perjantai 15. lokakuuta 2021

Meri Valkaman Sinun, Margot

Meri Valkaman Sinun, Margot (WSOY 2021, 556 s.) on raikas ja hiottu esikoisromaani. Esikoiskirjailija on toimittaja ja on asunut lapsuudessaan vuosia Itä-Berliinissä ja opiskellut politiikan tutkimusta ja journalismia Berliinissä.

Romaani kertoo DDR:stä ennen ja jälkeen Saksojen yhdistämisen. Kirjan päähenkilö on Vilja, joka muuttaa perheensä kanssa Itä-Berliiniin. Perheen isä on suomalaisen vasemmistolehden kirjeenvaihtaja. Vilja käy lastentarhassa ja kasvaa sairastelevan veljensä ja vanhempiensa avioliiton haurastumisen keskellä. Vilja löytää isänsä kuoltua tämän jäämistöstä nipun kirjeitä, joiden allekirjoittajana on Margot. Hän haluaa ratkaista kuka on Margot. Välillä ystävät jaksavat tukea häntä, välillä ei.

..ei kai unohtaminen ole muistamisen vastakohta. Unohtaminen on sitä, että lakkaa kirjoittamasta muistia uudelleen.    

Kirjassa siirrytään soljuvasti vuosikymmenistä toiseen. Välillä eletään Itä-Berliinissä ja ollaan sosialistiseen järjestelmään tyytymättömien Viljan vanhempien ystävien parissa, varotaan Stasin valvovan silmän alle joutumista, välillä kiidetään ajassa eteenpäin ja tutustutaan millaista on Berliinissä Saksojen yhdistymisen jälkeen.

Kirjan rakenne on kiehtova. Lukija tietää Viljaa ennen mistä kaikesta on oikein kysymys. Romaanin voi luokitella kauniiksi kertomukseksi suuresta rakkaudesta, joka kesti, mutta ei päättynyt onnellisesti.    


 

 

 

 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Pirkko Saision Passio

  Pirkko Saision Passio (Siltala 2021, 732 s.) on järkälemäinen sekä ulkoiselta että sisäiseltä olemukseltaan. Tarina alkaa vuonna 1498. Mun...