Muistot kannattelevat Paul Austerin romaanin Baumgartner (suom. Arto Schroderus, Tammi 2024, 204 s.) päähenkilöä. Baumgartner on kirjailija, joka viimeistelee uusinta teostaan ja hämmästelee elämänsä kulkua. Vaimon kuolemasta on yli kymmenen vuotta ja vasta tässä vaiheessa mies uskaltaa perehtyä runoilija-vaimonsa jäljelle jättämiin papereihin.
Baumgartner ymmärtää että hänen vaimonsa on ollut paljon
parempi kirjoittaja ja runoilija, mitä hän on koskaan osannut aavistaa. Anna ei
ole juuri näyttänyt aikaansaannoksiaan kenellekään. Kirjailija pohtii olisiko
aika nyt julkaista vaimon runoja ja kirjoituksia.
Romaanin päähenkilö on hyvin yksinäinen, niin kuin kuka
tahansa yli 70-vuotias yksinjäänyt mies tai nainen, harvemmin mies. Baumgartneria
on pidetty Paul Austerin testamenttina. Auster kuoli tämän vuoden vappuna 77-vuotiaana.
Romaani on tulvillaan Austerin joko itselleen tai romaanin kirjailijalle
asettamia tavoitteita ja ”elämänohjeita”.
Onko tapahtuman pakko olla totta ennen kuin
hyväksytään totena, vai tekeekö jo usko tapahtuman totuuteen siitä totta,
vaikka tapahtuneeksi oletettua asiaa ei ole tapahtunut?”
Tutustuin ja ihastuin Paul Austeriin hänen New York
-trilogiansa kautta. Lasikaupunki (ilmestynyt 1985, suom. 1988), Aaveita (suom.
1988) ja Lukittu huone (suom. 1988) tekivät lähtemättömän vaikutuksen. Hänen
laaja tuotantonsa on välillä ihastuttanut, välillä pakottanut tarkastamaan omaa
maailmankuvaansa ja ajatusmaailmaansa. Merkityksellinen kirjailija niin minulle
kuin monelle muullekin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti