Johanna Annolan toinen romaani Langenneiden naisten talo (Siltala 2026, 336 s.) kertoo entisen opettajan Mathildan ylläpitämästä suojakodista. Tarkoitus on auttaa vankilasta vapautunutta, entistä katutyttöä tai huonojen elintapojen takia potkut saanutta piikaa aloittamaan uusi elämä.
Turvakotia ylläpidetään pyykin
pesemisellä. Erikoisuutena on miesten kaulusten peseminen, silittäminen ja
tärkkääminen. Tekla on joutunut suojakotiin, koska häntä on kotipaikkakunnalle
syytetty huonoista tavoista. Teklan käytöstä arvostelleet eivät myöskään
unohtaneet muistuttaa aina miten huono esimerkki Teklan äiti oli ollut
tyttärelleen. Tekla ei aio jäädä suojakotiin, hän aikoo karata. Hänelle ei
riitä, että etenisi silittäjäksi.
Suojakodin kummallisuus on
Mathildan aviomies. Eelis haluaisi tulla kuuluisaksi ja saada kirjoituksiaan
julkisuuteen. Mathilda ja Eelis ovat mukana uskovien hurmosmaisessa liikkeessä.
Mathildan suojattien on pakko osallistua liikkeen kokouksiin. Eelis kokee että
häntä syrjitään liikkeen piirissä ja vähitellen hänen henkiset voimavaransa
hupenevat.
Annola kuvaa suojakodin tyttöjen ja
naisten kanssakäymistä hyvin. On keskinäistä kateutta ja kyräilyä. Vasta kun
Mathilda sairastuu tyttöjen keskinäinen solidaarisuus kohenee edes hiukan. Samalla
tavalla kun Annola kuvaa langenneiden naisten kohtelua ja elämää 1800-luvun
lopulla, hän kuvaa myös Helsingin elämää.
Johanna Annola on filosofian
tohtori ja historian tutkija. Hän kertoo kirjan loppusanoissa saaneensa kipinän
langenneitten naisten elämästä kertomiseen omista historiallisista
tutkimuksistaan. Hän on tutkinut ja kirjoittanut yhteiskunnallisesta
liikkuvuudesta ja syrjäytymisestä Suomessa 1800-luvulla. Hänen esikoisromaaninsa
Valkenee kaukainen ranta ilmestyi 2024.
Olen saanut kirjan kustantajalta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti