Päivi Alasalmen Alamaailman kuningatar (Gummerus 2022, 347 s.) aloittaa uuden dekkarisarjan, jonka pääosassa on tamperelainen vanhempi rikoskonstaapeli Jarkko Hallavainen työtovereineen. Nyt Poliisien selvitettävä on omalaatuinen tilanne.
Asunnon
jokaisessa huoneessa näkyi verijälki. Eteisessä, makuuhuoneessa ja olohuoneessa
sitä oli tippoina tai tahroina, mutta keittiössä ja kylpyhuoneessa suurena
lammikkona.
Tutkimukset
junnaavat pitkään paikoillaan. Asunnon omistaja on varakas liikemies. Asunnossa
asuu hänen poikansa avovaimonsa kanssa. Samaan aikaan kun poliisit yrittävät
päästä selville mitä asunnossa oikein on tapahtunut, yrittää Oulusta
Tampereelle muuttanut vastavalmistunut sosiaalityöntekijä Anu tutustua uuteen
kotikaupunkiinsa ja perehtyä työhönsä kaltoin kohdeltujen ihmisten auttajana.
Anu joutuu
merkillisiin tilanteisiin, häntä selkeästi seurataan, hänelle huudellaan
asioita, joista hän ei ymmärrä mitään. Vähitellen Anu tulee vakuuttuneeksi
siitä, että hän on todellisessa vaarassa. Tarinan edetessä Anu saa tietää
hämmästyttäviä asioita omasta elämästään.
Alasalmen
teksti on soljuvaa ja tarina monine sivuraiteineen mielenkiintoinen. Lukijan
kyky päätellä millainen ihminen Alamaailman kuningatar oikein on, joutuu
välillä koetukselle. Dekkarin kiehtovuutta lisäsi entiselle tamperelaiselle
tuttujen paikkojen kuvaukset. Seppo Jokisen komisario Sakari Koskinen on joka
tapauksessa edelleen tamperelainen suosikkipoliisini. Artturi Reinikaista ei
lasketa, koska hän ei ole kirjojen sankari.
Päivi Alasalmi
on monipuolinen ja tuottelias kirjailija. Hän on kirjoittanut romaaneja,
novelleja ja satukirjoja. Vainola (Gummeurs 1996) oli Finlandia-ehdokas. Se
parodioi romanttista kartanoympäristöä goottilaisen kauhun kera. Viime vuonna
ilmestynyt Sudenraudat kertoo vuosista 1880-1881, jolloin susi tai
susipariskunta surmasi Turun seudulla yli kaksikymmentä lasta. Sudenraudat on inhimillinen kertomus siitä
miten taistelu luonnonvoimia vastaan on rankkaa ja turhauttavaa. Vaikka
sudentappajaksi ja palkkioiden saajaksi nouseekin itsepäinen torppari, joka
uhraa kaiken aikansa ja taitonsa susien nujertamiseksi, on kertomuksessa mukana
myös yhteisöllisyyttä ja lähimmäisen auttamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti