Ann-Luise Bertell: Halun ja surun maa

Ann-Luise Bertelin Halun ja surun maa (suom. Vappu Orlov, Karisto 2026, 223 s.) on koskettava romaani. Kotitilansa Pohjanmaalla perinyt Rut jää yksin lastensa kanssa, kun hänen miehensä Verner joutuu lähtemään sotaan. Aikaisemmin lähtömääräyksen ovat saaneet tilan hevoset.

Rut yrittää lastensa ja naapuriensa kanssa selviytyä tilan ja eläinten hoitamisesta. Työtaakka kasvaa kestämättömän suureksi ja pitkän pohdinnan jälkeen Rut päättää ottaa avukseen sotavangin unkrainalaisen Antonin keväällä 1944. Rut tietää että ryssä-vankeihin suhtaudutaan kylällä hyvin nurjamielisesti. Apu on entistä tarpeellisempi kuin vanhin poikakin päättää lähteä vapaaehtoisena ”sotimaan”.

Aluksi yhteydenpito on hankalaa. Pohjanmaalla Rut ja hänen lapsensa puhuvat ruotsia ja Anton omaa äidinkieltään. Hän on innostunut oppimaan ruotsia, mutta kielen oppiminen tapahtuu hitaasti. Anton on tottunut maanviljelystöihin ja opiskellut eläinlääkäriksi. Vähitellen tieto hänen taidoistaan kiirii pitkin kylää ja häntä haetaan usein avuksi eläinten poikimisiin ja sairauksien selättämiseen.

Rutin ja Antonin välit lämpenevät ja lopulta he ylittävät sen rajan, mitä ei missään tapauksessa viranomaisten antamien ohjeiden mukaan saisi tehdä. Rut ei koskaan ole tuntenut samaa vetovoimaa aviomiestään kohtaan kuin mitä hän tuntee Antonia kohtaan. Selkeästi Rut ja Anton tietävät ettei heidän rakkaudellaan ole tulevaisuutta.

Romaani on samalla kertaa kuvaus kotirintamaan oloista, maatilan hoitamisesta, huolesta sodassa olevista omaisista ja rakkaudesta, joka vyöryy kaiken ylle vääjäämättömästi ja kauniisti.

”Kyyneleet valuivat pitkin Antonin poskia ja kohtasivat Rutin kyyneleet, ne yhtyivät toisiinsa ja virtasivat purona syvälle maan sisuksiin, sinne mihin kaikkien ihmisten kyyneleet kerääntyvät, sinne missä kaikki rakkaus on autuaasti yhdistynyt kaikkien suruun. Anton laski päänsä Rutin rinnalle ja he makasivat yhdessä pimeässä.”