Monen muun lailla olen lukenut romaaneja ja tietoteoksia siitä mitä tapahtui punaisten puolella. Olemme tottuneet kauhistelemaan mihin kaikkeen punaiset syyllistyivät. Moni ihastelee ja huokailee että olisi pitänyt nähdä kun Mannerheim joukkoineen ratsasti Helsinkiin 16.5. Valkoisten voitonparaatissa.
Romaanin loppupuolella mukana olevat myöntävät että paraati oli kaikkea muuta kuin uljas näky. Valkoisetkin soturit - Lahtarin Ilmajoelta mukaan lähteneet - ovat pettyneitä itseensä ja sodan johtoon. Punaisten sotilaiden silmitön surmaaminen ei ole juuri kenenkään mielestä oikeudenmukaista eikä tarpeellista. Tehtävään palkatut nuoret pojat tekevät mitä käsketään ja tienaavat markan ruumiilta.
Lahtareitten rakenne on mielenkiintoinen ja onnistunut. Vuoron perään kahdeksan romaanin päähenkilöä kertoo oman tarinansa tapahtumien kulusta. Kaikki tapahtuu kronologisessa järjestyksessä. Nuoret miehet ja naiset aikuistuvat, vanhemmat joko turhautuvat tai saavat vahvistusta vanno uskollisuutta isänmaalle.
"Juuri pedonluonteemme tekee meistä ihmisiä. Emme muuten olisi maan päällä säilyneet hengissä toisilta pedoilta, ankarilta luonnonolosuhteilta, nälältä ja taudeilta. Miten olisimme voineet lisääntyä ja kukoistaa, jollemme olisi pedoista ovelampia ja julmempia?", pohtii romaanin tamperelainen ylioppilas, sodassa konekiväärimasinisti.
Romaani on koskettava ja rajukin, mutta hyvin totuudenmukaisen oloinen ja uusia näkökulmia menneisiin rakentava. Se on monella tapaa ansiokas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti