Linda Huhtinen: Sissi. Serlachiuksen unohdetut sisarukset

Linda Huhtisen Sissi. Serlachiuksen unohdetut sisarukset (Otava 2025, 412 s.) ravistelee perinpohjaisesti mielikuvaa teollisuusjohtaja ja taidemesenaatti Gösta Serlachiuksesta. Kirjan päähenkilö on Sissi Serlachius (1877-1944), Mäntän paperitehtaan perustajan G.A. Serlachiuksen tytär ja tämän veljen pojan, serkkunsa Gösta Serlachiuksen ensimmäinen vaimo. 

Moni Mäntän taidemuseoissa käynyt muistaa taiteilija Axel Gallénin muotokuvan 12-vuotiaasta Sissistä. Kuvassa nuorella tytöllä on yllään valkoinen mekko. hänen ympärillään on valkoisia kukkia. Yrityksistään huolimatta Sissi ei saanut muotokuvaansa itselleen, vaan avioerossa Gösta halusi taulun eikä luovuttanut sitä Sissille lukuisista yrityksistä huolimatta.

Kiista taulun haltijasta kuvastaa hyvin Sissin ja Göstan yhteistä elämäntaivalta. Kun Sissi romahtaa nuorimman poikansa Gustaf Adolfin kuoltua kaksivuotiaana, passittaa aviomies lastensa äidin helsinkiläiseen Kammion mielisairaalaan.

Huhtinen perustaa kirjansa lukuisiin kirjeisiin, lehtiartikkeleihin, aikaisemmin Serlachiuksen suvun jäsenistä tehtyihin elämäkertateoksiin, arkistojen kätköistä löytyneisiin asiakirjoihin. Kaikki arkistojen materiaali ei ole vielä saatavissa. Joka tapauksessa Huhtisen luoma kuva Gösta Serlachiuksesta on erilainen mihin olemme tottuneet. Hän ruotii lähisukulaisiaan ja heidän tekojaan kirjeissään jopa julmasti. Hän ei anna arvoa juuri kenellekään.

Hämmentävintä on se miten arvostettu yritysjohtaja Mäntän tehtaiden johtaja oli. Miksi hänen piti olla julma ennen kaikkea entistä vaimoaan kohtaan? Sissi osoitti oman luonteensa lujuuden jäädessään asumaan Mänttään, vaikka hänellä oli koti myös Helsingissä. Huhtisen kuvauksen mukaan Sissi omistautui myöhempinä vuosiaan hevosilleen ja ennen muuta koirilleen.

Sissin luonnetta kuvasi hyvin ja totuudenmukaisesti hänen kuolemansa jälkeen talonmiehen tytär Hilja Leppänen: ”Hän oli hieno ihminen. Hieno ihminen, mutta niin yksin. Niin yksin.”

Sissin elämäkerta on myös kertonut Mäntän tehtaiden noususta ja tuhosta. Se on kattava kuvaus tehtaiden omistajien elämään ja kertomus siitä mihin suuntaan isoa yritystä milloinkin liikuteltiin. Työväki on olemassa ja osalla tehtaan johtohenkilöistä oli heihin läheiset välit, etenkin Sissillä.

Moni kirjassa kerrottu asia on saanut lisäväriä ja -sisältöä kirjoittajan taustasta. ”Minun elämäni ja sukuni historia sijoittuvat samaan ympäristöön, joissa Sissikin elämänsä vietti. Paperitehdas on tuonut leivän jo isoisäni isovanhemmille, antaen minulle tärkeän mahdollisuuden ymmärtää mänttäläisen teollisuuden historiaa erityisesti tehtaalla elantonsa tienanneiden työntekijöiden kautta”, kirjoittaa Linda Huhtinen lukijalle kirjoitetussa luvussa.