Suomessa on ainakin 200 000 alkoholistia. Anja Snellmanin isä oli yksi heistä. Nyt liki 70-vuotiaana Snellman on pystynyt kirjoittamaan isästään, hurmaavasta alkoholistista, joka jäi tyttärelleen vieraaksi. Kaikki minun isäni (WSOY 2021, 238 s.) on kuin balladi, jossa hyvä ja paha taistelevat loputtomasti keskenään.
Kirjailija kertoo kirjoittaneensa kirjaa kolme vuotta. Aikaisemmin hän on kirjoittanut äidistään ja sisarestaan. Snellmanin isä Ensio Kauranen oli vakuutusvirkailija, venäjän kielen tulkki, ikuinen Karjalan, Sortavalan evakko, sotainvalidi, uskoton ja kelvoton perheenisä. Kaurasen hylkäsivät sekä isä että äiti sylivauvana. Samalla tavalla kuin isällä oli kaipuu lapsuuteen, jota ei ollut, on kirjailijalla isän kaipuu. Ehkä sittenkin enemmän kaipuu tavalliseen isään, ei sellaiseen jona Anja isänsä muistaa.
"Orpous, haavoittuminen, sota-ajan avioliitto, alkoholisoituminen, pakolaisuus, ryssänleima, sydämen pettäminen. Unelmia, häpeää, syyllisyyttä, katumusta, katkeruutta, uupumusta."
Tätä kaikkea kuvaisi elokuva, jos sellainen Ensio Kaurasesta tehtäisiin ja käsikirjoittajana olisi tytär. Hyvin monelta osin sitä samaa mitä voisi kertoa kenen tahansa alkoholistin elämästä.
Autofiktiivisen kirjan muut miehet kuin isä, eivät esiinny omilla nimillään. Yhteistä on että useimmat heistäkin ovat juoppojen lapsia. Eniten kirjailija kertoo ystävästään Janista, joka joutuu syytetyksi seksuaalisesta häirinnästä. Ristiriitaiset tunteet valtaavat kirjailijan mielen, kun hän ei tiedä suhtautua tilanteeseen. Rankasta aiheesta huolimatta toivoa antava teos. Riipaiseva rehellisyys koskettaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti