt. Oppitunnit on suunniteltava huolellisesti, koska samaan aikaan on opetettava montaa luokka-astetta. 

Harvoin ehdin tehdä mitään omaa. Oppituntien valmistelua on niin paljon, ja ihan pelkästään parakin lämmittämistäkin, kun mikään ei varaa lämpöä.  

Elna ei päästä ketään lähelle itseään, töykeän ulkokuoren alla on kuitenkin lähimmäisiä arvostava sydän. Hän ei osallistua kylän rientoihin millään tavalla. Hän ei liioin kiinny oppilaisiinsa millään tavalla. Pimeät kuut on alusta loppuun kunnianosoitus opettajille.

Harva näkee opettajaa työtä tekevänä ammattilaisena, vaan kuin lapsenpiikana, joka omaksi ilokseen puuhastelee luokkahuoneessa pienten kanssa. Aikuisetkin ihmiset palaavat opettajan edessä pahatapaisen lapsen asemaan ja kiukuttelevat niin kuin kouluaikaan kiukkusivat.    

Romaani on myös itsenäisen naisen puolustuspuheenvuoro. Elnaa ei nujerra viranomaisten nuiva suhtautuminen hänen pyrkimykseensä saada eläkettä hieman etuajassa. Hänen on pakko uskoa omiin voimavaroihinsa. Hän ei ole vihainen eikä väsynyt, hän on varma.

Varmaa on minulle se, että Tommi Kinnusen uusi romaani on aina tapaus.